lauantai 28. huhtikuuta 2018

WFFS - WTF?

Disclaimer: tämän kerran aihe kiinnostanee vain hevos(kasvatus)ihmisiä. Aiheesta ei saa oikein edes vitsiä väännettyä.

Kaikki alkoi pari pvää sitten kun törmäsin holskiheppakeskustelussa topikkiin joka oli aloitettu jo vuosi sitten mutta parin kommentin jälkeen hautautunut systeemin syövereihin. Nyt keskustelu oli nostettu, sillä myös sekä Hoefslag. nl että Horses.nl oli kirjoittanut WFFSstä.

Everdale ja Charlotte Fry, Indoor Brabant 2018


WFFS  eli Warmblood Fragile Foal Syndrome eli Särkyvien puoliverivarsojen syndrooma on melko vastikään tunnistettu tappava syndrooma, joka periytyy piilossa. Heterozygootissa kantajassa ei näy mitään, mutta jos varsa perii geenin molemmilta vanhemmiltaan se joko kuolee jo ennen aikojaan (tamma luo varsaan) tai joudutaan lopettamaan ei-elinkelpoisena tuntien tai muutaman päivän kuluessa. Iho irtoaa itsestään ja yhdessä tapauskuvauksessa kerrotaan, että korvat eivät olleet kiinnittyneet varsaan mitenkään. Ts jos olisi vahingossa vetänyt korvasta se olisi jäänyt käteen. Lisäksi nivelet ovat yliliikkuvia / velttoja (varsa ei pääse pystyyn).

Vastaavia tautejahan on jo tunnistettu Quarter- ja Tinkerpuolella, mutta itselleni tämä puoliveritauti oli täysin tuntematon. Ja niin on näemmä Hollannin eläinläääkäreillekin, Horses oli haastatellut useampaa eläinlääkäriä, eikä edes Utrechtin eläinlääketieteellisen yliopiston sisätautien ja lisääntymisen professori tunnistanut syndroomaa.

Aihe nousi otsikoihin tämänkeväisen varsan kuoltua jenkkilässä, i: Everdale. Sittemmin Everdale on testattu ja todettu kantajaksi.



Holskikeskustelun alkuperäinen (vuoden takainen) lähde oli saksalainen blogi, jossa kuvaillaan varsan syntymä ja kuolema (lopetus). Ko blogissa luki, että kantajia tunnettiin 3. Nyt se on päivitetty, lukema on jo 12. Ko blogissa ei ole listaa kantajista, mutta kuulemma (koska itse en ole facessa) löytyy facebookiin aiheesta tehdyssä ryhmässä "WBG - WFFS Awareness Group". Vaikka tämän jutun esimerkkihevonen on KWPN virhettä löytyy yllä linkitetyn saksalaisen blogin - joka taas viittaa US lähteeseen - mukaan kaikista puoliverikantakirjoista, jopa friisit ja anglonormannit mainitaan.

Everdalen kasvattajaa Gertjan Van Olstia on haastateltu Horses.nl:lään, missä hän toteaa jenkkivarsan kasvattajan lietsovan hysteriaa. Hän on Hilltopin [oriasema] asiakas ja hänellä on pakkomielle tästä sairaudesta. Hän on kirjoittanut kaikille Amerikan kantakirjoille ja julkaissut artikkelin mm Eurodressagessa. En halua mitenkään trivialisoida vaan otan asian vakavasti, mutta hän lietsoo liian aikaisessa vaiheessa paniikkia. Tiedämme aiheesta liian vähän.

Hmmm.. tiedossa on a) että syndroma periytyy piilossa ja b) että se tappaa. Mitä muuta tietoa vielä pitäisi olla? Mielestäni aiheen esille ottaminen ei ole turhaa hysterisointia, eikä varsinkaan hevosten testaaminen. Tuossa vielä tieteellisempi teksti & case aiheesta, jo vuodelta 2015.

Sittemmin Van Olst on päättänyt, ettei Everdalea enää saa tuoreena. Lisäksi Van Olst tarjoutuu maksamaan tamman testikulut, jos tammalle halutaan käyttää Everdale (pakasteena).

Edit n tunti alkuperäistä blogijulkaisua myöhemmin: Van Olst soutaa ja huopaa, nyt tuoresperma-info on poistunut ja uusi ilmoitus kertoo vain, että korvaavat tamman testin.

Everdale

Varminta on tietenkin testata tamma, niin ei ole riskiä. Kuitenkin tämän soisi nousevan enemmän esille, että esim testiä vaadittaisiin hyväksytyiltä oreilta. Toistaiseksi ongelma/riski ei vaikuta kovin suurelta, mutta ei ole tietoa moniko luominen oli tästä johtuva. Testilaboratorio Animal Genetics sanoo, että geeniä näyttäisi esiintyvän n 6,4% puoliverihevosista. Teksti ei kerro mihin prosentti perustuu.

Testin hinta on Animal Geneticsillä 35 puntaa, eli ei pitäisi olla rahasta kiinni. Toinen testaaja Euroopassa on Laboklin. Itse olen käyttänyt Animal Geneticisiä väritesteihin ja voin suositella.

keskiviikko 25. huhtikuuta 2018

Älä tule paha trippi tule hyvä trippi

Paikallislehdessä on lähes päivitäin huumejuttuja. Nykyasuinalue (Pohjois-Brabant) on Hollannin huumetehdas - ja Hollanti Euroopan suurin huumeidentuottaja. Näihin palaan, kunhan on aineistoa kerättynä, mutta napataan nyt pikkuaihe ensin. Nimittäin pari viikkoa sitten lehdessä jutun ohessa olleessa huumeinfolaatikossa mainittiin pari osoitetta: testaa huumeesi täällä.

ED 7.4.2018

Testaa? Jovain, Hollannissa on ilmainen tai puoli-ilmainen huumetestausmahdollisuus. Että onko puhdasta ja mitä ainetta. Käytännössä testataan teollisia / kemiallisia huumeita (extacy, kokaiini, lsd, amfetamiini + kaikenlaiset muuntohuumet (design-huumeet) kuten tryptamiinit jne). Hamppua, sieniä tai lääkkeitä ei testata. Eli testataan pillereitä ja jauheita.

Extacy-pillereitä, kuva täältä lainattu.

Testauksella on kahdenlaista hyötyä: ensinnäkin vähennetään haittavaikutuksia (sairaalahoitoja jne eli säästyy rahaa) ja toisaalta päästään seuraamaan lähempää huumeiden kehitystä. Design-puoli nimittäin kehittyy hurjaa vauhtia koko ajan, ja jos kaikki toiminta olisi maan alla viranomaisilla (tai lääkintähenkilökunnalla) olisi nykyistä vähemmän tietoa tuotekehittelyn viime suuntauksista.

Jellinek-klinikan testi-infoa. "Testaa huumeesi, niin tiedät MITÄ ja PALJONKO siinä on".


Netistä löytyy myös testien perusteella ajankohtainen varoituslista huumeista jotka sisältävät muuta kuin pitäisi tai ei-vielä-kunnolla tunnettuja aineita.

Testit ovat täysin anonyymejä (edes pankkikortilla ei voi maksaa, ettei van jää nimeä / jälkeä) ja tuotteesta riippuen tuloksen saa heti (jos pilleri on jos testattu & tuttu) tai viikon - parin sisään. Lähes kaikki testaavat ilmaiseksi, yhdeltä tarjoajalta löytyi Amsterdamin toimipisteessä 2,50 euron maksu. Testejä tarjoavat mmTrimbos (Hollannin mielenterveys- ja riippuvuuslaitos) ja Jellinek päihdeklinikat. Paikkoja testata on kaikissa suuremmissa kaupungeissa, alla kuva Trimbosin sivuilta.



Sinänsä idea ei ole sen kummempi kuin huumeneulojen jakelu / vaihtopalvelu. Jos on pakko käyttää niin jeesataan edes senverran, että on hieman turvallisempaa. Näemmä Suomessakin on meneillään satunnaisesti uutisiin eksyvä Muunto-hanke muuntohuumeiden (design-huumeiden) testaukseen. Useimmissa jutuissa myös viitataan siihen, että mm Hollannissa ko palvelu jo on. Suomessa homma tyssää (toistaiseksi) lainsäädäntöön - huumeiden hallussapito on rangaistavaa, mikä koskee myös testilaitosta.

Hollannissa lainsäätäjä voi antaa tässä erivapauden, mikäli lupa on tarpeen kansanterveyden tai tutkimuksen takia.

Ps. Kuinkas tuli Pyynö mieleen?

perjantai 20. huhtikuuta 2018

Ihmistarha

Tämän kertainen bongaus osuu ennemminkin Belgian puolelle, mutta toki bongattu paikallislehdestä, eli saa kelvata. Opin uutta.

Toki olen "aina" tiennyt, että erikoisuuksia esiteltiin kaunsitten sirkuksissa ja markkinoilla. Oli perinteinen parrakas nainen, ylilihava, kääpiö tai epämuodostunut. Ainakin loppuaikoina semi-vapaaehtoisesti. Semi - sillä silloin ei tunnettu työkyvyttömyyseläkkeitä tai muita valtionapuja ja itsensä näytteillepano saatti olla ainoa tienaamis / hengissäpysymiskeino. (Jopa alkuun blogissa seikkaillut Hollannin kuuluisin suomalainen Cajanus, lähes 2,5-metrinen jättiläinen, hankki elantonsa niin 1700-luvulla).

Eindhovens Dagblad 17.4.2017


Voisi myös kuvitella, että välillä näissä näyttelyissä oli mukana tummaihoisia, niitäkään kun ei joka päivä nähnyt.

Mutta en tiennyt - enkä osannut kuvitellakaan - että siirtomaista raahattiin (orjien lisäksi) ihmisiä myös ihmistarhoihin. Joihin rakennettiin "alkuperämaan elinolosuhteet" ja pyydettiin ihmisiä esittämään alkuperämaan tapoja, tansseja tmv riittejä, jousiampumista ja melomista jne. Porukkaa roudattiin paljolti Afrikasta (yksi joutui jopa asumaan apnoiden kanssa!!) mutta myös mm filippiineiltä.

Näyttelyitä oli ympäri Eurooppaa (myös Amsterdamissa, 1883 maailmannnäyttelyn yhteydessä) ja esimerkiksi Pariisissa sai ihmetellä Hottentotteja ja Zuluja Jardin d'Acclimatation:issa  useamman vuoden ajan, 1877-1912.



Viimeisin näyttely oli Blegiassa, brysselin maailmannäyttelyn yhetydessä 1958. Congo oli Belgian siirtomaa aina vuoteen 1960 asti, joten viime tingassa sieltä vielä haettiin 600 ihmisen ryhmä (183 perhettä) jotka laitettiin maailmannäyttelyn ajaksi näytteille. Näyttelyihmiset nukkuivat yönsä ahtaissa tiloissa ja päivisin piti sitten "esittää alkuasukasta". Aika nopeasti kongolaiset saivat tarpeekseen ja palasivat kotimaahansa kesken näyttelyn.

Katsojat antoivat kongolaisille kolikoita - ja banaaneja!


Googlesta (Wikipediasta) löytyy aiheesta enemmän tietoa. Suomea en nähnyt mainittavan mutta Norjassa on myös ollut Congo Village vuoden 1914 juhlanäyttelyssä (juhlittiin perustuslain satavuotisuutta. Hmm... lukeekohan siellä mitään ihmisoikeuksiin tai vapauteen liittyvää...?). Olletikin norjalaisilla oli (kuningasperheen kautta?) yhteyksiä Belgiaan (/kuninkaallisiin?), että saivat kongolaisia lainaksi.

Tämä kuva on vain 60 vuotta vanha! Belgialainen poika paijaa eksoottista alkuasukasta 1958 Brysselissä.


Ja mikä oli lehtijutun tausta / uutinen? Belgian Kuninkaallinen Keski-Afrikkamuseo remontoidaan ja samalla käydään läpi museon sanomaa. Jatkossa ei tulle enää kertomaan, että Belgia toi Kongoon sivistyksen. Belgia (ja erit silloinen kuningas Leopold II) toimi Kongossa erittäin törkeästi - jopa sen ajan mttapuiden mukaan - tyhjäten luonnonvarat ja halliten julmasti. Belgian Kongo-menneisyys on kaikkineen herkkä ja ihmisnäyttelytkin lakaistaisiin mieluiten maton alle.

Hollannillakin on ollut siirtomaita. Ehkä niistäkin / suhtautumisesta nykyisin voisi tehdä juttua.

sunnuntai 15. huhtikuuta 2018

Yli puolet kuoli sitten

Kuukausi sitten kirjoitin Oostvaardesplassenin tilanteesta - että ruoka on loppu ja mielenosoituksilla vaadittiin lisäruokintaa. Nälkää näkivät kaikki 'suuret ruohostajat'-kuten eläimiä tällä kutsutaan: kauriit, hevoset ja lehmät. Kaikki ko alueelle istutettu, muka luonnoksi. Aita ympärille ja sitten ihmetellään kun kanta on kasvanut liian suureksi ja poikkeuksellisen kova talvi syö varastot.

Kuva Nu.nl uutisesta, kuvaajan nimeä ei mainittu

Nyt julkaistujen tilastojen mukaan 57% syksyn helikopterilaskennalla kartoitetusta kannasta on kuollut, näistä n 90% on ammuttu (koska olivat liian heikkoja). Pelkästään maaliskuussa kuoli 1155 eläintä, tarkalleen ottaen 956 kaurista, 157 hevosta ja 40 lehmää. On siis ammuttu reilut 30 / pvä. Alk 1 joulukuuta 2017 kuolleita on 2969, ja tähän tulevat vielä huhtikuun kuolleet päälle. Vrt koko viime talvena kuoli 813 eläintä (joka toki on osa ongelman syytä, sillä eläimiä oli tänä talvena liikaa).

Tilan hallinnoija staatsbosbeheer (valtion metsänhoito) / metsänvartijat tmv asiantuntijat sanovat, että kovana talvena 40-50% poistuma on luonnossa normaali. Ties vaikka olisi, mutta Oostvaardersplassen ei ole luontoa.

Kuva ANP (nu,nl sivulta), kyltissä lukee "Pienentäkää populaatiota reippaasti".

Maaliskuun alussa oli mielenosoitus, ja toisena pääsiäispäivänä toinen. Tälle kakkoskierrokselle oli saatu muutama julkkiskin mukaan, mutta tämän vuoden osalta eläinten pelastaminen on liian myöhäistä. Toivotaan kuitenkin, että asia nyt jää esille ja vastaavat talvijoukkokuolemat voidaan jatkossa estää!

Luokatonta touhua.

keskiviikko 11. huhtikuuta 2018

Kuningasta ei solvata

Hollannin lakiin on tulossa muutos. Vuonna 1829 majesteetinsolvauksesta tuomittiin ensimmäisen kerran. Kuningasta solvannutta pidettiin vallankumouksellisena.

Kuningas Willem-Alexander kruunajaisissaan (vai valanvannomisessaan?) viisi vuotta sitten.
Vierällä puolisonsa, argentiinalaissyntyinen kuningatar Máxima. Kuva: ANP

Vanhastaan rangaistus on jopa 5 vuotta kuninkaan loukkauksesta ja 4 kruununperijän tai puolison loukkauksesta. Nyt lakia ollaan muuttamassa niin, että kuninkaan kunnianloukkaus olisi verrattavissa esim poliisin tai muun viranomaisen kunnianloukkaukseen - maksimirangaistus on 4 kuukautta. Tavallisen kansalaisen loukkauksesta maksimi on kolme.

Paitsi kuukautta pidempi rangaistus ero on myös siinä, että kansalaisen tulee tehdä itse rikosilmoistus (kysessä on asianomistajarikos), kun taas [tulevaisuudessa kuninkaan tai] poliisisin loukkauksesta voi nostaa syytteen myös yleinen syyttäjä.

Lehtijutun (ED 5.4.2018) mukaan asianajaja ja historioitsija Stef Ketelaar väittää, ettei maailmassa ole maata, jossa valtionpäänmiehen kunnianloukkausta ei olisi erillisenä laissa: "Kaikkialla valtionpäämiehen kunnianloukkauksesta rangaistaan erilailla kuin taviksen".

ED 4.5.2018, otsikkona "Kuninkaan haukkuminen: vain 4 kuukautta selliä". Jutussa myös vertaillaan eri maiden tuomioita.
Espanjassakin voidaan tuomita vuosiksi, ja alkuvuonna joku räppäri sai 3,5 vuotta kun räppäsi kuninkaan hirttämisestä.
Hollannissa tuomiot ovat olleet melko nimellisiä, ennemmin viikkoja kuin vuosia.
Google ei kuitenkaan anna Suomen kohdalla mitään tuloksia, ettäkö presidentin kunnianloukkaus olisi erilailla laissa säädetty kuin taviksen. Tai viranhaltijan. Näyttäisi myös siltä, että Suomessa kunnianloukkaus on asianomistajarikos oli loukattu kuka hyvänsä. (Jos on muuta tietoa, laita kommentti!)

Hollannin laissa artikkelissa 267 viranhaltijan loukkauksen rinnalla on myös mainittu ystävyysvaltion valtionpäämies tai hallituksen jäsen.

Ts. jos solvaisin Saulia Hollannissa voisin saada kovemman tuomion (ja yleinen syyttäjä voisi syyttää) kuin Suomessa! Paree pitää suu supussa.

lauantai 7. huhtikuuta 2018

2,5 x Nokia

Vähästä aikaa taas Nokia-bongauksia:

1: Nykytyöpaikka on joskus... hieman 80-lukulainen. Esim järjestelmät. Ja muistelovitriini käytävällä.

Ja siellähän se lojuu, perheyhtiön perustajan Abelin eläkkeellejäämiskänny. Hieno!

Jäähyväiset 21. syyskuuta 2008 kymmentä yli kolme. Eikös silloin ollut jo kosketusnäyttöjäkin?


0,5: Vaihdoin vastikään (taas) tallia, sattuneista syistä. Palaan niihin ehkä myöhemmin. Ilahduin suuresti kun kävi ilmi, että uuden tallin pitäjä on Nokia-fani. Pois turhat whatsapit ja internetit, kapula vm ikivanha käytössä, akun kansi jeesusteipillä. Ikää tallinpitäjällä kuitenkin alle 40 v.

Pari vanhaa kunnon tekstaria ehdin lähettää kunnes 1,5 viikkoa sitten tuli viesti - Irenelläkin on nyt WhatsApp. Tarkoitus oli kuvata ihku wanhuspuhelin blogiin, mutta nyt on liian myöhäistä.

2: Ei liity Hollantiin niinkään, mutta pakko mainostaa uutta puhelintani: Nokia 1! Minulla oli kauan käytössä vm 2011 Samsung, näppärän pieni (3,5"näyttö) ja kun en sen kummemmin someta, niin. Tosin viime vuosina perus nettisurffailukin alkoi mennä mahdottomaksi ja viimeisin whatsapp-päivitys vaati luurin muuntamisen tehdasasetuksiin, että mahtui (muistia roimat 278 MB!) . Muita sovelluksia ei sitten ollutkaan.



Satunnaisesti surffailin uutta, ja syksystä oli työkännykin (Samsung J5). Josta en tykkää yhtään, liian iso (nakkisormilla en saa edes pyyhkäistyä yhdellä kädellä auki jos känny kämmenessä: peukalo ei yllä laidasta laitaan) ja liukaskin vielä. Esim GPS/kartan tutkailu (ei-paikallaanseisovan) hevosen selässä mahdotonta, kaikki toiminta vaatii 2 kättä.

Alkuviikosta taas kerran googlettelin luureja, että onko mitään alle 5". Niin oli, ja vielä Nokia! Tarkoitettu kehitysmaiden markkinoille tmv aloittelijakännyksi. Näyttö 4,5", muutama sovellus mahtuu ja taatusti nopeampi (pienimuotoiseen surffailuun) kuin 2011 Samsungi. Tullut Hollannin markkinoille huhtikuun alussa (eli per 1.4 ja surffailin & tilasin 3.4!), hinta 89,-, ei postikuluja.

Valittavissa oli punaiset tai siniset kuoret. Whatsappeja on kaksi, priva & työ.
Työ-WA on rinnakkaistodellisuudessa (Parallel space).

Ja arvatkaapa mikä superyllätyssektori paketista paljastui? Vaikka olin jotain arvosteluja ymns tutkaillut en tajunnut, että ko puhelin on dual sim eli kahdella kortilla toimiva. Voin heittää työkännynkin mäkeen!

Hyvä Suomi!

tiistai 3. huhtikuuta 2018

Paavin kukat

Pääsiäisenä Paavi piti puheen / siunaustilaisuuden Pietarinkirkon aukiolla. Kevään kunniaksi aukio oli koristeltu kymmenillätuhansilla kukilla - Hollannista tietenkin.

Kuva Nu.nl


Kaikkiaan kukkia kuljettiin kolmen rekallisen verran Roomaan. On jo 32. vuosi, että Hollanti toimittaa ne. Kukat siunasi Hollannista lähteissä Rotterdamin piispa.

Rotterdamin piispa siunaa kukat, Kuva Mariet Overdiep 

Viime vuonna lokit rikkoivat mm narsissilaatikot, joten tälle vuodelle oli jäjestetty linnunpelättimiä ja jopa lasereita, joilla tuholaiset voidaan pitää loitolla.

Kukka poikineen, kuva AFP


Paavi toivoi Urbi et Orbi -nimellä kulkevassa siunauspuheessaan rauhaa maailmaan. Mutta muisti myös perinteisesti kiittää kukista. Edellinen paavi kiitti jopa hollanniksi, nykyinen 'vain' Italiaksi.