sunnuntai 7. tammikuuta 2018

Työpaikka menneisyydestä

Minulla on aina työpaikkahaku sanalla “hevonen” (paard) päällä. Eihän sitä koskaan tiedä…. Niin tämmöinen tuli, suomennan



Talonmies-aviopari Amsterdam

Nykyisen talonmiehen eläkkeellejäämisen vuoksi, etsimme avioparia joka voisi täydentää taloutta joka asuu komeassa kaupunkikartanossa Amsterdamin Vondelparkin kupeessa. Haussa on noin 50-vuotias aviopari.

Kartanoita Vondelparkin kupeessa (Google Maps).

Talonmiehellä on kokopäivätehtävä kaikenlaisten talon ympäristön korjausten ja ylläpitotöiden organisoinnissa ja hän on lisäksi vastuussa autokannan ja puutarhan hoidosta. Mieluiten talonmies saisi siis olla viherpeukalo sekä omata kiinnostusta kaikenlaisiin eläimiin, kuten koiriin, hevosiin ja kanoihin. Toinen henkilö työskentelisi puolipäiväisesti ja olisi lähinnä vastuussa 2-henkisen perheen taloudenhoidollisista tehtävistä, sekä kotikonttorin pyörityksestä.

Työpaikkaan sisältyy kaunis työsuhdeasunto n 75 m2 alimmassa kerroksella omalla pihalla Vondelparkin suuntaan. Lisäksi käytössänne on aina työsuhdeauto. (Auto on tekstissä dienstwagen – virka-auto? Virasta ei kuitenkaan tietenkään ole kyse).

Puiston sijainti vs Amsterdamin keskusta.

Onko teillä korkea vastuuntunto ja ajatteletteko ennemmin tehtävien valmiiksi saattamista kuin työtä kahdeksasta viiteen? Hae sitten nopeasti kivalla hakemuksella, jossa kuvailet miksi tämä työpaikka on juuri sinua varten.

Työsuhteen laatu: kokoaika
Vaadittu kokemus:
             Autolla ajo: 5 vuotta
             Kotieläimet: 1 vuotta
Vaadittu kieli:
             Hollanti

Ihan heti en olisi arvannut, että tällaisia, 1800-luvun kirjallisuudesta tuttuja, talonhoitopestejä vielä on. Ja tarvitaan 2 henkilöä avittamaan 2 hengen taloudessa!

Tsuumailin puiston laitamia tarkkaan, että missä muka hevosia ja yhden "pikku" pytingin ohessa on aitauksenomainen... Harmi etten asu enää seudulla, mutten menisin satavarmasti norkoilemaan.


Sijaintia voisi ehkä verrata Suomessa Eiraan tai Kaivopuiston laitamiin. Paitsi että Hollannissa ko sijainnilla voi pitää hevosia, onhan jo aiemmin esitelty tallikin samalta seudulta (ko talli näkyy myös ensimmäisessä satelliittikappauksessa).

Löytyyköhän vanhanajan palvelusväkeä vielä helposti?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti