Talliesittely 13

Osuipa sopivasti, epäonnennumero 13. Tähän esittelyyn tuli inspiraatio metsästysjutun kommentista, jossa kysyttiin hevosenpidosta. Poikkeuksellisesti en laita tallin nimeä nyt enkä linkkiä facesivuille. Allaoleva on kaikki totta (ja pääosa löytyi vielä tallipäiväkirjoistani, eli ei tarvitse muistella tai värittää), mutta en halua että tallin pitäjät - jos satunnaisesti googlettavat tallinsa - osuvat blogiini.

Hevoseni jakoi alkuun tarhan 1m90 puoliverisen kanssa. Aika ponilta näyttää (vajaa 160 cm).

Sinänsä tallissa ei ole kauheasti kummempaa kerrottavaa. Hevoseni muutti sinne elokuussa. OK karsinat, ulkona n 9-17, ulkokenttä, juoksutusympyrä ja kävelykone. Maastoihin (metsä) 10 min kävely. Olkikuivitus, ei loimitus tmv-palvelua (kuten ei koskaan Hollannissa, ainakaan perusharrastetalleilla), vettä oli tarhoissa tarjolla ja hoito oli asiallista. Vesiboksi ja ulkonakin harjauspaikkoja.

Sisäboksit. 

Karsinoita oli isossa tallissa 2 riviä plus ulkoreunan ulkoboksirivi. Sekä vanhempi talli jossa vielä joku 15 paikkaa ja kaksi konttia, yhteensä n 55 hevosta. Hevoseni seisoi alkuun kontissa, mikä oli ihan ok kunhan oli happea (ks ed talli), aika pian onneksi vapautui ulkokarsina. Ison tallin sisäratkaisuna oli avoin heinä / olkivintti, mistä tarpeen mukaan tiputeltiin. Aiemmin yskäherkän omistaneena en pidä ko ratkaisua ideaalina (pölisee), mutta kun Marialle oli ulkoboksi niin turha sisäilmaa oli murehtia.

Alkuun kontissa.

Ulkokarsinarivi rakenteilla (rakennusfirman sivuilta), yläluukut olivat päivisin auki.

Huonompi puoli oli, että maneesi puuttui. Kenttä oli 20*60 m ja ihan ok pohja kuidunpalasilla ja hiekalla. Mutta jos/kun satoi vesi jäi kentälle, ja kun tammikuussa tuli hieman luntakin kenttä oli oikeastaan viikon käyttökelvoton. Juoksutusympyrä oli samasta materiaalista mutta vielä huonompi. No, ei ole kuolemaksi, Suomessa olen kokenut pahempiakin kelejä, mutta hieman suunnittelin, että kesän jälkeen muuttaisin maneesitallille. Kunhan sopiva paikka löytyy.

Kentän pohja.

Toinen harmitus liittyi myös talvikeleihin. Tarhat olivat maapohjaisia, pitkiä ja kapeita. Kesällä jonkuntason laitumia, mutta toisin kuin edellisellä tallilla, tarhaa ei pienennetty talveksi kuraantumista vastaan. Sen sijaan reipassateisina aikoina, joita Hollannin talveen mahtuu, ei tarhattu! Jottei ruoho mene pilalle. Tarhauksen sijaan hevoset laitettiin 30 min kävelykoneeseen.

Talvikävelyä.

Hevosellani ei ollut kenkiä eikä super kavionlaatu (kesällä kengät oli sillä kuivat maastotiet kuluttivat mutta talven kuralla pärjäsi ilman). No, eihän sellaista kiveyspohjaiseen kävelykoneeseen sovi laittaa, pahimmillaan hevoset olivat 10 päivää tarhaamatta, tätä Marian kaviot eivät olisi kestäneet. Sain sitten onneksi sovittua, että Mariaa tarhattiin minikuratarhaan 3h/pvä, muutama muukin valitsi tämän vaihtoehdon.

Pikkutarhassa. Portti eli etureuna auki mutta Maria viihtyy mainiosti.

Moinen tarhaamattomuus sotii kaikkia periaatteitani vastaan, joten uusi paikka kesän jälkeen alkoi olla varma tavoite. Kuitenkin irtisanoutuminen tyyliin helmikuussa olisi jo "turhaa", kuukauden irtisanomisaika ja olisi jo huhtikuu ja ongelmat (sekä kentän kunto että tarhaus) olisivat ratkenneet itsestään.

Muutaman tallin jo tammikuussa tsekkasin ja yksi lupaavanoloinen oli jemmassa. Että tietää mihin kesällä hakee.

Tallin lähellä oli satumetsääkin.

Tallilla oli vielä kolmaskin huono puoli, joka lopulta katkaisi kamelin selän, tallinomistajan Jan-poika (nimi muutettu), sekä siskonsa ja muut opetuslapset. Jan oli 20vee ja näppärä ratsastaja. Pientä hevoskauppaakin kävi, aina oli 1-3 hevosta tai ponia ratsutuksessa ja myynnissä. Janin tyyliin kuuluivat gramaanit, niin tiukalla että soi (monesti tavisohja roikku löysänä ja gramaani 100% ohjana), raippa ja kannukset, sekä juoksuttaessa turpa ryntäissä. Yleensä hevosia ratsastettiin joku 30 min, alku- tai loppukäyntejä ei tehty. Ratsastus oli kauheata katseltavaa, hevosrukat. Jos Jan juoksutti, hän veti sivuohjat kiinni jo harjauspaikalla, talutti ympyrään, juoksutti ja talutti takaisin, ohjat vasta harjauspaikalla irrottaen. Näin useamman kerran juoksutusvyön tulleen sään yli kaulalle, koska paine oli niin kova.

Kun ei ole valokuvia eikun luovuus käyttöön.
Juoksutusvyö sään yli. Onko muka mahdollista?
Kyllä on, näin useampaan kertaan ainakin kahdella eri hevosella.

Siskonsa 14 vee ratsasti samalla lailla, ja Jan piti vielä tuntejakin. Itse olin vasta muuttanut mutta onneksi en mennyt lankaan ja alkanut Janin tunneille. Olihan se toki parissa päivässä selvä millaista Janin meininki oli.

Poni nipussa gramaaneilla (sisko).

Minä en tällaista hyväksy. Mutta tallilla oli muuten hyvä hoito ja järkeilin, että hevosten kiusaus oli vain sen 30 min / 2 vrk. Katsoin yksinkertaisesti touhua sormien lävitse, vaikka oikeasti siitä tuli paha mieli. Ja olihan minulla suunnitelma lähteä kesän jälkeen. Jan työskenteli myös ratsuttajana myyntitallilla ja oli omasta mielestään kaikentietävä ammattilainen, joten en haastanut riitaa ja kritisoin korkeintaa varovasti rivien välistä. Olihan hänen isällään tallin päävastuu ja oikeasti riitautuminen olisi voinut osua hevoseni nilkkaan.

Valitettevasti moinen toiminta tuo tulosta ja tallilla asui useampia Brabantin ponimestareita, myös Jan pärjäsi kisoissa hyvin. Välillä hän toki joutui keskeyttämään kun hevonen äkkäsi olevansa gramaaneista vapaa ja alkoi teutaroida. Ja hyvin harvoin tuomari ei ollut myötämielinen, koska hevonen ei ollut koskaan rento. Mutta monesti Jan palasi voittajana kotiin. Vaikka hevonen oli kireä kuin viulunkieli tuomarit antoivat pisteitä, sama touhu ja kireys näkyy Hollannin ratsukoissa olympiatasoa myöten. Onneksi viime vuosina siihen on alettu hieman puuttua ja holskit eivät enää olekaan maailman hupulla. Kansainvälisesti suositaan harmonisempaa kokonaiskuvaa mutta alemmilla tasoilla vanha tyyli menee useimmilla tuomareilla täydestä.

Edward Gal ja Voice ovat tyyppiesimerkki jännittyneestä ratsastuksesta. Kuva vuodelta 2013.

Ja sitten tuli helmikuun 21 pvä, keskiviikkoilta. Janilla oli uusi hevonen kierroksissa, kait 2-3 viikkoa. 8v kimo, suurinpiirtein pellosta reväisty, jäänyt kasvattajalle roikkumaan. Ekasta päivästä lähtien Jan niputti kimon gramaaneilla, vaikka sillä ei ollut vielä mitään lihaksia tätä pakotettua asentoa tukemaan. Ja 21 pvä se sai tarpeekseen. Se alkoi temppuilla lähinnä nousten pystyyn ja loikaten eteenpäin. Ratsastin yhtäaikaa kentällä ja jouduin käytännössä västelemään moista sinkoilua. Ja mitä tekee Jan? Nappaa kentänlaidalta huulipuristimen, jossa n 40 cm ranteenpaksuinen puukapula. Joka loikasta hän lyö hevosta täydellä voimalla kapulalla päähän. n 10-12 kertaa. Jopa tätä kirjoittaessa tunnen kuinka adrenaliini nousee mutta en saanut sanottua. Koko ajan ajattelin, että seuraavasta sanon.... Luuserimeininkiä, mutta arvasin jo reaktion, mitäpä minulle, lahjattomalle tätiratsastajalle ammattilaisten metodit kuuluu? Lopussa Jan vaihtoi kapulan raippaan ja sivalsi sillä vielä nelisen kertaa päähän. Tässä kohtaa kentän laidalla istui 8v tyttö, yksi Janin opetettavista.

Touhuun meni kaikkineen ehkä 20 min ja päätös lähteä mieluummin ennemmin kuin myöhemmin kypsyi tietenkin heti. Ja ennen lähtöä puhuisin suuni puhtaaksi! Samana iltana soitin yhdelle tallille ja seuraavana päivänä kävin kurkkaamassa. Siellä oli juuri 32v hevonen kuollut eli lykästi ja paikka vapaana (ei jonoa). Kovasti koetin kysellä että millä tyylillä siellä ratsastellaan? Enhän tiedä onko Janin tyyli alueella sääntö vai poikkeus... Minulla on se kuukauden irtisanomisaika joten sovin tulevani maaliskuun puolivälissä (puoli kuuta tuplatallivuokra) ja kerroin pääpiirteittäin miksi lähden.

Mitä isot edellä sitä pienet perässä. Kuvassa poni Power and Paint EM-kisoissa 2007, juoksuttamassa valmentajansa Coby van Baalen (NL) ja ratsastaja Angela Krooswijk (15v, NL). Kuvista nousi kohu ja C. van Baalen väitti että narut olivat vahingossa lyhyet ja korjattiin heti. Kuvaaja sanoi, että 10 min juoksutettiin ja päälle toiset 10 aavistuksen löyhemmällä. Näemmä piirsin sivuohjan yllä liian pikäksi. Lähde 

Seuraavana päivänä (pe 23.2) siis irtisanouduin. En kertonut syytä mutta lupasin palata siihen. En halunnut, että isä varoittaa Jania ennenkuin olen hänelle itse puhunut. Tallinpitäjä yllättyi lähdöstä, enhän ollut käytöksellä mitenkään osoittanut olevani tyytymätön. Sanoin, ettei liity hevoseni hoitoon.

En koskaan uskaltanut kuvata Janin ratsastusta, mutta samalla viikolla olin sattumalta saanut jo salavideota juoksutuksesta. Samaisena perjantaina tytär ratsasti ponillaan ja nappasin hieman videota. Vaikeata oli, en ole kännyosaaja. Ja tottakai tytär oli tämän nähnyt. Kun ratsastuksen jälkeen nousin selästä hän saapasteli äitinsä vanavedessä paikalle. Että kuvasinko tyttöä? En toki, kunhan räpelsin kännyä kun se piti buutata. Jaa, näytäpä?! OK, lain puitteissa minulla ei tod ole velvollisuutta näyttää, mutta fiilis oli melkoisen uhkaava. Onnekseni minulla ei kuitenkaan silloin vielä ollut Nokiaani, jossa dual sim, vaan 2 kännyä, työ ja priva. Olin filmannut työkännyllä , joka yleensä ei ollut tallilla mukana mutta nyt juurikin filmin takia. Kaivoin siis privakännyn esiin ja esittelin, että ei filmin filmiä. Tuhisten perääntyivät.

Opetuslapsen vuonis nipussa kävelykoneessa.

Seuraavana päivänä (lauantaina) yhyytin Janin. Kerroin rauhallisesti mitä olin ratsastustyylistään mieltä ja että hevosia ei hakata  että mitta tuli täyteen ja että siksi lähden. Jan oli myös rauhallinen ja sanoi "Se on sinun mielipide. Harmi, että lähdet, tultiin hyvin toimeen”. Sunnuntaina näin isää taas, hän oli tietenkin jo kuullut syyn ja sanoi vain “Jan ratsi kimon eilen ja kaikki meni hyvin!”.

Koska syy oli nyt julki, päätin etten sitä myöskään piilottele. Samaisena sunnuntaina menin maastoon muutaman tallikamun kanssa ja sanoin lähteväni ja kerroin syyn. “Jaa, Jan on taas pimahtanut. Sitä sattuu useamminkin.” Ihmettelin, että kuinka he ovat pysytelleet tallilla, osa jo vuosia “No kun hevoseni hoidetaan hyvin, niin. En tietenkään hyväksy tai tue touhua!” Yritin sitten rautalangasta vääntää, että tallilla hevosen pito on sama kuin hyväksyminen ja jopa tukeminen, asuihan Jan kotonaan joten joka tallivuokrasta maksat Janinkin ylöspidon! Ei mennyt läpi.

Maastoa.

Maanantaina en käynyt tallilla. Tiistaina 27.2 tuskin ehdin autosta kun perheen äiti harppoi paikalle Jan perässään. 

- Mitä sinä oikein kuljet täällä meidän Jania mustamaalamassa?!

- En mä mitään mustamaalaa. Näkemääni en voi hyväksyä ja kaikki mitä kerron on totta.

- No kuule paraskin puhuja eläinrääkkäyksestä kun ratsastelet kolmijalkaisella kaakillasi! Ja meillä on käynyt ihmisiä ovella että meinaavat soittaa eläinsuojelijoille kun hienoa andalusialaista seisotetaan polvia myöten mudassa!! 

Tämä viimeisen väite pisti väkisin hymyilemään. Absurdia, että ovikellonsoittajaeläinsuojelijat vielä erikseen mainitsisivat hevosen rodun. Tämä oli virhe ja poika räjähti (naama punaisena, oikeasti):

- Ja nyt tuo omahyväinen virne naamalta! Jos kerrankin vielä kuulen jotain ei hyvä heilu!

Homma oli sillä selvä, soitin uudelle tallille että tulen samointein. Reaktio oli kuivakka “Ei yllätä, kun kerroit miksi lähdet”. Pakkasin Marian ja kamat autoon ja viime töikseni kiitin tallinpitäjää eli isää hevoseni hyvästä hoidosta. Käytöstavat kuitenkin. Mutta irtisanomisajan, eli maaliskuun, tallivuokraa en maksanut.

Tässä vielä videot. Huonot ja salaa ja kaukaa tai kaikkineen luokattomasti. Ja poitsun ratsastusta ei ole. Mutta antaa osviittaa, ja kuinka ollakaan ponikin videolla jo protestoi. Videon kimo mukiloitiin seuraavana päivänä.

Ps Sinänsä olen myös iloinen että nykytallilla on hiekkakenttä ja -maneesi, samoin kuin Haarlemin tallilla jolla seisoksin 12 vuotta. Kuitupohja, kuten tässäkin jotain matonpalasia, on loppupeleissä keinokuitua eli muovia. Joka hioutuu kavioiden alla pölyksi ja taas on kilotolkulla mikromuovia luonnossa.

Läskigalleria

Kesä lähestyy loppuuaan ja palataan hetkeksi ajassa taaksepäin - laidunkuviin ja pulleisiin polleihin.

Nimittäin, pari kuukautta sitten esitellyllä edellistallilla suurin ongelma oli lihominen. Hevosilla kun oli tarjolla rajaton heinä ja lannoitettu laidun. Osa tsemppasi kuonokopilla tai reippaalla liikutuksella. Muutama pysyi kuosissa ihan muuten vaan. Ja vanhoille hevosille paikka oli super - en koskaan nähnyt laihaa vanhusta tällä tallilla.

Saksalainen pv-tamma 28 v.

Mutta nuoremmille hevosille paikka oli loppupeleissä melko epäterveellinen. Kaviokuumetta ja munuais- yms. sisäelin/aineenvaihduntavaivoja esiintyi keskimääräistä useammin.

Ohessa kuvakavalkadi, olkaapa hyvä!

KWPN tamma

Welsh-risteytys tamma

KWPN ruuna

Kääpiökasvuinen (lyhyet jalat) tinker

Arabitamma, menehtyi kaviokuumeeseen

Pilkku-pv

Irlannin urheiluhevonen (hunter), tamma

PRE-ruuna eli andalusialainen

Pohjoisruotsinhevonen, taustalla Connemara

Arabitamma

Kuvat jopa hieman vääristävät, osa näyttää lähes normaalilta. Livenä kuitenkin olivat / ovat erittäin lihavia.

Tinker ruuna

Haflinger ruuna

Pallomaha PV ruuna

Että sellaista. Itse jumppasin sekä kuonokopan että paljon liikunnan kanssa ja silti oli vaikeaa. Nyt onkin mukava asustella ns normaalitallilla, jos hyvin käy Maria laihtuu piakkoin sutjakaksi. Eikä tarvitse kuonokoppaa laittaa.

Tyly meininki.

Niin mikä Sinterklaas?

Sinterklaas on jo parissa jutussa vilahtanut, lähinnä mustapekkakeskustelua sivuten. Vaikka viime kirjoituksessa väitin, etten ehdi Sinterklaasin saapumista katsomaan, aikataulut menivät loppupeleissä ihan putkeen ja olin kuin olinkin joen varressa. Joten saapumiskuvat Haarlemista 13.11.2016, mukavan harmaa päivä.

Sinterklaas (joka nimen perusteella lienee sukua Santa Clausille eli joulupukille, eikun wikipedian mukaan homma on toisinpäin, Santa Claus perustuu Sinterklaasiin eli pyhään Nikolaukseen) asuu Espanjassa (viisas valinta vs kelit esim Korvatunturilla) ja saapuu Hollantiin marraskuun puolivälissä. Hän pyörii sitten kylillä ja ostoskeskuksissa, ja saapuu joka kuntakeskukseen erikseen, minne sitten mennään lasten kanssa katsomaan.

Porukka tupeksii (myös joen toisella rannalla)

Jos mahdollista hän saapuu höyrylaivalla, mutta tarpeen mukaan myös autolla tai muulla kulkuvälineellä (ihan joka paikassa ei ole vettä). Isommissa saapumisissa on hevonenkin mukana, pienemmissä pärjätään ilman.

Laiva saapuu Spaarne-jokea pitkin.

Nykyjuhlan malli perustuu  opettaja Jan Schenkmanin vuonna 1850 julkaistuun kuvakirjaan Sint Nicolaas en zijn knecht (Pyhä Nikolas ja palvelijansa), jossa kuvaillaan sekä höyrylaiva, mustapekat että hevonen. Nykyisin hevonen on vakoinen, alkuperäisessä kirjassa ruunikko.

Sinterklaasilla on iso kirja, minne kirjataan hyvät ja huonot teot. Entimuinoin uhkailtiin, että jos lapset eivät ole kilttejä Mustapekka vie ne säkissä mukaan Espanjaan.

Sivut yllämainitusta kirjasta, Lähde: http://www.hetoudekinderboek.nl/archief/BomNikolaas/BomNikolaas.htm

Palvelijan vaatetus on hillitympi kuin nykyisin

Lapset säkkiin

Jännityksellä odoteltiin - minkä väristä Pekkaa pukkaa? Nu mustiahan ne olivat, kaikki. Kahdestasadasta Pekasta parillakymmenellä oli kukkia maalattu hieman poskeen, siinä se. Harmi, vuosi-pari sitten oli enemmän yritystä, nyt palataan aikalailla vanhaan.

Kukkapekoilla on pientä sotkua naamassa ja havaijilaiset leit (kukkakranssit) kaulassa.

Sinterklaasiin kuuluu myös jokunen laulu. Ei niin vahvasti kuin joululaulut, niitä ei radiossa tai kaupoissa soiteta, mutta lapset laulavat, mm ukkelia odotellessa laulatettiin. Olletikin, jos Sinterklaas käy kotona sille myös sopii laulaa - Sinterklaaseja vuokrataan siinä missä joulupukkeja kotikäynneille Pekan kanssa.

Saapumisen ja lahjaillan välillä lapset vielä laittavat kengän esille kotona, yleensä siinä on porkkana Sinterklaasin hevoselle tai esim piirustus Sinterklaasille. Kenkä jätetään savupiipun tai ikkunan luo. Aamulla kengästä löytyy sitten namia, marsipaania, pikkulahja tai suklaakirjain.

Eri sortin suklaakirjaimia

Kenkiä saa jättää myös mm ruokakauppoihin, jotka sitten muistavat lapsia jollain pikkulahjalla. Aiempina vuosina oli isoja kenkätelineitä, nyt jouduin jopa hieman kiertämään, ennenkuin löytyi kuvattava. Ehkä ruokakaupat ovat hieman poistaneet ko lahjontamallin. Sen sijaan isoimmalla kauppaketjulla, Albert Heijnillä, on tänä vuonna "hyväpussi"-kampanja (goedzak): täytä pussi vanhoilla leluilla ja ne jaetaan sitten tarvitseville (vähävaraisille), että kaikki saavat lahjoja.

Tässä näemmä jo lahjoja laiteltu. Ja kenen lapsella on isot Doctor Martensit?

Varsinaiset lahjat jaetaan sitten Sinterklaasin syntymäpäivän aattona. Sinterklaas on Hollannissa paljon suurempi juhla kuin joulu, vaikka 5.12 ei edes ole vapaapäivä. Tarpeen mukaan lahjailta sitten välillä suunnitellaan jo aiemmin eli tänäkin vuonna moni perhe juhlinee jo edeltävänä viikonloppuna. Sinterklaas on lasten juhla ja lahjoja jaetaan lähinnä heille (ja paljon!). Aikuisten lahjat ovat ennemmin vitsejä tai kepposia. Ja Sinterklaasillallinen ei ole mikään sen kummempi juhla-ateria.

Aikuisten lahjoilla on nimikin, surprise, joka laustutaan hollantilaisittain syrpriise ja jonka idea on, että lahja näyttää joltain ihan muulta kuin mitä se on. Täällä linkissa ideoita, joten ennen ko iltaa askarrellaan viikkotolkulla. Myös riimittely kuuluu asiaan. Lahjan saajalle tehdään - yleensä pikkuilkeä - runo joka sitten luetaan jakotilaisuudessa. Runoja löytyy toki netistäkin pilvin pimein - usein ne ovat 3-5-säkeisiä, eli suht pitkiä.

Erilaisia lahjapakkauksia.

6.12 Sinterklaas sitten palaa Espanjaan. Viime vuonna järjestettiin muutama pienimuotoinen paluujuhlakin, mm autistisille lapsille homma on sitten selkeämpää (hän tulee => hän menee). Samoin 6.12 siivotaan sinterklaaskoristeet. Kiirettä pitää kun uusitaan liikkeiden ikkunat ja ostetaan joulukuuset. Joulukuusi pystytetään samantien mutta mm tonttukoristeita tällä ei ole, koko tonttu-käsite on tuntematon. Eikä joulukalentereita, koska joulukuun eka viikko menee vielä ihan muissa merkeissä. Eikä adventeistakaan ole yleisesti puhetta, en tiedä onko uskovaisilla? Saati Luciasta.

Jouluna ei jaeta pahemmin lahjoja, ehkä 1/nenä ja ehkä lähinnä aikuisten kesken. Sen sijaan jouluna ollaan muuten juhlavampia ja syödään juhlaruokaa, sukuloidaan yms. Myöskään mitään vakioruokaa ei ole, eikä vakioleivonnaisia. Vapaitakin on vain kaksi.

Jouluinen kuvituskuva

Nyt tähän jouluttomuuteen on niin tottunut, että melkein hämmästelin viime viikolla joulupukkia Portugalilaisessa ostoskeskuksessa. Vaikka muu Eurooppa aloittaa jouluvalmistelut noin lokakuussa, täällä siitä ei näy vielä mitään. Mikä on harmi.

Itse aloitan joulunvieton (koristelun) kyllä jo joulukuun alussa. Tai kuten tänä vuonna - toukokuussa. Tosin näytin lähinnä Mustapekalta, koska ratsastukypärän lippa varjostaa kasvot. Ja koska heppakin on valkoinen, Sinterklaas olisi ehkä sopinut paremmin.

Hyväntekeväisyysnaamiaisratsastus.

Siinä sivussa mustapekkakeskustelu jatkuu. Tällä viikolla turvallisuus- ja oikeusministeri Van der Steur julkaisi virallisen kirjeen, jossa linjasi, että Mustapekan tulee seurata aikaansa. "Hallitus tunnustaa, että Mustanpekan tulkinnat voivat paikoin johtaa negatiivisiin stereotypeerauksiin".  Kun lausunto tuli julkisuuteen ministeriöissä syttyi paniikki (sanavalinta paikallislehdestä). Van den Steur oli tsekannut kirjeen muutaman ministerikolleegan kanssa, mutta esim saman puolueen (VVD) pääministeri Rutte ei ilahtunut. Hän ei halua hallitustason puuttuvan Mustapekan ulkonäköasiaan ja hänen ministeriönsä vaatikin, että Van der Steur laati uuden kirjelmän, jossa pehmensi linjaustaan. Lisäksi pääministeri ilmoitti olevansa itse Mustanpekan ystävä.

Moisen "paniikin" taustalla lienevät myös maaliskuun tulevat vaalit. Tosin pääministeri Rutte on aiemminkin puolustanut Mustapekkaa nyky(mustassa) muodossaan.