keskiviikko 19. joulukuuta 2018

Kaljaa ja kondomeja

Turvaseksikampanja on taas paikallaan - otsikoi paikallislehti marraskuun lopulla. Tutkimusten mukaan yhä enemmän sekstaillaan yhdenyönjututkin turvattomasti ja sukupuolitautien määrä on kasvussa - miehillä testatuista vajaa 13% oli taudinkantajia vuonna 2013 ja vuonna 2017 jo melkein 20%. Naisilla vastaavat luvut ovat 13 => 16%.

Toinen tutkimus kertoo, että puolet miehistä ja 40% naisista ei käytä kondomia irtosuhteissa. Aika rapsakat prosentit, mitkäköhän olisivat Suomen vastaavat?

ED 20.11.2018

Juliste- tai somekampanjaa ei vielä ole näkynyt, mutta Utrechtin asemalla haettiin kortsuille näkyvyttä pop-up-kaupalla. Jossa laajan valikoiman lisäksi sovituskoppi. "Kondomissa olennaisinta on leveys / ympärysmitta. Farkutkaan eivät istu jos lahje on liian kapea, liian pitkät voi aina kääriä".

Kalja ei yleensä ole kovin hyvä neuvonantaja kondomiasioissa. Mutta Hollannissa tämäkin on toisin, lehtijutussa kondomiekspertti ja Condomerie-kortsukaupan pitäjä Kalja van de Linden kertoo, että kekimääräinen kondomi on halkaisijaltaan 53 mm. Tämä sopii penikseen joka on 12 cm ympärysmitaltaan  ja Kalja kehoittaakin mittapuuhiin kotona.



Taas nimi, joka ei ehkä Suomessa kelpaisi. Vai miten olisi siskokset Kalja ja Dorka? No, jos Kaljan neuvoja kuuntelee lapsia ei tule ollenkaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti