perjantai 19. huhtikuuta 2019

Peppi-kokoontumisajot

Jovain, onnistuivat ne! Tosin huijasin viime kirjoituksessa, tapaaminen ei ollut Amsterdamissa vaan Rotterdamissa. Ja taas Peppi seurueineen sai kaksi aukeamaa paikallislehdessä, hassua että hän (onko Peppi hän vai se vai hahmo?) saa näinkin paljon huomiota täällä.

Rahaa oli kerätty reissuksi asti ja vielä jäi jaettavaksi.

ED 13.4.2019: Pepin seikkailut Hollannissa.

Pärillä (ex-Tommy, 61v) on pullat parhaiten uunissa, myytyään markkinoitifirmansa 7 vuotta sitten hän jakaa aikansa Portugalin ja Espanjan huviloiden välillä. Hän ei koskaan halunnutkaan aikuisena näyttelyjäksi ja muistelee Peppi-aikoja positiivisena kokemuksena. Satunnaisesti hänet tunistetaan, ja siitä hän on vain iloinen.

Itse Peppiä näytelleelle Ingerille Peppi on ollut pallo jalassa ja enemmän tai vähemmän estänyt muut näyttelijänroolit kun hänet aina vaan yhditettiin Peppiin. Pärin myhäillessä Rotterdamilaisen hotellin aulassa näytetyille videoille Inger kääntää päänsä pois. Hän saa edelleen fanipostia, jonka kertoo lähinnä ahdistavan. Jo 50 vuotta sama rooli vainoaa, ja hän harkitsi tämänkin tapaamisen jättämistä väliin. Nykysin hän näyttelee patologia saksalaisessa dekkarissa, mutta se ei kiinnosta ketään.

Maria (ex-Annika) kuuntelee ihmeissään, häntä ei kukaan ole vuosiin tunnistanut tai muutenkaan vainonnut. Maria muutti varhain Espanjaa, oli naimisissa ja sai lapsen. Hän työskenteli mm sairaanhoitajana mutta joutui lopettamaan polvivaivojen takia. Työn loputtua paino alkoi nousta ja nyt saatava raha tuleekin hänelle eniten tarpeeseen - vihdoin hän voi mennä mahalaukun pienennysleikkaukseen. "Välillä suututti, kun näin Pepin taas televisiossa, eikä minulle maksettu siitä mitään".

ED 16.4.2019

Juttu oli alunperin lauantain lehdessä ja jo tiistaina oli vielä jatkoa. Marian tarina oli koskettanut lukijoita ja lahjoituksia oli kertynyt lisää, monet Marialle korvamerkittyjä. Keräys jatkuu huhtikuun loppuun asti, joten sinne vaan jos siltä tuntuu. Onhan se tottakin, että tuntuu tylyltä, etteivät näyttelijät saa(neet) korvausta silloiseen maailmanaikaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti