keskiviikko 4. toukokuuta 2016

Kahden minuutin puhelinhiljaisuus

Tänään on Hollannissa Dodenherdenking - Kuolleiden muistopäivä. Alunperin päivä oli toisen maailmansodan kuolleiden muistoksi, mutta vuonna 1961 päivä laajennettiin koskemaan myöhempienkin sotien tai rauhaturvaoperaatioiden uhreja. Päivä ei ole kaatuneiden muistopäivä - kaatuneethan kattavat vain sotilaat. Hollannissa toisen maailmansodan kohdalla juutalaisvainot aiheuttivat eniten uhreja. Kiinnostuneille Wikipediassa taulukko.

Päivään kuuluu seppeleiden laskua. Kuva: Wikipedia /Nationaal Comité 4 en 5 mei, Ilvy Njiokiktjien
Tärkeä osa päivää on kahden minuutin hiljaisuus klo 20. Tätä noudatetaan koko maassa, ajoneuvoilla on lupa pyshtyä (moottoritiellä kehoitetaan pysähtymään levähdyspaikoille tmv, ei pientareelle), Schipholin kentällä ei nousta eikä laskeuduta, junat ja bussit seisovat jne. Tietenkin radio ja televisiokin hiljenevät (televisiossa onkin suora lähetys Amsterdamin muisteluhäpeningistä hiljaisuuksineen). Itselläni hetki ei ole niin selkärangassa, mutta kyllä sen monesti huomaa / havahtuu kun Hollannissa on yht'äkkiä hiljaista. Tallillakin seisotaan ratsastuskentällä.

Häntäkin saanee muistella. Julkaisuvapaa vanha kuva Wikipediasta
Hiljaisuuden aikana on sitten tarkoistus muistella edesmenneitä sekä ymmärtää että jokaisella on vapaus olla hiljaa kaksi minuuttia. Tällä viitataan tietenkin toisen maailmansodan aikaiseen Saksan miehitykseen, josta Hollanti vapautui 5. toukokuuta 1945. Vapautuspäivää juhlitaakin 5.5, näin kuolleiden muistelo on vapautuspäivän aattona.

Tänä vuonna muistelun oheen on keksitty kampanja: "Laita puhelin kiinni". Aihe on niin tärkeä, että se mainittiin jopa paikallislehden etusivulla.

HD 30.4.2016

Urpompi vopisi ajatella, että puhelimen laitto hiljaiselle riittäisi, mutta silloinhan voi edelleen vaikka ottaa selfieitä ja pelata pelejä. Niinpä kampanjassa pyydetään, että puhelin laitettaisiin oikeasti kokonaan pois päältä. Hankkeen puuhamies Sydney Vollmer kertoo NOS:ille (paikallinen YLE): Puhelimen sulkeminen kokonaan on suurempi symbolinen teko. Radiotoimittaja oli jopa erikseen kysynyt teleoperaattoreilta, aikovatko ne auttaa laittamalla verkon nurin pariksi minuutiksi. No, eivät meinaa, mutta tukevat kyllä kampanjaa.

Kuvakaappaus kampanjann sivuilta.
Kuten kuvasta näkyy, jos on päättänyt sulkea puhelimen hiljaisuuden ajaksi tämän voi tietenkin jakaa Facebookin tai Twitterin kautta. Kunhan ei jaa aikana 20:00-20:02!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti