keskiviikko 3. toukokuuta 2017

Kuninkaanpäivän markkinat

Hollannin ehkä suurin juhlapäivä on Kuninkaanpäivä. Vuoteen 2013 asti päivä oli kuningattarenpäivä ja sitä vietettiin 30.4. Päivä on määräytynyt eri valtaapitävien syntymäpäivien mukaan, vuosina 1885-1948 päivää juhlittiin elokuun lopulla ja vuodesta 1949, kuningatar Julianan noustua valtaistuimelle, 30.4. Tämä oli Julianan syntymäpäivä, mutta päivää ei muutettu Beatrixin noustua valtaan 1980. Hänen syntymäpäivänsä on tammikuussa, mikä olisi muuttanut ulkoilmajuhlan muotoa reippaasti, joten päivän annettiin olla ennallaan.

Kuvakaappaus instagramista @koninklijkhuis , jonka ensimmäinen postaus tämä oli. Hollanin kuninkaallinen perhe saapui junalla Tilburgiin juhlistamaan Kuninkaanpäivää. Kuningas Willem-Alexander, Kuningatar Máxima
ja lapset vas Catharina-Amalia, Alexia ja Ariane.

Kuningas Willem-Alexanderin noustua valtaan hän muutti päivän syntymäpäivälleen, 27.4, ja nimi muuttui kuningattarenpäivästä kuninkaanpäiväksi. Kuningattarenpäivä-käsite ehti kuitenkin 60 vuoskymmenessä juurtua, joten vaikka tässä on jo muutama vuosi mennyt monet joutuvat edelleen korjailemaan puheitaan ko juhlasta puhuttaessa. Lisäksi vuosittain Amsterdamissa bongataan 30.4 turisteja vanhentuneiden matkaoppaiden kanssa - missä juhlat ovat?

Muista juhlallisuuksista kirjoitan jonain toisena vuotena, mutta napataan nyt - sinänsä aikajärjestyksessä korrektisti - ensimmäiseksi vapaamarkkinat käsittelyyn. Ne ovatkin päivän ensimmäinen ohjelmanumero, alkaen jo aamu-kuudelta.

Yleiskuvaa markkinoilta. Pääosa kuvista otettu ennen aamu-kahdeksaa, silloin on vielä tilaa.

Myyjillä usein oranssia rekvisiittaa. Oranssi on kuningashuoneen väri.
Vapaamarkkinoiden (vrijmarkt) idea on simppeli - itse kukin voi myydä kadunvarressa vanhoja rojujaan. Periaatteessa tavaransa voi laittaa vaikka kotioven edessä myyntiin, mutta yleensä toki hakeudutaan kauppakaduille yms missä ihmiset liikkuvat.


Valvojat häätävät poikkikadulta muualle, keskustassa on merkityt kadut joilla saa myydä.
Applekaupankin edustalla myyntiä hieman eri kohderyhmälle.

Parhaita paikkoja varaillaan liidulla tai teipillä jo pari päivää aiemmin.


Aamulla aikaisin voi tehdä aitoja löytöjäkin, antiikkia, (pieniä) huonekaluja tai vaikka arvokkaan kirjan (Hollannin hevoskeskustelija löysi vanhan heppakirjan 2,50 eurolla, hinta nettiantikvoissa 9-15 euroa. Holskikeskustelussa muitakin "löytöjä"). Päivemmällä markkinoilla on jo niin tungostakin että tarkempi tutkiminen menee vaikeaksi.

Pelillä antiikkiarvoa?


LP:t ja CD:t kannattaa aina tsekata.

Markkinoilla myydään myös syötävää, josta joka kerta on juttua lehdissä myöhemmin, että laatu & hygienia jättävät toivomisen varaa kun tavikset grillailevat, paistavat lettuja yms. Välillä jaetaan sakkojakin. Tänä vuonna oli viileää, kymmenen asteen pintaan. Tämä oli kuulemma hyväksi mm lihansäilytykselle.


Setä arvaa pääsevänsä blogiin.


Myös on pienimuotoisia voittopelejä, purkinheittoa tai omena pyydystystä vesiämpäristä tmv. Myyjä saa heittäjältä 50 cnt ja jokainen voittaa (= pääse rojuista eroon). Hauskin tänävuonna bongattu oli "henkiparantaja", joka kättenpäällepanolla suurensi rintoja. 2e, rahat takaisin jos ei toimi. Tyypillisiä ovat myös lasten esiintymiset, laulu, soitto tai tanssi. Monilla ravintoloilla on jo päivällä myös elävää musiikkia kadulla, Dj tai bändi.


Pari kuvaa puoliltapäivin. Markkinat edelleen kadun reunoilla, oik setä tarkastelee jotain peliä(?),

Satoikin hieman

Pikkubändi, kuvassa soi Curen Forest.

Useimmille myyjille taitaa iloinen markkinoilla notkuminen merkata enemmän kuin päivän tuotto. Näkee paljon ihmisiä ja on mukavaa kun on tungosta. Iltapäivästä markkinat sitten hiljenevät ja puretaan ja edetään muihin juhliin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti