sunnuntai 12. marraskuuta 2017

Marrumin hevoset

Tämä on vanha juttu ja jokunen lukija voi tunnistaakin. Mutta koska tapaus on hyvin dokumentoitu (youtube) ja aika vaikuttava haluan sen tähänkin laittaa.

Hollannin vesihuollosta olen kirjoitellut jo jokusen tekstin, pohjavesi on korkealla, ojat on rajat ja suuri osa maasta on merenpinnan alapuolella. Onneksi viimeisin paha (ihmishenkiäkin vaatinut) tulva tapahtui 1953, mutta pienempiä sattuu välillä. Reilut 10 vuotta sitten, marraskuussa 2006, hevoset joutuivat tulvan uhriksi.

Tällä kuvalla Marrumin hevosista valokuvaaja Laurens Aaij voitti hopeisen kameran vuonna 2006.
Valkoinen hevonen kuvastaa toivoa, sanoi tuomaristo. Kuvan lähde: Bokt.nl.


Hollanti on ahdas maa, mutta laitamilla, mm Friisinmaalla on vielä tilaa. Ja näillä laitamilla kasvatetaan hevosia isoissa laumoissa. Nämä ovat sitten niitä hevosia joita rempaistaan laitumelta mm hevosmarkkinoille. Niiden ylöspito on halpaa, ruoho kasvaa lähes ympäri vuoden ja noin muuten niiden perään ei kauheasti katsota. Kun laitetaan ori sekaan lauma myös kasvaa kuin itsestään. Eritoten pikkuponeja (shettiksiä) pidetään näin, mutta myös isohevosia.

Reilu 200 hevosen lauma oli siis Friisinmaalla, Marrum-kylän tuntumassa, laitumella, kun valli petti myrskyssä marraskuussa 2006. Laitumet peittyivät nopeasti veteen ja hevoset mahtuivat nippanappa pienelle kuivalle nyppyllälle. Vesi ei hetkessä katoa, ja kun kyseessä oli merivesi, se ei ollut edes juotavaa. Ja tietenkään nyppylällä ei ole syötävääkään, varsinkaan noin 200 hevoselle.

Kuva J de Visser, lähde zoom.nl, hevosille viedään heinää.

Myrskyssä kuoli 18 hevosta (kuva, ei herkille). Ja se mitä tapahtui oli oikeastaan sama kuin mikä oli tarkoitus kun pykätiin vesilinjoja, vesi oli liian matala veneille mutta liian korkea tosta vaan kävellä läpi. Olihan veden alla ojia ja pari metalliporttiakin. Alkuun yritettiin merivoimien ja armeijan toimesta lähestyä hevosia ponttooneilla, mutta ne jumittivat mm metalliportteihin tai ihan vaan hiekkaan.

Paikallinen ratsastaja Micky Nijboer sitten keksi keinon. Tutkittuaan kartoilta tarkan reitin hän suunnitteli, että jos hevosten luo ratsastettaisiin ja johtava tamma pyydystettäisiin, ehkä loput seuraisivat. Kolmantena päivänä ryhdyttiin toimeen, ja neljä hevosta lähti ylittämään 700m vettä "saaren" luo. Saarelle oli jo menty veneellä ja johtavalla tammalla oli riimu. Ratsujen ollessa noin 40m saaresta yksi niistä hirnui.

Kuvakaapaus TVstä.

Johtavan tamman vierellä seisoneet nuoremmat tammat alkoivat myös hirnua ja silloin laumaan tuli liikettä. Ensimmäiset olivat hetkessä vedessä ja ratsastajille tuli kiire kääntyä. Mickyn hevonen kaatui aika pian astuttuaan kuoppaan veden alla mutta onneksi Micky oli nopeasti takaisin selässä - 200 hevosen laumassa olisi voinut käydä heikosti. Koko lauma seurasi näin "houkutushevosia" kuivalle maalle.

Kuva Volkskrant / AP, kuvaajan nimi ei tiedossa.

Maissa hevosille oli laitettu heinää, mutta kaikilla oli päällimmäisenä tarve jaloitella ensin. Valitettavasti 7 kuoli vielä uupumukseen.

Youtubessa on useampi filmi aiheesta (tai no, kaikissa on sama filmi, TVstä) tässä pari. Kannattaa katsoa, on erittäin vaikuttava näky!

Ensin filmi jossa hieman englanninkielistä infoa. Lopussa väittävät, että kaikki selvisivät, mutta se ei ole totta. Tai on, kaikki pääsivät kuivalle maalle, mutta osa (ilmeisesti 7 kpl) kuoli myöhemmin. Alussa näytetään myös kuinka heiniä viedään veneellä.


Tässä hollantiversiossa - jonka on ladannut pelastajien johtaja (/idean keksijä) Micky Nijboer näkyy lopussa kuinka yhtä hevosta koetetaan elvyttää (turhaan).


Myöhemin tapaukselle tehtiin muistomerkki, reippaasti kavionjälkiä betonissa. Portin ylin piena on taipunut veneen osuttua siihen pelastusta yritettäessä.

Lähde: Marrumonline.nl


Lähteet: Wikipedia ja Mickyn oma kertomus Bokt.nl:ssä

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti