torstai 7. kesäkuuta 2018

Kauppahavaintoja: vaikeaksi on tehty

Suomessa on jo neljä Prismaa 24/7 auki. Hollannissa nolla. Ja no, Prismoja / Cittareita ylipäänsä nolla. Nimittäin ns hypermarkettia ei Hollannissa tunneta. Hypermarketti on kaikki-saman-katon-alla (iso) kauppa. Eli ruoka ja käyttötavara, suolakurkut ja astianpesukoneet, pakasteet ja kesämekot.

Hollannin toiseksi suurin ruokakauppaketju on Jumbo. Albert Heijn on suurin, ja niitä oli Haarlemin seutu pullollaan. Nykyasuinalueella Jumbo on vahvempi (sellainen oli Haarlemissa vain kaupungin laitamilla, en käynyt ikinä).


Hollannissa on ruokakauppoja (joissa toki jotain kattilaa ja siivoustarviketta ja satunnaisesti kamppiksessa esim T-paitoja plus tietenkin peruskemppa ja pesuaineet) ja erikoiskauppoja. Ja erikoiskaupat ovat kaikki oman alansa, eli kodinkone-, vaate-, polkupyörä-, hevostarvike-, jne. (Jopa leipureita, karkki-, liha-, kala-, ja vihanneskauppiaita on vieläkin). Nämä oman alansa kaupat ovat auki arkisin 18 asti (pl. kodinkonejätit, IKEA ja rautakaupat). Jos/kun on töissä 17 asti - mikä on täällä normaali konttorityönloppumisaika - niin työmatkasta riippuen esim vaateostoksille ei ole viikolla mitään asiaa.

Haarlemin kauppakatu (sulkee klo 18).

Jos jotain ihan väkisin tarvitsee (vaikkapa pyykkiteline hajonneen tilalle) voi koettaa tehdä täsmäiskun ennen kauppojen sulkemista, mutta rauhassa shoppailun, monen tuotteen oston tai useamman vaatekappaleen sovituksen, voi unohtaa viikolla. Sillä useampaan kauppaan ei todella ehdi.

Nykykylän (Aarle-Rixtel) lähikauppa voisi piristää teippauksiaan.


Useimmissa paikoissa on sitten kerran viikossa ostoilta (koopavond), esim Haarlemissa kaupat olivat torstaina auki ilta-yhdeksään. Se antoi hieman tilaa, mutta monesti ostokset jäävät lauantaille (koska olin torstainakin tallilla). Mikä on ärsyttävää, sillä silloin (tietenkin) kaikki muutkin liikenteessä, sekä lauantaille osuu välillä muutakin (hevos)ohjelmaa, jolloin ostokset joutuu siirtämään vielä viikolla. Lauantaisin kaupat menevät kiinni klo 17.

Vaatekauppojen sijaan nykykylästä löytyy pikku puutarhakeskus - myös esim hevosrehuja!

Ostoillan lisäksi on ostosunnuntai. Kaupungista riippuen kuun ensimmäinen, toinen, kolmas tai neljäs sunnuntai. Haarlemissa ostosunnuntai oli kuun ensimmäinen, mutta jokunen vuosi sitten aukiolo vapautui ja nykyisin kaupat ovat joka sunnuntai auki. Se on luvallista jos kaupunki on turistikohde. Toki sunnuntai-aukiolo on rajattu, 12-17.

Nykykylän kauppa pääkatu. No, näkyy siinä lihakauppa ja vasemmalla vehreyden takana on leipomo.
Vanhanajan kauppoja edelleen toiminnassa.


Nykykylässä ei vaatekauppoja olekaan, ainoastaan pieni puutarhakeskus ja kemppakauppa. Jos tarvitsen vaatetta on kauppamatka siis suunniteltava kahta tarkemmin, lähimmällä kuntakeskuksella taitaa olla kuun viimeinen sunnuntai ostosunnuntai.

Lähikylän (Son) kauppakatu


Täällä ei ole myöskään kauppakeskuksia käytännössä ollenkaan (vrt Itäkeskus tai Ideaparkki), vaan kaupat ovat kaupunkien keskustoissa rivissä (pl huonekalu- / rautakauppakeskittymät, jotka nekään eivät toki ole saman katon alla). Ja kaupunkien keskustoissa - siinä missä lähimmässä kuntakeskuksessa - on maksullinen parkki.

Huonekalu- yms keittiökauppoja. Selän takana Eindhovenin IKEA.

Haarlemissa ostosten teko toki sujui jotenkuten, koska kaikki kävelyetäisyydellä. Nyt matkaa on 4 km, meneehän se polkienkin mutta pääosin autolla. Joka tuo lisävaivaa sekin (ja se maksullinen parkki). En valita, itse halusin muuttaa pikkukylään. Mutta kaikkineen kaipaan Suomen reiluja aukioloaikoja (koskee myös ruokakauppoja, siitä myöhemmin toisessa kirjoituksessa) ja helppoa ostamista. Voi toki olla, että Cittarin mekko ei olisi ykkösvalinta, mutta mahdollisuus ostaa on. Sitten muuton en ole käynyt  (saanut aikaiseksi) vaatekaupassa - siitä on lähes vuosi!

Tämä on hollantilainen ostoskeskus (juuri ennen rankkasadetta). Ei katettu vaan sateen armoilla voi haahuilla, ei rullaportaita saati ravintolamaailmaa. Toki kaupat ovat keskittyneet, mutta silti "korttelimallissa" joutuu kävelemään enemmän kuin yhden-katon-alla-versiossa.

Noin muutenkin muuton jälken on tullut tilattua netistä enemmän. Mikäs siinä, mutta henk koht tukisin mielellään kivijalkakauppoja. Kunkakohan paljon olen säästänyt reilussa kymmenessä vuodessa, kun ei ole voinut ostella turhia - eikä aina tarpeellisiakaan?

Ps pahemminkin voisi olla, Saksa (tai ainakin pääosa liittovaltioista) on sunnuntaisin edelleen kokonaan sulki.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti