tiistai 28. tammikuuta 2020

Ketunmetsästys 2/5: Lähdön valmistelua

Edellisosassa jäätiin baariin odottelemaan metsästyksen alkua. Jossain kohtaa sitten menin pihalle ja sielläpä yhtä hevosta jo satuloitiin. Kävi ilmi, että se vetäisi hajuvanan. Sain vedettyä hihasta Moniqueta, joka järjesti tapahtuman. Juu, helposti voi seurata pyörällä, eka pysähdys on tuosta ensin oikealle ja sitten liikenneympyrä ja sen puutarhakeskuksen taa ja... Aika nopsaan hukkasin punaisen langan, sillä en tunne paikkoja, joten edelleen vaan valmistauduin seuraamaan autoja tmv. Kyseinen Monique oli hajuvanan vetävän Roosin äiti. Monique ja miehensä omistavat hotelliravintolan, jonka pihasta koko touhu lähti, ja osallistuivat toki itsekin.

Sentään yksi tweedi kuvissa. Roosin poni on Irish Cob, ilmeisesti jalkakarvoistaan klipattu tinkeri.
Rotu ei ole tunnettu urheilullisuudestaan, mutta poikkeus vahvistaa säännön?

Jostain syystä Roos sitten lähteissä pukkasi ko hotellin aulaankin.

Kamerassa oli väärät asetukset, rajusti vaalennettu kuva, siksi raidallinen.

Ja sitten menoksi.



Tällä välin muut valmistautuivat. Tweeditakit oli vaihdettu mustiin ja hevosia purettiin autoista. Etiketti sanoo, että hevosen oltava siisti, joten lettejä oli. Ja pari klaniksi ajettua, niin ei tarvitse nähdä turhaa vaivaa.



Vas letit, oik klani (ja tweediä vielä)

Ja sittenpä bongasin tutun. Haarlemissa, ex-tallin naapurissa, asusti metsästäjäperhe. Vaimo ratsastaa myös naistensatulassa ja olen hänen kanssaan muutaman kerran jutellut aiheesta eri tapahtumissa. Ja ratsastanut talonsa/tallinsa ohi monta kertaa. Yrittänyttä ei laiteta joten menin esittäytymään. Hän oli siellä poikansa kanssa, joka osallistui. Kutsusta, tietenkin, koska metsästyksiin ei tosta vaan ilmoittauduta. Olivat ajaneet reilut 2h päästäkseen tänne asti.

Tämä ei ole tuttuni, onpahan vaan vanhempi osanottaja ja heppansa jonka harja oli leikattu lyhyeksi
ja nyt ylikasvanut törö. (ja oik tweed).
Ja hänpä tarjosi (vaikkei minua toki tunnistanut), että voin tulle heidän autoon mukaan. Hän nimittäin irroitti vihreän MB Jeeppinsä (joku vm 2005 about) heppatraikusta ja lähti seuraamaan. Ja kun mainitsin pyörän kutsu tuli spontaanisti (enkä edes maininnut tarkoituksella kalastellen, päinvastoin hetken mietin suostunko, sillä nythän en pääsisi aiemmin pois, ja päättyimisaika on 17). Homma sinänsä super, sillä nyt oli oma opas, kymmeniä vuosia aktiivimetsästellyt ja Hollannin vanhimman metsästyssseuran jäsen (jolla on jopa nettisivut - ei kuitenkaan kalenteria tmv). Että voi kysellä tyhmiä, jonka mahdollisuuden käytin 100%.

Huomaa Masterin (oik) 'koristekypärä', ohut ja ilman leukahihnaa.

Jonkun ajan kuluttua porukka oli selässä ja mentiin etupihalle odottamaan. Koirat päästettiin vapaaksi ja kaikki kokoontuivat sitten siihen. Kiltisti seisoivat, vaikka olisi luulut hevosten jo hieman hermoilevan, että kohta mennään. Rutiinilla? Ja torvisoittokunta soitti alkuviisun. Ko soittokunta seurasi kanssa koko metsästyksen ja töräytteli joka taukopaikalla + lopuksi.

Taisivat tässä vielä harjoitella / lämmitellä.

Sitten metsästyksen vetäjä, Master, joka on myös ko klubin Huntsman, nosti maljan onnistuneelle jahdille ja vihdoin päästiin matkaan.

Tinatuoppi

Oppaani kertoi, että koirat ovat aina metsästysyhdistyksen omistuksessa ja Huntsman on niiden ykkösvastuussa. Taidan tehdä koirista oman osasensa. Hän kertoi myös, että joka yhdistyksellä on omat värit takissa. Esim hänen yhdistyksessään on punainen takki harmaalla kauluksella. Naisilla musta tai sininen. Nyt isännöivällä yhdistyksellä on musta takki ja viininpunainen kaulus. Kaulus ja napit (!) pitää ansaita, joten osalla oli ihan vaan musta kaulus.

Oppaan poika ja kutsuneen klubin jäsen tunusväreissä.

Nappeja nyt en lähemmin tutkinut, mutta osalla oli viisi eli paljon ansaittu ja vähimmillään kolme, kullanvärisiä (vai pronssisia). Ja yhdellä kauluksettomalla ihan vain mustat napitkin, mikä lie koe-jäsen? Punatakkisia kerhoja on Hollannissa ainakin kaksi, toisella on sitten vihreä kaulus. Mitenköhän, jos on kolmen napin takki ja tienaa uuden, pitääkö ostaa uusi takkikin? Vai askarteleeko itse napinläven? Nappeja ja kauluksia ansaitsee osallistumalla mutta myös sankariteoilla, kuten pelastamalla koiran ojasta.

Mustanappireppana. Symppis heppa.

Varusteet noin muutenkin seuraavat Britti-linjaa, kellerviä housuja ja samettikypäriä (parilla ilman leukahihnaa eli puhdas koriste). Kahdella oli turvaliivi, toinen oli kokeneemman oloinen osallistuja, toinen ihmeellinen turisti. Miten hän oli päässyt mukaan en tiedä, sillä mukaanhan pääsee vain kutsusta. Tämä henkilö sai oppaaltani paljon kritiikkiä, sillä pukeutumisetiketti aivan pielessä, mm hiukset irti. Myös ratsastustaito oli siinä ja siinä, hän tulikin monesti viimeisenä ja kun hevonenkin oli aika ruppana en tullut ottaneeksi edes kuvaa. Ja sitten hieman ennen kolmatta taukoa, kolmannen run:in puolivälissä, hän kysyikin miten ratsia kotiin. Tässä kohtaa turismi kävi ilmi, sillä kysysmys esitettiin Englanniksi. En tiedä oliko hän saksalainen vai ranskankielinen Belgi. Anyway hän sai ohjeet ensin suoraan, sitten radan yli, sitten oikealle... ja viimeisenä Good luck! Sinne meni.

Ainoa turvaliivillinen.

Hevosilla myös usein hunter-suitset (littanaa nahkaa kuonohihna), ja asiaan kuuluu myös satulan muotoinen huopa eikä neliö. Martingaaleja ja rintahihnoja oli, suojia jonkinverran myös (vaikka hankauman riski tietenkin kasvaa kun ollaan tuntikausia liikenteessä ja monesti mudassa). Hevosia oli sekä järeitä vanhanajan huntereita että täysiverisempiä nykyajan kenttäratsuja.

Hunter-turpahihna ja otsahihna ja hieman järeämpi, kupera, pää. Klani ja isot korvat, melkein menisi muulista.
Takana selvästi sirompi.

Nuoret (alle 18-vee) pukeutuvat tweediin, kuten hajunvetäjäkin. Hän onkin vain 14-vuotias ja ekan runin jälkeen kekkaavat, että alle 16-vn ei sovi ratsastella yksikseen, joten loput runit on isä rinnalla.

Mutta ei mennä asioiden edellen, ensi kerralla se koirajuttu ja ehkä aikanaan päästään jopa pihasta. Jatkuu...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti