keskiviikko 29. joulukuuta 2021

Lyhyesti vuoden loppuun

Nuupahti blogi vallan. Niin paljon työkiireitä että harrastukset kärsivät (paitsi hevonen!) ja autonkin olisin normioloissa pessyt jo viikkoja sitten.

Amalia 18-vee ekaa kertaa valtioneuvoston kokouksessa. Murjaisi oikein vitsin alkuun. Sai puheenvuodon isältään, eli kuninkaalta:
"Kiitos, hra puheenjohtaja, jos näin sopii tässä sanoa?". Tirsk.

Vaan eipä täällä kovin kummoista havainnoitavaa ole tapahtunutkaan. Alkukuusta kruunuprinsessa Amalia täytti 18 vuotta (mainittu jo täällä). Kuten jo kuninkaallisista on totuttu venyttivät taas "hieman" koronasääntöjä. Täällä oli silloin jo lievä sulkutila, kaupat ja ravintelit kiinni klo 17 ja korkeintaan 4 vierasta sai tulla kylään. Amalian bileissä oli 21 kutsuttua. Selitus oli että "kun olivat pihalla". 

Toki linnanpiha on isompi kuin rivarin mutta säännöt ovat sääntöjä. Taas pääsi pääministeri selittelemään, "kuningaskin on vain ihminen" tjsp. Tuttua juttua, jotenkin koronatouhu ei vaan mene siellä korvien väliin kun iloisasti kätellään ja lomaillaan ja nämä eivät ole ainoita kömmähdyksiä.

Hela familjen valtioneuvostossa, eli ylpeät isä ja äiti. Amalialla ei ole vielä äänioikeutta (ei kait saakaan ennenkuin on kuningatar). Myöskään äidillään Maximalla ei ole äänioikeutta, joten molempien läsnäolo on lähinnä seremoniallinen. Ovat kuitenkin jäseniä, eli läsnä sopii olla. En tiedä olisinko 18-veenä arvostanut (viikoittain!). Mutta Amaliaa on toki kasvatettu tähän hommaan kehdosta saakka.

Noin muuten, viikkoa ennen joulua pamahti vielä reippaampi lockdown, nyt on taas kaikki kiinni pl ruokakaupat. Ml museot, liikuntatilat, ravintolat, koulut... No, kaikki. Onneksi oma harrastukseni on heppailu, sitä ei ole vielä kertaakaan kielletty, eikä voikaan, koska eläimiä pitää hoitaa. Toki kisat on taas peruttu kaikki ja tänään piti olla maastoestetreeni, eipä ole. Tai tammikuun Jumping Amsterdam -tapahtumaa. 

Vaan metsään pääsee oli tila mikä hyvänsä, sieltä siis kevyt joulutervehdys. Kauansitten jo maastoista jotain kirjoitin, Haarlemissa pääsi vain ees tai taas. Nykymetsässä - vaikka pieni onkin - on kyllä mukavasti reittejä. Mäkiä ei sentään ole. Videolla myös kulkuset menossa mukana - hollantilaisilla ei ole hevosen joulukoristelu tai joulumaastoperinnettä, mutta itse pidän siitä kynsin ja hampain kiinni.



Ja uudenvuodenlupauksena blogin elvytys. On mulla pari isompaa aihettakin mielessä, vaan ei ole ollut aikaa taustatutkimuksiin, saati paikanpäällevierailuille. No nyt ei mihinkään saa mennäkään. 

Parempaa vuotta 2022!

Ps. Kuten viime vuonnakin ilotulitteet on kielletty, ettei sairaanhoito kuormitu (silmävammoista yms) lisää. Belgiasta haetaan pakulasteittain, päivittäin paukkuu jo.

2 kommenttia:

  1. Anonyymi5/1/22 13:14

    Onpas kiva nähdä hevosvideotakin! Hevosaiheet muutenkin eniten kiinnostavat. Tuollaiset punaiset koristelut Suomessa ainakin otettaisiin hevosihmisten parissa varoituksena, että hevonen sekä potkii että puree. :D Kivat maastot teillä, ainakin pohjat vaikuttavat hyviltä.

    VastaaPoista
  2. Joo maastot on aika kivat, tosin pienet eli metsä on 4 x 3 km. Joku 10 km maasto menee ok mutta sen pitempään joutuu kiemurtelemaan tai siksakkaamaan tai kulkemaan asvalttitietä pari km seuraavalle pläntille.
    Holskit eivät ymmärrä hevosen joulukoristelun tai joulumaastoilun päälle. Mutta senverran sentään, etteivät luule miksikään tappajaksi mun heppaa, kun kulkusetkin oli kaulassa. Vaikka onkin punainen (kansainväisestikin tunnettu) rusetti hännässä.

    VastaaPoista