keskiviikko 24. helmikuuta 2016

Manege Hillegom 1

Hollannissa pienempi rakentaminen on välillä hyvinkin joustavaa, mitä lupiin tulee (palaan tähän). Mutta hieman isompi projekti voi kestää... ja kestää. Vaikkapa 13 vuotta (ja loppua ei näy).

Tällä kertaa kyseessä on Manege Hillegom, eli Hillegomin ratsastukoulu. Hillegom on paikka tässä lähellä, joten tilanteesta tiedotellaan tasaisin väliajoin paikallislehdessä.

HD 19.2.2016

Ratsastuskoulu toimii vanhentuneissa tiloissa. Kun kävin siellä kisoissa 2006 ja 2007 paikat olivat jo paikoin ränsistyneet, pihalla seisoi käytöstä poistettuja sivurakennuksia joissa ahtaita karsinoita sekä pieni & aivan liian matala ratsastushalli. Ne näyttävät tänä päivänä aivan samalta. Sillä eihän mitään kannata korjata (tai purkaa) kun "kohta" muutetaan!

Aaltopeltimeininkiä


Syynä muuttoon on maneesin vanhan paikan kaavoitus asunnoiksi. Uusi paikka on teollisuusalueen kyljessä, linkissa kartta. No, mikä mättää? En ole säästänyt lehtileikkeitä vuosien varrelta mutta Googlen perusteella esim.  2009 uutisoitiin, että kunta ja ratsastukoulu ovat päässeet suunnitelmista sovintoon, ja taas 2012 oltiin sitä mieltä, että rakentaminen voitaisiin aloittaa kesällä.



Tällä hetkellä kiistellään jo liito-oravamaisista seikoista: luonnonsuojelijat vastustavat uuden alueen käyttöönottoa, koska se voisi uhata alueen lintukantaa, lähinnä kahlaajia. Vastaavasti viereisen teollisuusalueen yritykset vastustavat ratsastuskoulua turvallisuuden takia - mitä siitäkin tulee kun lapset alkavat pyöräillä alueen läpi tallille? Varsinkin iltaisin, kun kanavan laitaa kulkeva pyörätie ei ole valaistu. Lisäksi yritykset pelkäävät, että heille ei jää tilaa laajentua (mitäs luonnonsuojelijat tähän sanoisivat?).

Tarhoille kuljetaan siltaa myöten.


Seuraavat lausunnot aiheesta tulevat maaliskuun lopulla. Ei auta kuin odotella.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti