tiistai 25. heinäkuuta 2017

Kotisaunassa kuiviltaan

Hollantilaisten kimppasaunoista olen jo kirjoitellutkin: Sauna-aiheiset jutut. Tällä kertaa kotisaunoista. Uutta asuntoa etsiessä nimittäin kekkasin rastittaa ruudun sauna hakutuloksista, entäpä jos sellainen löytyisi valmiina? Kaikki kuvat ovat paikallisesta etuovesta: Funda.nl. En laittanut osoitteita muistiin, mutta tekstien mukaan kuvien saunat ovat kiuas-saunoja - ei infrapuna. Ihan satavarma en ole, esim ensimmäinen kuva olisi kiussaunaksi aika jännittävästi sjoitettu. Toki en infrapunaakaan tuohon tuuppaisi.

Sauna makuuhuoneessa.
Yleisin malli on parin vaatekaapin kokoinen, ja niitä myy mm Cleopatra. Kiukaat ovat Cleopatralla Harvian, mutta muu osaaminen hollantilaista (30v kokemuksella). Jos (kun) uuteen kotiin tulee sauna tarvinnee ottaa yhteyksiä Suomen päähän. Sillä holskien saunanäkemys ei ihan vastaa suomalaista.

Saunan voi laitaa sopivaan nurkkaan minne se sopii, vaikkapa kokolattiamatolla tai parketille.

Vähän isompi kakkosolohuoneen kulmassa.
Saunaan ei liity pesutiloja ja sinne mennäänkin kuiviltaan istuksimaan. Lämpötila kuitenkin on (lähde: työkaveri) luokkaa 80 astetta. Ihmettelin sitten, kun siellä hikoillaan, että milläs sen putsaat jos et vesiletkulla, juuriharjalla ja mäntysuovalla? No, tuleehan siellä hiki, mutta pyyhe on kuitenkin ympärillä. Sitten lopuksi kipitetään toki suihkuun. Työkaverin tapauksessa sauna on alakerran kodinhoitohuoneessa ja suihku yläkerrassa.

Tuossa kulkee joku putkikin - puusauna?

Pihasauna
Kuulemma sitten mennään uudestaan saunaan (ja kastellaan lattia koko matkalta?) jne. Saunakalja-käsite ei ollut tuttu. Löylyä ei heitetä vaan kaadetaan ja sitten huidotaan pyyhkeellä, että lämpö jakaantuu tasaisesti (vrt isosaunoissakin).


Ajatus, että istuu kopperossa keskenänsä ja huitoo pyyhkeellä pään päällä on aika hupaisia. Mutta jos saunassa on kaksi ihmistä riski saada pyyhkeenkulma silmään alkaa olla jo huomattava.

Kysyin vielä, että eikö olisi kätevämpi yhdistää sauna ja suihkutila. Varmaan olisi, mutta hyvin menee näinkin, sanoi työkaveri.

Katsotaan mihin budjetti riittää.

2 kommenttia:

  1. Moikka Camilla, kirjoittelen blogia nimeltä Sauna Maailmalla ja olenkin jakanut sinun kirjoituksia blogissa sekä blogin FB-sivuilla. Laitan linkin tähän, toivottavasti on ok. https://saunamaailmalla.com/sauna-aiheiset-blogit-ja-blogikirjoitukset/ Terkkuja Saksasta!

    VastaaPoista
  2. Jovain saa linkittää ja hauska bongata parin kanssahollanninsuomalaisen saunajuttuja (/ihmettelyjä Hollannin meinigeistä) sivuiltasi. Itse sain sittemmin uuteen kotiin saunan laitettua - kylppärin yhteyteen ja Suomesta tuotuna eristelevyjä myöten. Kallis oli ja tuskin tuo lisäarvoa aikanaan myydessä joten ei auta kuin saunoa tarpeeksi usein että saa omansa pois!

    VastaaPoista