keskiviikko 11. huhtikuuta 2018

Kuningasta ei solvata

Hollannin lakiin on tulossa muutos. Vuonna 1829 majesteetinsolvauksesta tuomittiin ensimmäisen kerran. Kuningasta solvannutta pidettiin vallankumouksellisena.

Kuningas Willem-Alexander kruunajaisissaan (vai valanvannomisessaan?) viisi vuotta sitten.
Vierällä puolisonsa, argentiinalaissyntyinen kuningatar Máxima. Kuva: ANP

Vanhastaan rangaistus on jopa 5 vuotta kuninkaan loukkauksesta ja 4 kruununperijän tai puolison loukkauksesta. Nyt lakia ollaan muuttamassa niin, että kuninkaan kunnianloukkaus olisi verrattavissa esim poliisin tai muun viranomaisen kunnianloukkaukseen - maksimirangaistus on 4 kuukautta. Tavallisen kansalaisen loukkauksesta maksimi on kolme.

Paitsi kuukautta pidempi rangaistus ero on myös siinä, että kansalaisen tulee tehdä itse rikosilmoistus (kysessä on asianomistajarikos), kun taas [tulevaisuudessa kuninkaan tai] poliisisin loukkauksesta voi nostaa syytteen myös yleinen syyttäjä.

Lehtijutun (ED 5.4.2018) mukaan asianajaja ja historioitsija Stef Ketelaar väittää, ettei maailmassa ole maata, jossa valtionpäänmiehen kunnianloukkausta ei olisi erillisenä laissa: "Kaikkialla valtionpäämiehen kunnianloukkauksesta rangaistaan erilailla kuin taviksen".

ED 4.5.2018, otsikkona "Kuninkaan haukkuminen: vain 4 kuukautta selliä". Jutussa myös vertaillaan eri maiden tuomioita.
Espanjassakin voidaan tuomita vuosiksi, ja alkuvuonna joku räppäri sai 3,5 vuotta kun räppäsi kuninkaan hirttämisestä.
Hollannissa tuomiot ovat olleet melko nimellisiä, ennemmin viikkoja kuin vuosia.
Google ei kuitenkaan anna Suomen kohdalla mitään tuloksia, ettäkö presidentin kunnianloukkaus olisi erilailla laissa säädetty kuin taviksen. Tai viranhaltijan. Näyttäisi myös siltä, että Suomessa kunnianloukkaus on asianomistajarikos oli loukattu kuka hyvänsä. (Jos on muuta tietoa, laita kommentti!)

Hollannin laissa artikkelissa 267 viranhaltijan loukkauksen rinnalla on myös mainittu ystävyysvaltion valtionpäämies tai hallituksen jäsen.

Ts. jos solvaisin Saulia Hollannissa voisin saada kovemman tuomion (ja yleinen syyttäjä voisi syyttää) kuin Suomessa! Paree pitää suu supussa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti