perjantai 3. elokuuta 2018

Villit leiriytyjät

Kuuma kesä tuo myös tarpeen päästä luontoon ja viilennysten - tai edes puiden varjon - äärelle. Holskit ovat kovia leireilemään, Ranskan, Italian ja Pohjois-Espanjan leirintäalueet ovat holskeja pullollaan. Mutta jää niitä kotimaahankin ihan tarpeeksi. Ja nyt helteillä kotilomaakin sunnitelleilla alkaa maa poltella. Vaan leirintäalueet alkavat olla täynnä (samasta hellesyystä).

ED 2.8.2018


Niinpä holski pakkaa kamansa ja suuntaa luontoon. Vaivihkaa metsätielle asuntoauton kanssa ja nuotio pystyyn. Vaan Hollannissapa ei ole jokamiehenoikeutta, eikä ainakaan lupaa leiriytyä - tai tehdä avotulta - yhtään mihinkään. Joten poliisit ja kunnan valvojat partioivat nyt ekstraa suostuilla luontoalueilla, että saavat siivottua villileiriytyjät metsistä ja pellonlaidoilta. Koska Hollanti on niin ahdas kuin on, ei tarvita montaakaan metsäyöpyjää niin sekin vähän luonto mitä täällä on täyttyy vessapaperista.

Välillä kysessä on toki ulkomaalainen, joka ei tiennyt, ettei saa. Mutta pääosa on paikallisia ja osa yrittää näin myös vältellä leirintäaluemaksuja. Sakko on 140 euroa, eli olisi sillä muutaman yön kustantanut.

Kuvassa (olletikin) saksalainen asuntoauto. Hollannin rekkarihan on aina oranssi. Pikkukuvass asammutetaan nuotiota. Tämän vuoden helteiden myötä metsä- ja piennarpaloja on ollut reippaasti, joten avotuli ei kaikkineen ole ihan fiksu valinta nyt.

ps kielipuolta. Hollannissa sanaa villi sujautetaan useamman verbin eteen, jolla kuvataan vapaassa luonnossa / kadulla tapahtuvia asioita. Lehtijutun otsikossa on wildslapers = villinukkujat. Lisäksi puhutaan villileiriytyjistä (wildkampeerders) ja jo aiemmin olen kirjoittanut villipissijöistä (wildplassen).


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti