perjantai 27. syyskuuta 2019

Ojasta allikkoon

Luontoalue Oostvaardersplassenin eläimistä olen kirjoittanut aiemminkin. Että liikaa liian pienellä alueella, ruoka lopuu jne mutta ampua ei voi koska yleinen vastustus. Erit hevosten kohdalla, ovathan ne söpöjäkin.

Taustat Oostavaardersplassenin synty yms sekä eläintenvähennyssuunnitelma.

Konikeilla nyt sentään ruokaa. Kaikki kuvat Los Caballos Lunan facebookista.

Vähennyssuunnitelmassa siis hevosten siirto muiden maiden luontoalueille. Keväällä siirrettiin  jokunen Espanjaan (n 30 kpl) ja aika vastikään meni satsi Valko-Venäjälle (siitä en kirjoittanut).

Valko-Venäjän kohdalla internetissä kauhistellaan mm susia ja talvea, eiväthän hepat sellaiseen ole tottuneet. Espanjan kohdalla ei etukäteen ehkä kauheasti kauhisteltu, mutta sielläpäin kesä on tietenkin se pahin aika. Kun on kuuma ja mikään ei kasva.

Niinpä viime viikolla tuli uutinen: parikymmentä hevosta, pääosa tammoja varsoineen, on siirretty alkuperäiseltä luontoalueelta Los Caballos Luna hevostenpelastuskeskukseen. Tätä keskusta pyörittää Espanjassa holski, joka on face-aktiivi ja rahoitus lienee lähinnä Hollannista. Hän pelastaa hevosia ja myy eteenpäin, osan varmaan tännekin. Ja nyt siis sopi ottaa vastaa lauma konikkeja.



Espanjalaisen luonto-alueen hoitajan kanssa oli aiemmin hyviä kokemuksia, sanoo Staatsbosbeheer (SBB, valtion metsänhoitaja), mutta nyt meni pieleen, Sopimuksessa on jopa 1000 e/ hevosen sakko jos ei niitä hoideta vaaditulla tasolla. No, tokko maksaa.

Ja mitäs hevosille nyt? SBB sanoo, ettei ole halunnut myydä yksityisille ihmisille (vaikka halukkaita on) että jos menee pieleen. Nyt on kuitenkin käsissä reilun 20 hepan ongelmalauma.

Yhdellä ikävä haavakin

Koko Oostvaardersplassen on kyllä yksi murheenkryyni. Ihmisten tekele joka menee pieleen joka kohdasta. Oma näkemys on edelleen että ei auta kuin ampua pääosa hevosista (ja Espanjan versiot samaan syssyyn?) kunnes populaatio on aisoissa ja sitten valvoa ettei kasva liikaa. Onhan (puoli)villiponeja muuallakin, vaikkapa Gotlanti, New Forest tai Assateague, ymmärtääkseni kaikki kerätään n 1x/v ja myydään ylimääräiset (noin suurinpiirtein). Ainakaan nyt valitut ratkaisut eivät toimi.

ps mikä lie syyskuu ja kesänjälkeisuutissuma, alkukesästä rauhoitin blogin 1x/vko-rytmiin ja silloinkin piti hakea aiheita. Nyt on joku 5 aihetta vielä jonossa eli hetken aikaa tiuhempi tahti.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti