torstai 21. marraskuuta 2019

Lyhytrataravit

Hollannin raviurheilu on aika olematonta. Aikoinaan oli ihan olennainen Alankomaiden Grand Prix mutta nykysin ratoja enää pari-kolme (ainakin Duindigt vain kesäkäytössä, oli jo konkurssissakin) ja voittosummat / totot todella heikkoja. Itse olen käynyt raveissa vain kerran, ne olivat silloin yhdistetyt ravi-laukat ja ravitkin ruoholla. Lähin rata on nyt yli 100 km päässä, joten ei tule piipahdettua. Jonkinverran on kasvatusta ja myös toimintaa ulkomailla (holskitalleja esim Ruotsissa) mutta kaikkineen hyvin pientä.

Vähän erilainen ravirata


Joka kesä ravit kuitenkin tuodaan lähelle, ihan kylän keskustoihin asti. Nimittäin vuosittaisten kyläjuhlien yhteydessä on usein hevosohjelmaa, hevosmarkkinoita (pieni, iso), saattaa olla kilpailupäivä (este, koulu), valjakkoajoa historiallisesissa vermeissä (tästä täytyy tehdä juttu joskus) ja raveja.

Keskellä kylää kuitenkin harvemmin on ravirataa, mutta kylänraitti on. Ja sehän riittää, yleensä pituus on 300m.

Rataa valmistellaan.

Rata tehdään seuraavasti: laitetaan keskelle ruohonpalaset erottamaan radat ja laitetaan radoille hevosen levyinen hiekkakaistale. Radalla kärryjen pyörät kulkevat kiveyksellä. Maalin jälkeen hiekkaa on koko leveydeltä että voi kiemurrellenkin jarruttaa. Radan reunoille aidat ja katsojat ovat käytännössä kosketusetäisyydellä. Lähdöt juostaan pareittain ja niiden välissä lämmitellään eestaas.

Rata valmiina.

Maalialue eli jarrutusmatka.

Koska kysessä kyläjuhlat jengi saapuu paikalle tuoleilla ja kylmälaukuilla varustettuna. Tietenkin paikalla on myös jokunen olutpiste ja snackskoju. Ja totalisaattori, jossa voi lyödä vetoa voittajasta ja sijasta, kaksaria ei Hollannissa tunneta ("oikeissakaan" raveissa). Mikä on tyhmää, koska suosikkipelimuotoni.

Katsojat valmiina asemissa.

Valjastusalue on myös kadunvarsi, katoksia yms ei ole, luulisi että sentään vesipiste.

Näemmä vanhahko Mersu kelpaa Hollanninkin raviväelle

Kiltit hepat samassa narussa kiinni.

Lähtö on periaatteessa voltti-tyyppinen, hepat kiertävät eri suuntiin ja kun nenät oikeaan suuntaan sopii lähteä. Matkalla on pari lippumiestä, eka hyväksyy lähdön, puoliväli liputtaa laukat ja vika liputtaa voittajan. Aikaa ei oteta, vaan jokainen pari on kahdesta voitosta poikki.

Lämmittelyä


Vauhteja

Hollannissa on muutama virallinen treenari, jotka suht ammattimaisesti näitä lähtöjä tahkoavat (en tiedä mikä siinä on ansaintamalli, tuskin voitoilla elää?) ja joukossa on aina muutama harrastelija jolla 1-2 hevosta kotona. Tällä kertaa olin katsomassa Hillegomissa syyskuussa ja ilmeisesti oli ollut vaikeuksia saada porukka kasaan. Hevosia oli 4 liian vähän ja yksikin oli selvästi alikuntoinen, talvikarvainen "pakko-osallistuja" ettei tarvii perua (ehkä hevosen omistajalle maksettiin korvaus jo paikalle raahautumisesta, hevonen ei päässyt sijoille).

Loppukiri
 Hillegomissa voittopotti oli yhteensä 5000 euroa, josta voittajalle 2500,-, 5s ja 6s sija vielä 225,-.


Väärä askellaji.
Osa treenareista tekee molempia ravimalleja, eli "oikeita" ja lyhytratoja. Koska lyhytratoja ei voi harjoitella muulloin kuin kisojen aikana jossain kohtaa rataa viuhtoi eestaas ei-osallistuja joka vaan totutteli, josko myöhemmin osallistuu. Onhan tuossa totuttelemista kun katsojat ovat iholla!

Vieraileva harjoittelija, starttinumeroita max 24.



Katsojat siinä sitten juopuvat hiljaksiin ja loppupäivästä oli välillä jännät paikat kun tuuli esim kuljetti 6-packmuovit radalle. Hevonen ehkä voisi säikähtää tai muovi voisi jopa tarttua jalkaan. Onneksi ne aina lopulta kerättiin pois ennen seuraavaa lähtöä, kerran meinasin jo itsekin kiivetä aidan yli.



Touhu alkaa yleensä yhdeltä ja valmista on kuuden maissa, Melko pitkä päivä siis ja sijoittuneet (4 parasta) ovat juosseet pahimmillaan 5x3 lähtöä (4,5km!) jos joka paikassa maksimit. (Vähimmillään 5x2, jos voitto aina selvä). Loppujuoksuja on kaksi eli finaali, mutta myös 'pronssi". 

Loppukävelytystä ja varustehuoltoa.

Hevosia ei ole vielä edes lastattu niin alkaa jo radan purku.

Alla vielä video parista lähdöstä



Ps aina tietenkin ilahduttavat Customit ja Mirat ja Wahlstenit yms suomimerkit, ovatkohan vielä kaikinpuolin suomalaisten omistuksessa? (Finn-Tack on niillä rajoilla)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti