perjantai 30. elokuuta 2019

Aktivistit kisakentällä

Hollannissa on yksi 'tunnettu' aktiivinen eläinaktivisti, josta oli vähän aikaa sitten enemmänkin juttua lehdessä - ehkä arvasivat hänen aktivoituvan tuotapikaa: Vegan Streaker. 34-vuotias Peter Janssen on jo toistakymmentä vuotta aktiivinen ja mm viuhahtanut härkätaisteluissa yli 50 kertaa. Lehtijutun mukaan tämä tarkoittaa myös, että hänet on Espanjassa mukiloitu ja pantu selliin yli 50 kertaa. Silti hän jatkaa.

Viuhahtaja Jumping Amsterdam heppakisoissa 2006. Kuva ED.nl / ANP

Itse hän sanoo ennemmin olevansa Vegan Striker (vegaani iskijä (iskujoukko)) kuin streaker, sillä vaatteita on nykyisin päällä enemmän. Välillä jopa rugbykypärä, esimerkiksi Espanjassa, missä mukiloinnista voi olla jo varma. Paitsi viuhahtelua hän harrastaa myös perinteistä (turkis)eläinten vapaaksipäästöä ja muuta sabotointia. Ja harrastelusta nyt on turha puhua, hän tekee hommaa työkseen, lahjoitusvaroin, ja operoi maailmanlaajuisesti, Etelä-Amerikan härkätaisteluista Japanin delfiinishowhun.


ED 17.8.2019

Melko vastikään hän (ja pari kumppania) häiritsi showta Efteling-huvipuistossa. Pitkälti lapsille suunnatusta keskiaikashowssa mm laukataan 'palavalla' hevosella. Senverran keskustelua tästä tuli, että parlamenttikin sekaantui ja paikalle lähetettiin eläinsuojeluviranomaisia. Totesivat sitten, että esityksen hevonen ei mitenkään kärsinyt, palava peitto oli kunnolla topattu ja hevonen hommaan tottunut, joten stressinkään merkkejä ei ollut. Janssen sai sakkoja, välillä hän on myös istuksinut lyhyesti vankilassakin.



Viime viikolla oli ratsastuksen Euroopan Mestaruudet Rotterdamissa. Tarkalleen ottaen lajit esteet, koulu- ja pararatsastus (ent vammaisratsastus). Janssen sitten ehti sinnekin ja hollantilaisen Marc Houtzagerin radan aikana koikkelehti kaverin kanssa radalla.



Onneksi esteratsastajat - ja hevoset - ovat lujahermoisempia kuin pääosa kouluvastaavista. Marc jatkoi radan virheittä loppuun ja sai aikavirheen vielä anteeksi, menihän siinä hetki ehkä ihmetellessä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti