perjantai 16. elokuuta 2019

Homojen kohtailua

Jatketaan hieman samoissa tunnelmissa kuin edellinen postaus. Pari viikkoa sitten suomessa nousi pieni haloo perheenisästä joka törmäsi homojen puuhasteluun Yyterin hiekkarannan tuntumassa. Isä oli soittanut hätäkeskukseen, olihan kysessä hätätapaus.

En tiedä onko ko paikka mikään tunnettu kohtaamispaikka, toisaalta jos populaa oli paikalla kymmenisen henkeä niin...? Vai ehkä face-tapahtuma? þ osallistun.

Kuva Pixabay.com

Anyway, hollannissa homo-kohtaamispaikat ovat arkipäivää (eikä kukaan soittaisi poliiseja paikalle). Ne tunnetaan ja pääosa ei haittaa menoa pahemmin, kunhan tietää, ettei tietyillä ratsastuspoluilla Amsterdamse Bos:issa kuikuile turhia sivuilleen, tai eksy liian kauas perherannalta Spaarnwoudessa. Yksi paikka on ollut jo blogissakin esillä.

Satunnaisesti on toki valituksia, tai yleisönosastonkirjoituksia, mutta pitkälti ollaan suvaitsevilla Holski-linjoilla: antaa kaikkien kukkien kukkia.

Vähemmän iloisa tosin oli keväällä uuden kodin Benningbroekista ostanut perhe. Talon takana on piha ja sen takana pusikko ja sen takana A7-moottoritie ja levähdyspaikka. Aika pian muuton jälkeen äiti bongasi pariskunnan metsikön liepeillä. Sellaista sattuu, ajatteli hän, kunnes muutama päivä myöhemmin näki 6 mieshenkilöä tositoimissa. Ja pian paljastuikin, että touhu on jokapäiväistä ja kaikkina vuorokaudenaikoina. Pusikko näkyy suoraan takapihan leikkialueelle ja lasten huoneeseen.

Kyseinen pusikko Google mapsista. Talo olisi kuvaajan takaviistossa vas.
Tässä kohtaa perheenäiti on jopa soitellut poliisille, mutta johan akti on mennyttä aikaa jos virkavalta paikalle viitsii. Ja kävi ilmi, että paikka on tunnettu ja tiedossa - jopa kiinteistönvälittäjällä. Hänpä ei vain tullut maininneeksi, ja edelliset asukkaat ovat iloisia kun pääsivät eroon. Kunnan pormestari lupasi extravalvontaa. Valitettavasti en löydä netistä sen enempää, että miten hommassa kävi.

Ps poni on edelleen hävöksissä. OIskohan sitten kuitenkin jopa varastettu?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti