tiistai 8. syyskuuta 2020

Ministerin uskottavuus

Turvallisuus- ja oikeuministeri Ferd Grapperhaus paukuttaa 1,5 metrin koronasääntöä ja määrää viime kädessä sakkojen suuruudet. Ei ehkä ihan henk. koht mutta tottakai ministeri on virallisestikin päävastuussa ko päätöksistä.

Heinäkuussa Grapperhaus piti koronatiedotustilaisuuden pääministerin ollessa lomalla. Lähde

Elokuun lopulla Grapperhaus meni naimisiin. Iloa ja onnea sinne vaan, mutta häiden tuntumaan eksyi myös yksi paparazzi. Mites se 1,5m sääntö?


Eka julkaistu kuva on valokuvaushetkeltä. Hieman voi vielä ajatella, että onhan ne ulkona ja onhan tuossa ehkä jotain välejä ja onhan valokuva suht hetkellinen. Herätti keskustelua, mutta Grapperhaus syytti päivän erikoislaatuisuutta ja hetken huumaa ja se tyyntyi.

Kunnes jokunen päivä myöhemmin ilmestyi pari uutta kuvaa, nyt jo halaillaan.

ED 3.9.2020 Tunteellinen Grapperhaus saa jäädä [ministeriksi]. Kainalossa ei ole oma äiti.

Alkoi jo pukata välikysmystäkin mutta toistaiseksi Ferd istuu pallillaan. Pääministerikin pyysi että 'olkaa armoillisia'.


Minusta virhe on aikas iso. Monet tavikset peruvat juhlia tai siirtävät häitä tai hautaavat omaisia halailematta, ja pahimmillaan jopa sakotetaan (lähinnä kait juhlivaa nuorisoa, mutta kuitenkin). Ja sitten päävastuullinen ministeri "tunteiden viemänä" unohtaa koko säännön?

Saa nähdä tuleeko tälle vielä jatkoa. Valokuvaajalla saattaa olla vielä jotain jemmassa (tulivathan tähänastisetkin kuvat tipoittain), ja lisäksi heti jos sääntöjä tiukennetaan tmv tämä "pikku erhe" noussee esiin.

Grapperhaus viittoilee keväällä puistossa 1,5m sääntöä

Valokuvaajasta (kaikki hääkuvat Ferry de Kok) lisää heti seuraavassa postauksessa. On havainnoinin arvoinen, kyllä. Eikun toiseksiseuraavassa, tuupataan väliin muutama heppa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti