perjantai 1. tammikuuta 2021

Uudenvuoden vaihtoehtoperinne

Hollannin yksi suuremmista uudenvuodenperinteistä on tammikuun ensimmäisen päivän pulahdus: Nieuwjaarsduik (uudenvuodensukellus). Niitä järjestetään pitkin rannikkoa ja sisämaassa erilaisissa lutakoissa ja perinne on perua jo 60-luvulta (Wikipedian mukaan Kanadassa jo alk 1920). Touhulla ei kait ole sen kummempaa aatteellista taustaa, onpahan pirtsakka alku uuteen vuoteen.

Uudenvuodenpulahdus 2010 Scheveningen (Den Haag). Kuva Wikipediasta / Alexander Fritze

Jo vuosia tapahtuman sponsori on Unox, Unileverin merkki ja tunnettu ruokasäilykkeistä ja kestomakkaroista. Paljon Unoxin valikoimista on juurikin hollantilaisten perustalviruokaa, joten brändi sopii sponssiin mainiosti. Pulahduspaikoilla Unox jakaakin usein pipoja ja hanskoja, jotka tunnistaa kaukaa (ks kuva yllä). Minulla ei ole pipoa, mutta viime vuonna bongasin kaupankylkiäisenä auton ikkunaskrapan. Alan jo integroitua hollantiyhteiskuntaan!


Vaan tänä vuonna moinen ei koronan takia onnistu, kaikki kokoontumiset tai tapahtumat on kielletty, ulkoilmassakin. Onneksi Unoxin markkinointiosastolla ei ideat lopu. Tee-se-itse-dyykkaushan vaatii vain hieman merivettä. Ja mitäpä säilyketehdas muuta tekekään kun säilöö tuotteita peltipurkkiin?  Ensimmäisen purkin täyttökunnian sai Den Haagin pormestari ja eikun kamppis pystyyn.

Uudenvuodenpulahdus peltipurkista, sis. pohjanmerenvettä.

Purkkeja täytettiin 25 000 kappaletta ja niitä sai tilata uudenvuodenpulahduksen webbisivun kautta. Purkit loppuivat alle vuorokaudessa. Onneksi hätä ei ole tämän näköinen, täyttämällä sopivan kotoa löytyvän purkin vedellä ja lisäämällä siihen hippunen suolaa ja säilömällä tuotos jääkaapissa tähän kotipulahdukseen voi vielä helposti osallistua. Videolla näkyy hieman tunnelmia menneiltä vuosilta ja vinkkiä tammikuun ensimmäiselle 2021.

Mahdollisimman hyvää uutta Vuotta kaikille!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti