torstai 29. huhtikuuta 2021

Erilainen kuninkaanpäivä

Kuninkaanpäivästä olen jo aiemmin kirjoittanut, lyhyesti kysessä on Hollannin 'Vappu' (Vappua ei täällä juhlita) eli kevätjuhla (ja kuninkaan syntymäpäivä). Normitilanteessa on aamusta markkinat ja päivän mitaa juhlitaan puistoissa ja toreilla. Jo viime vuonna juhlat oli tietenkin koronan takia peruttu ja päivälle annettiin uusi nimi Koningsdag => Woningsdag eli kuninkaanpäivä = asuntopäivä ja kaikki pysyttelevät kotona. Homma toimi, sillä silloin korona vielä pelotti (kuten Graham Norton ohjelmassaan sanoi: Se oli aikaa kun vielä desinfioimme kaikki ostokset erikseen). 

Kaappaus kuninkaallisen perheen Twitter-tililtä, juhlakalu Willem-Alexander ja vas Amalia (vanhin tytär, melkein 18), vaimo Màxima, keskimmäinen Alexia ja laitimmaisena nuorin Ariane.

Viime kuukausina asenne on kuitenkin muuttunut ja mielenosoituksia sekä epäilijöitä piisaa. Kun kohdalle osui vielä hyvä kelikin kansaa ei pitele mikään.  Ainoa juhallisuus on Kuninkaan tutustumismatka Eindhoveniin (ja sen myötä toivo, että porukka pysyisi TV:n edessä). Kuningas viettää aina syntymäpäiväänsä eri paikkakunnilla ja normaalisti kansa on kaduilla vilkuttamassa. En ole perehtynyt ohjelmaan mutta koronaohjeiden puitteissa mennään, vierailu kesti 2 tuntia ja kustantaa 1,7 miljoonaa euroa.  

Etäohjelmaa.

Jo etukäteen tietenkin hihkuttiin, että vältelkää ruuhkaisia paikkoja. Selaan liveblogia nu.nl sivuilta ja 13:30 blogissa on jo twiitti, jossa kehoitetaan olemaan tulematta Amsterdamiin ja kerrataan ohjeet: kokoontumisrajoitus = max 2 henkeä tai perhe. Myös pyydettiin ihmisiä poistumaan Vondelpark-puistosta.

Amsterdamin Twiitti.

Myös mm Arnhem ja Breda kehoittivat ihmisiä olemaan tulematta paikan päälle. Vondelparkin sisäänkäynneille laitettiin jo poliisit pitämään ihmiset loitolla. Seuraavina tunteina lisää puistoja suljettiin ja kaupunkien sisäänkulkuväylillä suoritettiin poliisitarkistuksia ja käännytettiin ihmisiä kotiin. Mainittu on jo myös Maastricht, Utrecht ja ex-kotikaupunkini Haarlem. Puoli neljältä poliisi ilmoitti siirtyneensä aktiiviseen Vondelparkin tyhjennykseen. Käytössä oli mellakkapoliisit ja ratsut. Osa juhlijoista sytytteli vaihtarina ilotulitteita.

Vondelparkin ruuhkaa referoidusta liveblogista.

Bredassa poliisi takavarikoi musiikkilaitteiston jotta Valkenpark rauhoittuisi. Puoli viideltä sielläkin ryhdytään tyhjennystoimiin. Tässä kohtaa usein käytetty sanamuoto on schoonvegen = puhtaaksilakaista. Iso luuta. Nyt mainitaan jo lähikaupunki Eindhovenkin - puistoihin on määrätty alkoholikielto, jota myös valvotaan. Haarlemissa suurin ruuhka on joen rannalla.

Haarlem

Puoli seitsemän maissa Haarlemin kaupunki määrää, että alkoholinmyynti ruokakaupoissa on stopattava. Pian Amsterdam seuraa. Hiljaksiin touhu onneksi rauhoittuu ja ulkonaliikkumiskiellon alettua poliisi siivoaa loputkin kotiin. Onneksi isommilta mellakoilta säästyttiin. Poliisi puuttui vasta kun on pakko ja pitkälti seuraili tilannetta eikä esimerkiksi alkanut sakottaa vimmaisesti esim etäisyys- tai kokoontumissääntöjen rikkomisesta. Juhlat eivät olleet sallitut, mutta yleisen rauhan nimissä ehkä melkein suvaitut. Ja onhan se selvä, ettei poliisilla ole resursseja mahdottomiin, puistojen tyhjennys (yritys) iltapäivästä olisi voinut eskaloitua vaikka mihin.

Ongelmat toki keskittyvät kaupunkeihin, omassa kylässä on hiljaista. Juhlistin päivää oransseilla tallisukilla - ainoa omistamani oranssi vaatekappale (eli kaksi kappaletta), jotka olen joskus voittanut koulukipailuista. Käytän niitä vain joka kuninkaanpäivä joten seuraavat 30 vuotta on pulkassa.

Sukka eksyi kuvaan.

Koska porukka alkaa hiiltyä täällä myös löyhättiin eilen hieman sääntöjä, esimerkiksi terassit saavat olla auki 12-18 ja kauppoihinkin (ei ruoka-) voi mennä ilman etukäteen sovittua aikaa. Toki kaupoissa rajoitus moniko saa olla sisällä eli 1 asiakas / 25 m2. Lisäksi öinen ulkonaliikkumiskielto poistettiin. Tartuntamäärät eivät hölläämistä tue, sairaalat ovat täynnä ja tartuntoja 7-8000/pvä. Saa nähdä millainen piikki tästä seuraa. Rokotetut ovat kaikki yli 60-vuotiaita (tai sairaanhoitohenkilökuntaa) (Hollanti on rokotuksissa kovaa jäljessä vs Suomi), joten puistojuhlijoilla tuskin ainakaan oli rokotussuojaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti