tiistai 5. syyskuuta 2017

Lippu salkoon?

Suomessa puuhastellaan liputusta jopa luonnon kunniaksi. Mikä on ihan mainio syy, liputetaanhan Suomessa monesta muustakin syystä, mm Suomen, Euroopan ja ruotsalaisten takia tai äitien, isien ja veteraanien kunniaksi. Näemmä vain 6 päivää on virallisia ja loput suositeltavia, mutta useimmissa almanakoissa taitavat olla kaikki merkattuna pikkulipulla. Toki Suomessakaan ei ole velvoitetta liputtaa. Kuitenkin liputus vakiintunut ja mukava ja juhlava tapa, jota ainakin taloyhtiöt myös asiallisesti toteuttavat.



Hollannissa ei ole liputuskultturia. Liputuspäiviä on virallisesti 10 kpl ja niinä päivinä valtion virastot yms kuninkaanlinnat liputtavat. Tottakai kansalaiset saavat tapaa seurata, mutta eivät seuraa. Myöskään kalentereihin tmv päiviä ei ole merkattu.

Haarlemin suurkirkon törröttävä lipputanko.


Touhu on jopa niin olematonta, että meinasin blogin aiheeksi "Hollannissa ei ole liputuspäiviä". Yllätyin siis, että niitä on. Näistä 4 on kuninkaallisten syntymäpäiviä (nykykuninkaan ja kuningattaren, ex-kuningattaren ja nykykunkun vanhimman tyttären = tulevan hallitsijan syntymäpäivät). Loput ovat lähinnä sotaan liittyviä, pääosassa toinen maailmansota. Itsenäisyyspäivää ei ole, Hollanti on aina ollut omillaan pl lyhyitä miehityksiä (mm Espanja 1500-luvulla, Saksa toisessa maailmansodassa).

Muutamat osallistuvat Dodenherdenking-liputukseen eli kuolleiden (katuneiden) muistopäivä 4.5. Joka vuosi on myös kahden minuutin hiljaisuus.


Käytännössä lippu vedetään salkoon vain kerran vuodessa, kuninkaanpäivänä. Toinen mahis bongata lippu on koulujen päättyminen - kuten Suomessa, myös hollannissa lipun saa nostaa salkoon jos haluaa juhlistaa jotain. Ja kolmosena teitenkin jalkapallokannustusmeiningit, jolloin toki lippu voi olla ihanmikävaan oranssi viritelmä. Viime vuosina Hollannilla ei ole mennyt kovin häävisti jalkapallossa, toivotaan, että pian taas pääsevät EM tai MM-kisoihin mukaan, että pääseen raportoimaan "oranssihulluudesta".

Kuninkaanpäivä 2017 Haarlemissa


Lippua ei muuten hollannin kielessä nosteta salkoon, vaan yleisemmin ripustetaan ulos (uithangen). Tämä johtunee siitä, että maassa seisovia salkoja on vähän mutta useimmilla taloilla on lipunkannatin julkisivussa.

2 kommenttia:

  1. Me ihmeteltiin Hollannissa niitä reppuja lipputangossa, kunnes selvisi, että talossa on joku valmistunut koulusta. Hassuja tapoja :)

    VastaaPoista
  2. Hyvä kun muistutit! Olin unohtanut laittaa koulunpäättymisjutun linkin tekstiin.

    VastaaPoista