Kiltamieninkiä osa 2

Edellisosassa jo hieman pohjustin, mistä on kyse. Tässä osassa tutkitaan tarkemmin jäsenyyspuolta.

En ole tutkinut joka killan sivuja (on kymmeniä) mutta muutaman kuitenkin. Selvä on, että pääosa univormuaktiivijäsenistä on vanhoja miehiä. Touhu ei ehkä niin kauheasti enää kiinnosta. Joten monilla on täysjäsenyyden lisäksi tarjolla kannatusjäsenyys, luokkaa 30/vuosi ja saa lehtisen + tietoa tapahtumista.

Mutta tosijäsenyys vaatii enemmän. Ensinnäkin monissa tapauksissa se vaatii, että olet mies. Lähes kaikissa killoissa on vain kiltaveljiä, ja löysin vain yhdestä killasta kuvan jossa hassuasuisten (univormujen) joukossa on nainen. 

Kuva on Aarle-Rixtelin Onze Lieve Vrouwe killasta. He kertovatkin verkkosivuillaan Tytöt ja naiset ovan sydämellisesti tervetulleita Onze Lieve Vrouwe -kiltaan! Vastikään pidetyssa vuosikokouksessa tehtii 'vallankumouksellinen' päätös. Suuri enemmistö äänesti vuoden 2018 kokouksessa että Killan jäsenyys on jatkossa mahdollinen myös naisille. (Lihavoinnit ja lainausmerkit alkuperäisestä tekstistä).

Vallankumouksellista kerrakseen, mutta ei ole kauheasti auttanut, sillä jäseniä on vain 28. Joulun alla kyseinen kilta käy (n 80-vuotiaan ukkelin hamossa) ovelta ovelle keräämässä rahaa hyväntekeväisyyteen. Olen aina antanut jotain, tietämättä että mihin. Nyt kun olen syventynyt ainakin yhden killan (St Margarita) sivuilla lukee, että joulukeräys on kilta-attribuuttien säilyttämiseksi. Eli mm. hopeakilpien (niistä myöhemmin), asujen ja lippujen.  Hmmm. Ensi kerralla ehkä passaan (ja laitan ko kolikon johonkin hieman konkreettisempaan kuten eläinsuojelu tai syöpätutkimus). Kahtena viime jouluna eivät ole pimpottaneet vaan laittaneet lipareen (koska korona). 

Vuodesta 1324!

Tämän vuoden lipareessa (takapuolella tekstiä ja tilinumero) viitataan tuleviin juhlallisuuksiin, Onze Lieve Vrouwe -kilta täyttää 2024 700 vuotta! Ei paha ikä mutta 28 jäsenellä ja pienillä almuilla ei kauhean suurta juhlaa järjesty. Ehkä kunta hieman sponssaa?

Lieshoutin kilta, Sint Servatius, on astetta isompi ja kertoo sivuillaan, että jäseniä on n 200, joista 37 univormuporukkaa. Tänne ei tosta vaan liitytäkään.

Jäseneksi pääsee ilmoittautumalla vähintään kahden jäsenen kautta jotka laittavat kirjallisen hakemuksen killan hallitukselle. Hallitus sitten esittää jäseneksi ottamista seuraavassa jäsenkokouksessa ja asiasta äänestetään. Jos haluaa univormuun asti on esitettävä innokasta mukanapuuhastelua ja koeaika on vuoden. Kuulostaa melkein moottoripyöräkerhomeiningiltä.

Sint Servatiuksen porukkaa facebookista, kuvattu kiltapäivänä paikallisilmaislehteen.

Univormuporukka on kuvissa ja listalla vain miehiä, en tiedä voisiko nainen anoa? Ylläolevassa kuvassa tosin on yksi hatuton nainen mutta jollain mulla killalla ainakin oli suojelusrouva, eli hieman eri kaliiperia kuin jäsen. (Listalla on myös yksi Mari, mutta se on Hollannisa miehen nimi). 

Jos niin pitkälle päästään, että jäsen valitaan kiltaveljeksi ko henkilö vannoo valan kirkossa vasen käsi killan lipulla. Eli kuten mainitsin kirkko on edelleen myös menossa mukana. Kyseinen kilta on jopa rakentanut oman pikku kappelin Lieshoutiin, sen vierellä pidetää kerran vuodessa ulkoilmamessu ja noin muuten paikka on hiljentymistä varten.

Univormuporukalla on sitten eri nimikkeitä. Päämies on korkein toimi. Hän valvoo, että kilta toimii kuten pitää ja että tapoja ja perinteitä kunnioitetaan. Tapahtumissa hän on puhuja. Päämies-titteli on loppuelämän voimassa. Hän kantaa päämiehen kilpeä (puolikuu) ja kepakkoa jossa hopeinen Sint Servatiuksen muotokuva. Allaolevassa kuvassa kepakon sijana kädessä on mikrofoni mutta kyseinen attribuutti näkyy weppisivuilla.

Muita nimikkeitä (joilla kaikilla on joku funktio) ovat: Suojelusmies, kiltamies, kunniadekaani, kunniakuningas, kuningas, keisari, tambuuri (rumpali), kommandantti, lipunkantaja, hopeankantaja (kohta lisää), standardiratsastaja (palaan tähän), lipunliehuttaja (palaan tähän) ja hilparinkantaja.

Ylläolevassa listassa pääosa omia (tönkkö)suomennoksia, kun wikipediakaan ei auttanut. Paitsi hilpari. (Kiva nimi suomenhevoselle, yksi löytyy sukupostista).

Sint Martinuksen lipunkantaja (vaandrig, lukee airutnauhassa).

Ratsastukseen ja lipunheittoon palaan osassa kolme, mutta napataan tuo hopeankantaja vielä. Hopeankantaja on ex-keisari tai kuningas, ja pukeutuu liiviin johon kiinnitetään hopealaattoja. Näitä (aidosti hopeisia) laattoja voi voittaa kiltakilpailuista yms. Ne ovat melko painavia, mutta virallisissa tapahtumissa kilta miellään niitä esittelee. Voisi ehkä verrata kävelevään palkintokaappiin? Tapahtumista riippuen niissä on sitten erilaisia kaiverruksia.

Sint Margarethan kuvasta on helppo bongata hopeankantajat.

Killoilla on omat kokoontumispaikat, missä yleensä notkutaan viikoittain tapahtumia suunnitellen tai esimerkiksi savikiekkoammuntaa harrastaen. Sint Servatius ilmoittaakin sivuillaan, että killan Paviljoki Bomé (lue: kuppila) on nyt koronan hellitettyä taas auki joka torstai 19-22. Näin homma todella on jokaviikkoinen harrastus.

Kolmannessa osassa vielä niistä kilpalajeista (ja hevosista).

Kiltamieninkiä osa 1

Täällä Etelä-Hollannissa on kaksi syytä pukeutua hassusti, killat ja karnevaalit. Karnevaalit loppuivat eilen ja tänä vuonna pääsivät vähän juhlimaankin - vihdoin. Eka - ja pahin koska nolla rokotettua ja nolla tietoa - korona-aalto lähti karnevaaleista 2020 ja nyt, tasan 2v myöhemmin suusuojat ja 1,5m säännöt poistettiin viime perjantaina ja jengi on taas melkein kuin vanhastaan juhlimassa. Melkein muttei ihan, sillä osa valmisteluista (esim kulkue) vaatii aikaa, mutta kukaan ei uskaltanut ennakoida vapautta suunnittelemalla kulkueita tai rakentamalla vaunuja. 

Toisaalta, vaunuista viis, karnevaalien syvin olemus on oluen juonti. Paljon.

 Jossain kohtaa täytyy syventyä tähän perinteeseen, mutta vaatii hieman tutkimusta. Ja ensi vuonna ehkä / toivottavasti menevät taas pitkän kaavan mukaan, että saan kuvamateriaalit yms.

 

Pyhän Servatuiksen kilta Lieshoutista ryhmäkuvassa nettisivuiltaan.

Mutta sitten ne toiset hassut vaatteet. Koska kumpaakaan, kiltoja tai karnevaaleja ei ollut Haarlemissa, luulin pitkään, että kaikki hassut vaatteet ovat karnevaalimeininkiä. Jossain kohtaa toki kuulin killoista, mutta ainoa konteksti jossa itse tunnistan killat on keskiajan ammattikillat (sepän kilta, timpurin kilta jne.). Hämäräksi jäi.

Kunnes viime syyskuussa poljin heppakisoihin auttamaan ja matkalla isomman nurtsin ohi. Missä seisoi hassuasuisia ihmisiä ja liikenteenohjaajia. Heti kysymään mistä kyse ja oli kiltakilvoittelupäivä. Kunhan vapaaehtoishommista pääsin kurvasin siis paikalle. Tässä kohtaa vuotta oli onneksi semirauhallista koronapuolella, QRkoodit tsekattiin mutta päivä sentään saatiin pitää.

Paikan päällä myös jokunen hevonen, jotka iltapäivällä harrastivat renkaantökintää, joten niiden touhuja pällistellessä eikun haastattelemaan.

Ratsukko edustaa Stiphoutin Sint Antoniuskiltaa.

Kävi ilmi, että kilta ei liity ammatteihin. Kyseessä on keskiajalta lähtöisin olevat suojeluskunnat, jotka alunperin suojelivat kyliä ja kaupunkeja. Käytännössä kilta-nimitys liittyi silloin vielä ammattiin, kysessä oli schuttersgilde eli suojeluskilta (monesti myös kaarti). Schutter kääntyy hollannista muotoon ampuja mutta alkuperä on pikemminkin vanha-hollantilainen schutten, suojella. Näitä kiltoja oli silloin vielä joka puolella Hollantia ja monet suuret mestarit maalasivatkin suojeluskilloista/ -kaarteista ryhmämuotokuvia, esimerkkinä Rembrantin kuuluisa Yövartio.

Yövartio Wikipediasta. Samanoloista pukeutumista tosiaan.

Kun 1800-luvulla perustettiin poliisilaitos suojeluskiltojen asema heikkeni, kuitenkin edelleen he suojelivat esim leskiä tai muuten heikompia kansanosia. 19-luvulle käännyttäessä touhu oli kuitenkin aikalailla kuollut ja suojeluskillat olivat olemassa vain paperilla. 1920 ja -30 -luvuilla homma kuitenkin puhallettiin uudestaan henkiin, suurinpiirtein nykymuodossa. Tämä tapoahtui eritoten Brabantissa, jossa haettiin omaa identiteettiä ja kaivettiin vanhoja tapoja ja perinteitä naftaliinista. Killalla ei toki ole enää mitään sotilaallista tehtävää, vaan kysessä on vanhojen tapojen vaaliminen. Esimerkiksi lipunliehutuksen ja torvisoittokuntien.

Niinpä killoista tuli vahvasti perinteisiä harrastekerhoja, joissa vaalitaan muutamia wanhoja kilpailulajeja. Lisäksi niillä on (ollut) vahva sosiaalinen tehtävä kylissä, esimerkiksi ne menivät onnittelemaan 50-v hääpareja tai muita merkkipäiviä, vieden lahjoja ja soitellen fanfaareja.

Aarle-Rixtelin toinen kilta, Sint Margaretha.

Kuitenkin nykyisin kyläläisetkin ovat entistä enemmän omillaan eivätkä kaikki enää tunne kaikkia, saati hääpäiviä. Killat kuitenkin kokoontuvat, usein viikoittain, ja puuhastelevat hyväntekeväisyysprojekteja, suunnittelevat turnajaisia tai ihan vaan turisevat olusen ja biljardipöydän ääressä.

Kiltojen puuha on Brabantille perinteiden vaalimisen kannalta tärkeää ja ne ovatkin päässeet perinnesuojeluohjelmiin. Vaikka killat olisivat uinuneet jokusen vuoskymmenen alkuperäiset nimet ovat edelleen keskiajalta. Alunperin killoilla oli tietenkin suojeluspyhimyksia, joten Lieshoutissa on Pyhän Servatiuksen Kilta tai omassa kylässä Pyhän Margaretan Kilta. Killoilla on myös edelleen vahvoja yhteyksiä katoliseen kirkkoon.

Aarle-Rixtelin toinen kilta, Onze Lieve Vrouwe eli Meidän Rakas Rouva on Neitsyt Maria.

Autokannan, ja mitä ihmisiä saattoi havainnoida, perusteella kiltatoiminta on kansan syvien rivien juttu.

Kah, alustuksesta tulikin niin pitkä, että kiltahommasta on tehtävä ainakin toinen postaus vielä, eihän tässä päästy edes asiaan eli päivän tapahtumiin.