maanantai 28. syyskuuta 2020

Ehkä otin, ehkä en

Tämä tarina on tosi: Willem Huissenista aiheutti auto-onnettomuuden, onneksi vain peltikolari. Poliisi totesi promillemäärä 2,34 (tarina ei kerro verestä vain hengityksestä, epäilen verta(kin)).

Willem vannoi, ettei ollut ottanut.


Syyskuun puolivälissä hänen riitatapauksensa oli oikeudessa ja Willem vapautettiin syytteistä. Lääkärien todistusten perusteella Willemillä on harvinainen oireyhtymä: auto-panimo-syndrooma. Eli automaattipanimo suolistossa, joka muokkaa hiilihydraateista alkoholia (etanolia). Näin sokerilimu tai hiilihydraattipitoinen ruoka voi tiettyjen bakteerien ja hiivojen toimesta muuttua suolistossa alkoholiksi. Ja tällöin tuomari ei voi enää olla varma onko otettu vai ei. (Lähde)

Pilapiirros jo ehti ihmetellä: Onkohan minunkin autolla panimo-syndrooma? Auto-sana onkin yksi harvoista joka on hollanniksi ja suomeksi sama. Sinänsä poikkeuksellista, sillä tuntemissani muissa euroopan kielissä autolla on oma sanansa (bil/car/wagen/voiture jne).


Kohtapuoliin poistuu valikoimasta

Ps katkera takaisku, kuvan ihanuus eli suomilonkero poistuu valikoimista. Saapui kauppoihin reilut neljä vuotta sitten, mutta raju tukeminen (join melkein pullon kuukaudessa!) ei auttanut, nyt se lähtee.

keskiviikko 23. syyskuuta 2020

Elävä hauta-arkku

Nopeasti luettuna uutinen tuntuu karmivalta - siis mitä tässä nyt haudataan elävältä?

Kaapattu webbisivulta.

Mutta kyseessä on innovaatioarkku, joka koostuu sienirihmastosta ja kasvien juuristoista. Se on siis 'elossa' ja maatuu näin nopeammin kuin normiarkku - tai jopa nopeammin kuin ruumis ilman arkkua. Uutisen mukaan Den Haagissa suoritettu viime lauantainen hautaaminen on maailmassa ensimmäinen kerta, kun maallinen tomumaja palautetaan tällä tapaa luontoon.

Touhua voisi myös kutsua kompostoinniksi. Ruumis voi maatua jo noin kolmessa vuodessa, kun normisti menee kymmenen ja tavallisen arkun kanssa vielä pitempään. Itse arkku kasvatetaan viikossa.

Mukavahan siinä on pötkötellä, sammalpatjalla.

Koska arkku on elossa jokainen on eri näköinen. Se kanteen voi myös kasvattaa sieniä, esim kukkakimppujen sijaan.

perjantai 18. syyskuuta 2020

Ammun ihmisiä

Näppärä yrityksen nimi yllä, ei jätä epäselväksi.

Firmaa pyörittää Ferry de Kok, ex-raskaansarjan rikollinen nyk paparazzi. Nimi on englanniksi Ishootpeople ja shoot on ko kielellä ampumisen lisäksi myös valokuvausta/filmausta.

Ferry ED-lehdessä 3.9.2020


Ferryn kohdalla nimi on tosiaan tuplamerkityksinen. Ferry kasvoi heikoissa oloissa ja ajautui rikoksen polulle jo nuorena. Laillisella puolella hän toimi henkivartijana, jopa Nelson Mandelalle, kun tämä vieraili Amsterdamissa 1990. Siinä sivussa puuhasteli isoissa hummebisneksissä tunnettujen pomojen kanssa. Kertaalleen, vuonna 2003, melkein likvidoitiin eli tapettiin, oli ihmeen kaupalla väistellyt luoteja heittäytyen maahan Purmerendin kodissaan ja sai siitä lisänimen 'de matrix'.

Paparazzi kuvaa mitä vaan, sivulla (joilta kuvakaappaus) onkin eri julkkiksia kadulla bongattuna. Tässä eräs näyttelijä tulee ruokakaupasta, kuvateksti kertoo, että hänellä on jopa 4 sateenvarjoa mukana. Seiskaan vaan moinen "uutinen"!





Vuonna 2004 hän muuttaa Thaimaahan, Pattayalle kiinteistöprojektia puuhastelemaan. Siellä hän joutuu silminnäkijäksi kun kriminaali John Mieremet ammutaan vuonna 2005. Ihme kyllä häntä ei koskaan tuomita mistään, paitsi Belgian puolella uhkailusta ja pahoinpitelystä, mutta hän ei istu tuomiota kun pysyttelee ko maasta poissa.

Mieremetin likvidaation jälkeen Ferry jättää hyvästit rikollismiljöölle ja aloittaa yrityksensä. Aika pian hän saa muutaman napakan (piilo)osuman ja onkin nykyisin menestynyt ampuja paparazzi.

Instasta löytyi mielenkiintoisempi kuva, Pääministeri Rutte (paidaton) ja kaveri veneilemässä.
Sillä viikolla oli vielä 30 astetta.

Viimeisin isompi onnistuminen oli tietenkin Grapperhausin häät. Ensin hän möi lehdistölle yhden kuvan ja vähän myöhemmin pari muuta. Näin sain maksun kahdesti, hän totesi kuivasti radiohaastattelussa. Hyvin omaa bisnessilmää.

Ps. Grapperhaus sai kuin saikin lopulta myös sakon välimatkasäännön rikkomisesta, kuvien perusteella. 390 euroa.


lauantai 12. syyskuuta 2020

Luokkaretki

Tai pikemminkiin kouluretki, kun koko ratsastuskoulu lähti kylille.

Bleijenbergin ratsastuskoululla on siirretty hevoset laitumelta tallille tietä myötä ja vuosikymmeniä. Aina on mennyt hyvin. Paitsi tällä kertaa, kommunikaatiokatkos ja tien varrella ei ollutkaan stoppareita. Niinpä koko 45 hevosen letka vetäisi tietystä risteyksestä sillan yli kylille.

Stilli alemmasta videosta.

Rauhallisesti ravaten tehtiin kierros kanavanrantaa ja kirkonkin ympäri. Noin viiden minuutin kuluttua letka ravasi takaisin tallille, nähtävyydet oli nähty.

Olisi voinut tapahtua vaikka mitä, peltivaurioista vaikkapa lastenvaunujen runnomiseen. Mutta ei tapahtunut yhtään mitään. Tallinpitäjä siivosi lopuksi lannat pois, niitä sentää oli 45 kopukasta jokunen läjä irronnut.

Ylemmällä viedolla tallinpitäjä kertoo tapahtuineesta ja näkyy yksi juoksentelupätkä. Yhdessä kohtaa taputtelee pienempää tummaa ponia. Se on vanha pooloponitamma ja Aina jos on joku rako se siitä sujahtaa. Terpat, tää läks! Ilmeisesti tamma johti joukkoa.



Toisella videolla ilmeisesti kirkon kulma. Hevosten perässä on traktori, varmaan aika avuton olo siellä. Onneksi pysyivät laumana ja rauhallisina ja menivät vielä omin avuin kotiinkin!




Loppu hyvin kaikki hyvin mutta on siinä ollut porukoilla ihmettelemistä!

tiistai 8. syyskuuta 2020

Ministerin uskottavuus

Turvallisuus- ja oikeuministeri Ferd Grapperhaus paukuttaa 1,5 metrin koronasääntöä ja määrää viime kädessä sakkojen suuruudet. Ei ehkä ihan henk. koht mutta tottakai ministeri on virallisestikin päävastuussa ko päätöksistä.

Heinäkuussa Grapperhaus piti koronatiedotustilaisuuden pääministerin ollessa lomalla. Lähde

Elokuun lopulla Grapperhaus meni naimisiin. Iloa ja onnea sinne vaan, mutta häiden tuntumaan eksyi myös yksi paparazzi. Mites se 1,5m sääntö?


Eka julkaistu kuva on valokuvaushetkeltä. Hieman voi vielä ajatella, että onhan ne ulkona ja onhan tuossa ehkä jotain välejä ja onhan valokuva suht hetkellinen. Herätti keskustelua, mutta Grapperhaus syytti päivän erikoislaatuisuutta ja hetken huumaa ja se tyyntyi.

Kunnes jokunen päivä myöhemmin ilmestyi pari uutta kuvaa, nyt jo halaillaan.

ED 3.9.2020 Tunteellinen Grapperhaus saa jäädä [ministeriksi]. Kainalossa ei ole oma äiti.

Alkoi jo pukata välikysmystäkin mutta toistaiseksi Ferd istuu pallillaan. Pääministerikin pyysi että 'olkaa armoillisia'.


Minusta virhe on aikas iso. Monet tavikset peruvat juhlia tai siirtävät häitä tai hautaavat omaisia halailematta, ja pahimmillaan jopa sakotetaan (lähinnä kait juhlivaa nuorisoa, mutta kuitenkin). Ja sitten päävastuullinen ministeri "tunteiden viemänä" unohtaa koko säännön?

Saa nähdä tuleeko tälle vielä jatkoa. Valokuvaajalla saattaa olla vielä jotain jemmassa (tulivathan tähänastisetkin kuvat tipoittain), ja lisäksi heti jos sääntöjä tiukennetaan tmv tämä "pikku erhe" noussee esiin.

Grapperhaus viittoilee keväällä puistossa 1,5m sääntöä

Valokuvaajasta (kaikki hääkuvat Ferry de Kok) lisää heti seuraavassa postauksessa. On havainnoinin arvoinen, kyllä. Eikun toiseksiseuraavassa, tuupataan väliin muutama heppa.

perjantai 4. syyskuuta 2020

Aakkosilla miljonääriksi

Lauantai-illan huumassa kelailin kanavia ja osui "Haluatko miljonääriksi?". Jämähdin siihen, ainahan voi arvuutella. Ilmeisesti ensimmäinen jakso sitten kesätauon ja koronavälein. Yleisöä hyvin rajatusti, kisaajan ja juontajan tuoli ehkä hieman kauempana toisistaan, mutta muuten tuttu meininki.

(kaikki kuvat TVstä valoikuvattu, RTL4)

Todella väljää. Kysymys on 3- tai 5-sekunnin säännöstä ja vastaus: liittyy maahan/lattialle pudonneeseen ruokaan
(minkä ajan jälkeen ei kannata enää syödä). Tässä kysyi yleisöltä.

Henny Lelystadista siinä arvuutteli ja meinasi mennä pieleen jo 2000 euron kyssärissä: mikä on neliöjuuren vastakohta: yhteenlasku, jakolasku, pyöristys vai neliöinti? Toim huom: suomeksi vielä helpompi, Hollannissa sana 'neliö' ei toistu. Kilautus kaverille avitti.

Kilaittelee.


Ja sittenhän homma alkoi sujua, euroopan jokien kautta (Tonavan varrella on 4 pääkaupunkia - päättely) belgialaiskeksintöihin (pisterkirjoitus ei ole Belgiassa keksitty - 50/50 + arvasi ehkä (vika oljenkorsi)) urheiluun kuun pinnalla (golfattu on - päättely/arvaus) ja 125 000 sai kun tiesi musiikin suojeluspyhimyksen (Pyhä Cecilia - sen nimisiä humppabändejähän on monta, toteaa Henny).

Tokavika, 250 000 euron arvoinen kyssäri sai juontajan leuan jo loksahtamaan (kuulostan jo iltasanomien otsikolta, mutta kotikatsomossa oli melkein jännää): Mikä käsite liittyy 80-vuotiseen sotaan: Wienin kongressi, Bredan rauha, veriraati* vai Triple entente? Henny vastasi melkein ennenkuin kysymys oli esitetty: Veriraati. -Oletko varma? -Tottakai, harrastan historiaa eikä mikään muu liity inkvisitioon!

¿Häh?

Jovain, se se oli! Eikun vikaan kysmykseen, miljoonan arvosta. Ja no, hieman oli antikliimaksin makua tässä: Mikä kirjain on yhteinen kaikille kuninkaallisen perheen jäsenille? X, M, I, L?



Tuore lehdistökuva kesältä, vas Ariane, Amalia, Willem-Alexander, Màxima, Alexia.

No joo, jokainen yli kuukauden Hollannissa asunut osannee ainakin ydinperheen nimet (ks kuva) ja eikun tavaamaan. Tietty hieman pelottaa, onko kompa, että kuinka laaja perhe pitää ottaa mukaan? Mutta sillähän ei ole mitään väliä, sillä viiden hengen porukka antaa jo vain yhden mahdollisuuden, I-kirjain on kaikille yhteinen.



Viimeksi - ja tähän mennessä ainoan kerran - miljoona on voitettu vuonna 2001 (silloin guldeneita). Viimeksi miljoonan arvoiseen kysymykseen asti päästiin 2003 (väärästä vastauksesta romahti 16 000 euroon). Melko historiallinen hetki siis, hauskaa, että osuin.

"Enkä voi edes halata!"-juontaja Robert ten Brink

*) veriraati on oma sanatarkka suomennokseni. Wikipedia ei antanut suomenkielistä sivua eikä pikakelaus 80-vuotisen sotaankaan. Englanninkielinen Wikipedia sanoo Council of Troubles. Jos joku tunnistaa käsitteen, laittakaa kommentteihin.