keskiviikko 27. marraskuuta 2019

Mitsuhybridit vyöryvät Suomeen

Ilta-sanomat sen kertoi 15.11:
Tuontiautotilastojen kärkipäähän on kuluneiden kuukausien mittaan ilmestynyt yllättävällä voimalla vanha tuttu japanilaismerkki, jonka kaikkien mallien kokonaisrekisteröintimäärä uutena oli esimerkiksi vuonna 2018 meillä vain hieman yli tuhat autoa. Ja Tuodut Mitsubishi Outlander PHEV:t ovat meidän käsityksen mukaan pitkälti 2014-2015-mallisia, useimmiten alkujaan Hollannissa myytyjä entisiä työsuhdeautoja. Mistä mahtaa johtua?

Mitsu Hollannissa. Vaan onkohan enää? Lähde

No, tietenkin holskien nurinkurisesta (ja oikuttelevasta) vähäpäästöautojen tukemisesta. Tästä kerroin jo heinäkuussa Tesla-jutun yhteydessä. Täällä tuetaan työsuhdeleasingautoja verohelpoituksin, jos ovat (osin) sähköisiä. Mitsubishilla Outlander PHEVllä oli kaksi hurjaa piikkiä 2014 ja 2016, koska halpoja (tuen myötä!), ja suht rouhean näköisiä. Kuitenkaan tavisautoilijaa ne eivät pahemmin kiinnosta, jos omalla rahalla maksaa verohyöty ei ole niin suuri ja käytetyt eivät siis kiinnosta paljon ketään. Ja nyt 3-5v myöhemmin leasingsopimukset raukeavat.

Tilastojen valossa Mitsujen maastavienti on räjähtänyt viisinkertaiseksi kun kaikkia liisinkejä rahdataan maasta. 

Ei tarvinne suomennosta. Jaa no aandeel on osuus.

5 eniten vietyä käytettyä stöpselimallia + kasvu-%. Volvo V60 mainitaan myös Iltiksen jutussa.

Tilastot täältä, jutun otsikko Hollantilaiset vihaavat Mutsibishi Outlander PHEVtä.

Käytännössä verohelpotus ei siis tuo mitään pitkäaikaista ilmastohyötyä Hollannille, koska autot valuvat maasta ulos (ja joutuu ajamaan 100 km/h, stana). Laittakaa vaan nyt jo rahaa jemmaan, Teslakolmoset vyörynevät sinnepäin vuorollaan muutaman vuoden päästä. 

torstai 21. marraskuuta 2019

Lyhytrataravit

Hollannin raviurheilu on aika olematonta. Aikoinaan oli ihan olennainen Alankomaiden Grand Prix mutta nykysin ratoja enää pari-kolme (ainakin Duindigt vain kesäkäytössä, oli jo konkurssissakin) ja voittosummat / totot todella heikkoja. Itse olen käynyt raveissa vain kerran, ne olivat silloin yhdistetyt ravi-laukat ja ravitkin ruoholla. Lähin rata on nyt yli 100 km päässä, joten ei tule piipahdettua. Jonkinverran on kasvatusta ja myös toimintaa ulkomailla (holskitalleja esim Ruotsissa) mutta kaikkineen hyvin pientä.

Vähän erilainen ravirata


Joka kesä ravit kuitenkin tuodaan lähelle, ihan kylän keskustoihin asti. Nimittäin vuosittaisten kyläjuhlien yhteydessä on usein hevosohjelmaa, hevosmarkkinoita (pieni, iso), saattaa olla kilpailupäivä (este, koulu), valjakkoajoa historiallisesissa vermeissä (tästä täytyy tehdä juttu joskus) ja raveja.

Keskellä kylää kuitenkin harvemmin on ravirataa, mutta kylänraitti on. Ja sehän riittää, yleensä pituus on 300m.

Rataa valmistellaan.

Rata tehdään seuraavasti: laitetaan keskelle ruohonpalaset erottamaan radat ja laitetaan radoille hevosen levyinen hiekkakaistale. Radalla kärryjen pyörät kulkevat kiveyksellä. Maalin jälkeen hiekkaa on koko leveydeltä että voi kiemurrellenkin jarruttaa. Radan reunoille aidat ja katsojat ovat käytännössä kosketusetäisyydellä. Lähdöt juostaan pareittain ja niiden välissä lämmitellään eestaas.

Rata valmiina.

Maalialue eli jarrutusmatka.

Koska kysessä kyläjuhlat jengi saapuu paikalle tuoleilla ja kylmälaukuilla varustettuna. Tietenkin paikalla on myös jokunen olutpiste ja snackskoju. Ja totalisaattori, jossa voi lyödä vetoa voittajasta ja sijasta, kaksaria ei Hollannissa tunneta ("oikeissakaan" raveissa). Mikä on tyhmää, koska suosikkipelimuotoni.

Katsojat valmiina asemissa.

Valjastusalue on myös kadunvarsi, katoksia yms ei ole, luulisi että sentään vesipiste.

Näemmä vanhahko Mersu kelpaa Hollanninkin raviväelle

Kiltit hepat samassa narussa kiinni.

Lähtö on periaatteessa voltti-tyyppinen, hepat kiertävät eri suuntiin ja kun nenät oikeaan suuntaan sopii lähteä. Matkalla on pari lippumiestä, eka hyväksyy lähdön, puoliväli liputtaa laukat ja vika liputtaa voittajan. Aikaa ei oteta, vaan jokainen pari on kahdesta voitosta poikki.

Lämmittelyä


Vauhteja

Hollannissa on muutama virallinen treenari, jotka suht ammattimaisesti näitä lähtöjä tahkoavat (en tiedä mikä siinä on ansaintamalli, tuskin voitoilla elää?) ja joukossa on aina muutama harrastelija jolla 1-2 hevosta kotona. Tällä kertaa olin katsomassa Hillegomissa syyskuussa ja ilmeisesti oli ollut vaikeuksia saada porukka kasaan. Hevosia oli 4 liian vähän ja yksikin oli selvästi alikuntoinen, talvikarvainen "pakko-osallistuja" ettei tarvii perua (ehkä hevosen omistajalle maksettiin korvaus jo paikalle raahautumisesta, hevonen ei päässyt sijoille).

Loppukiri
 Hillegomissa voittopotti oli yhteensä 5000 euroa, josta voittajalle 2500,-, 5s ja 6s sija vielä 225,-.


Väärä askellaji.
Osa treenareista tekee molempia ravimalleja, eli "oikeita" ja lyhytratoja. Koska lyhytratoja ei voi harjoitella muulloin kuin kisojen aikana jossain kohtaa rataa viuhtoi eestaas ei-osallistuja joka vaan totutteli, josko myöhemmin osallistuu. Onhan tuossa totuttelemista kun katsojat ovat iholla!

Vieraileva harjoittelija, starttinumeroita max 24.



Katsojat siinä sitten juopuvat hiljaksiin ja loppupäivästä oli välillä jännät paikat kun tuuli esim kuljetti 6-packmuovit radalle. Hevonen ehkä voisi säikähtää tai muovi voisi jopa tarttua jalkaan. Onneksi ne aina lopulta kerättiin pois ennen seuraavaa lähtöä, kerran meinasin jo itsekin kiivetä aidan yli.



Touhu alkaa yleensä yhdeltä ja valmista on kuuden maissa, Melko pitkä päivä siis ja sijoittuneet (4 parasta) ovat juosseet pahimmillaan 5x3 lähtöä (4,5km!) jos joka paikassa maksimit. (Vähimmillään 5x2, jos voitto aina selvä). Loppujuoksuja on kaksi eli finaali, mutta myös 'pronssi". 

Loppukävelytystä ja varustehuoltoa.

Hevosia ei ole vielä edes lastattu niin alkaa jo radan purku.

Alla vielä video parista lähdöstä



Ps aina tietenkin ilahduttavat Customit ja Mirat ja Wahlstenit yms suomimerkit, ovatkohan vielä kaikinpuolin suomalaisten omistuksessa? (Finn-Tack on niillä rajoilla)

keskiviikko 13. marraskuuta 2019

Hissutellen Hollannissa

Viime viikon uutishiljaisuuden jälkeen päästään onneksi taas asiaan, eli rutkuttamaan.

Täällä on nyt typpipäästöt tapetilla. Ihan tarkkaan en tiedä miksi, oliko joku tutkimus vai mikä, sillä vaikkapa vuosi sitten niistä ei pahemmin puhuttu. No tapetti mikä tapetti, joka on johtanut kaikenlaisiin säädöksiin - ja mielenosoituksiin.

Päästövasikoita. Kuva on vanha, nämä tuskin päästelevät enää.

Säädökset - tai ehdotukset - typpipäästöjen vähentämiseksi osuvat paljolti maatalouteen ja rakentamiseen. Niinpä puhutaan karjamäärän vähennyksestä. Ja rakennusprojekteja on joudutta laittamaan jähin koska typpipäätöjen puitteissa ei ole "tilaa" rakentaa. Tämä on johtanut viikkojen mittaisiin protesteihin, maanviljelijöitä jo kerroin ja rakentajat aikaansaivat toisella viikolla vastaavia kuvia (ja ruuhkia) vähän erilaisella kalustolla samassa puistossa Den Haagissa.

Kuva täältä

Molemmissa ryhmissä on tietty rahasta kyse, kuitenkin numeroiden valossa maatalous on se johon pitäisi puuttua, allaolevassa kuvassa sininen alue. Rakentaminen osuu tummansiniseen 1,2 prosenttiin, jonka otsikko on muut, rakentamisen lisäksi vaikkapa kauppa tai jätteenkäsittely. Iso keltainen on ulkomaat, typpi on ilmassa ja tuulee vaikkapa Belgiasta tänne.

Lähde RIVM eli suunnilleen kansanterveyslaitos

Anyway, ko protestit ovat saaneet aikaiseksi sen, että säädöksiä on jo höllennetty tai viivästetty. Vaan jotain tarttis tehdä heti, ilman riskiä, että olennaiset rakenteet (ruoantuotanto) alkavat tökkiä. Kah, kiusataan taviksia. Holskeista ei ole kuitenkaan keltaliiveiksi tai muuhun kovin ronskiin/laajamittaiseen vastarintaan, joten toimenpiteet voi toteuttaa heti. 12.11 koalitiohallitus pääsi sopimukseen: moottoriteiden maksiminopeus pudotetaan 100 km/h:hon. Ylläolevassa kuvassa tavisliikenne on pinkki 6,1%.

Paikoin voimassa rajoitus jo nykyisellään

Hip hei. Hollannissa oli pitkään motareilla 120km/h ja melko vastikään, 2012 se nostettiin => 130. Tämä aiheutti kyllä jonkinverran sekavuutta, että mikä nopeus missäkin pelittää mutta nopsaan oppi kuitenkin kyttäilemään pikkumerkkejä (ks kuva alla) enkä ole motareilta pahemmin sakkoja saanut.

Moottoriteillä ja välillä muillakin maanteillä lukee rajoitus usein myös kilometri(oik. hektometri)tolpissa.
Niitä kyttäämällä pysyy kartalla.

Ja nyt siis (kohtapuoliin) 100 km/h. Päivisin, eli 6-19, öisin saa ajaa kait edelleen 130.

Työpajoissa jo askarrellaan uusia liikennemerkkejä. ED 13.11, otsikko sanoo VVD nielaisee melonin. VVD on paikallinen kokoomus noin suurinpiirtein ja vastustivat muutosta vaan ei auta kuin nielaista, läpi meni.

Suomessa huokaillaan tavinopeusrajoituksia, niin täällä onkin talvi ainainen.


keskiviikko 6. marraskuuta 2019

Nuu-Nuu

Vaihteeksi astetta kevyempi havainto. Eräänä aamuna havainnoin vilkkuvaloja kadulla jo ennen aamu-seitsemää. Kunnon paritalokyttääjänä heti verhonraosta kurkkimaan. Oli iso traktori ja iso perävaunu joka keräsi lehtiä. Perävaunussa oli valtava imuriletku.



En tiedä/muista miten lehdet Helsingissä (tai Hollannin kaupungeissa) kerättiin mutta tuskin ihan tollaisella (kaupunkilaisen silmiin) megatraktorilla. Tuli Teletappien Nuu-Nuu mieleen.



Ainakin omasta mielestäni hassu näky perusasuinalueella.