sunnuntai 27. kesäkuuta 2021

Kuningas taas liikenteessä

Hollanti osallistuu pitkästä aikaa isompiin jalkapallokisoihin. (Suomella kesti vielä pitempään). Holskit ovat tunnettuja jalkapallohulluudestaan ja perinteisesti taloja ja jopa kokonaisia katuja koristellaan innolla oranssilla. Nyt koristelu on ehkä hieman maltillisempaa: koronaefekti, isompia kimppajuhlia ei vielä saa (kaikki eivät tosin tottele) ja ravintoloissakaan ei sovi olla screenejä.

Siellätäällä kuitenkin on kaivettu koristeet naftaliinista - tai ostettu uusia - ja Haagin katu Haagse Marktstraat on julistetu Hollannin oranssikaduksi. Tästäpä kunkku innostui ja lähti moikkaamaan.


Pientä yritystä omilla kylillä

Ja huit hait unohti koko koronan. Vaikka täällä(kin) mennään lujaa parempaan suuntaan niin taas kerran kunkku mokasi (vrt Kreikan matka). En tiedä asuuko niin kaukana kuplassa ja norsunluutornissa mutta jovain poseerattiin valokuvissa liki ja jopa kätteli! Varsinkin tämä viimeisin todella ihmetyttää. Jos 1,5v välttelee kättelyä niin luulisi jotenkin olevan jo ihan vaikka selkärangassa.

Kuva ED artikkelista

Virallisesti pääministeri on kuninkaan tekemisistä vastuussa, protokollatouhua. (Kuninkaan tekemisistä on säädetty paljon lakejakin, esim perustuslain 41 artikla: Kuningas sisustaa Talonsa huomioonottaen yhteisen hyvän. Ok, myönnetään: inrichting ei ole pelkkä sisustus vaan esim palvelijatkin saa itse valita). Asiaan: pääministeri Rutte sanoo (ED 19.6.2021) "Kuningasta harmittaa itseäänkin, että näin kävi. /../Oli yllättäen enemmän tunkua kuin odotimme". 

Melkein 1,5 metriä.

ps. Miksi oranssi? Se on kuningashuoneen väri, nykyinen kunkku on aiemman hallitsijan Willem van Oranjen (Wilhelm Oranialaisen) monennen polven jälkeläinen. Oranje taas nimenä palaa takaisin Ranskan Orangeen. Wilhelm oli itse saksalaista Nassaun sukua, mutta peri Etelä-Ranskalaisen Orangen ruhtinaskunnan serkkunsa René Chalon (virallisesti René oli Nassaun kreivi ja Chalon-Orangen prinssi) kuoltua.

Orangen kaupunki on tunnettu amfiteatteristaan.

Ja tämä orange viittaa appelsiiniin, jonka kaupan keskus kyseinen Ranskan Orange pitkään oli. Ja appelsiini on oranssi, niinpä orange / oranje on monissa kielissä ko värinkin nimi (eikä vain hedelmän). Jopa Suomessa!


tiistai 22. kesäkuuta 2021

Renkaan tökintä

Taas kerran tönkkösuomennettu otsikko, eli kysessä on Hollantilainen perinnelaji Ringsteken ((lähes) vastaavia on mm Italiassa ja Tanskassakin). Tehtävä on yksinkertainen, nappaa hevosen selästä tai kärryiltä käsin rengas. Rengas irtoaa helposti ja siihen tarvitsee vain osua n 50 cm kepillä.


Kierroksia on yleensä 2-5 ja renkaita radalla 1-2 (voikohan olla kolmekin). Rata on yleensä suora, mutta ne kerrat kun itse osallistuin mentiin ihan ratsastukentällä. Eniten poiminut voittaa (käyntiä ei sallita).


Kuvassa näkyy, että korkeuksia on kaksi, jotta shettiksenkin vaunuista yltää.

Monesti renkaantökkiminen on laji markkinoilla tai vastaavissa tapahtumissa. On myös motoroituja versioita (esim wanhat autot) mutta hevosen kanssa touhu on tietenkin jännittävämpää, sillä tähtäys vaikeutuu kun hevonenkin liikkuu / pompottaa ylösalas. Valjakon kassa meininki on hieman vakaampaa.

Nappisuoritus.

Koska touhu usein on markkinahulinassa onnetomuuksiltakaan ei vältytä. Moni kuitenkin vetää radan melko reippasti ja hevonen voi ylikuumeta, säikkyä tai liukastua. Kerran kun olin katsomassa näin kävi ja kuski putosi vaunuista ja hevonen vaunuineen osui muutamaan (parkkeerattuun) autoon ennenkuin saatiin kiinni.

Ohi että pamahti. Tähtääminen ei ole koskaan kuulunut vahvuuksiini.


No, täällä on enemmänkin hevostouhuja, joissa hevosen paras ei ole aina päällimmäisenä. Ja vahva näin on aina tehty, ei ne siihen kuole. Vuosien mittaan olen kyllä voinut vetää johtopäätöksen, että vaikka Suomi paljon nuorempi hevosmaa (ja pärjää heikommin isoilla kisakentillä) hevosen hoitotieto ja avoimuus oppia käytöksestä, tarpeista yms on valovuosia edellä Hollannin 'perinteitä'. Niitähän piisaa, esimerkiksi linkki1 linkki2 tai talven kärrysarja.

torstai 17. kesäkuuta 2021

Faktat tarkistamatta

Disclaimer: tämä postaus ei päde, pilkka sattui omaan nilkkaan.

==================

Täällä on (taas) yli 30 astetta päivätolkulla ja istun pääosin sisällä. Osui typerä Tv-ohjelma kohdalle, visailu 50/50 jossa aina vain kaksi vastausvaihtoehtoa. Mikä teltta on kuvassa, jurtta vai laavu?


Laavu on tietenkin väärin kirjoitettu. Vaan aina vaan pahenee, kisaaja vastasi oikein ja kun vastaukset pläjäytettiin esille, niin


Pitäisiköhän laittaa palautetta?! Pistää helle pinnan kireälle... 

============

Onneksi en laittanut sillä alla kommenteissa minua viisaampi korjasi. Kuva pätee hyvinkin sillä kota on lavvu saameksi! Ja useimmilla muillakin kielillä.

Ja mikä ettei, miksi luulin, että kota tai laavu ovat jotain yleismaailmallisia sanoja? Varmaan koska sauna on. #aina ei voi voittaa


torstai 10. kesäkuuta 2021

Jormakin on nainen

Ja Jorman ammatti on maailman vanhin. 

ED vkl-liite Mezza 5&6 kesäkuuta.

Vihdoin koronarajoitukset helpottavat myös seksityöläisten osalta ja Jormakin voi taas työskennellä. Hän esiintyi Eindhovenin päivälehden viikonloppuliitteessä, jossa haastateltiin muutamaa eri ammattia (myös eroottista hierojapariskuntaa ja intiimikoutsia eli mikäs se sitten olisi, valmentaja/opas/opettaja (mies)). Jorman ammatti on kolmikosta perinteisin. Miehet lähestyvät minua koska olen aito. Ei muovotissejä eikä pullotushuulia vaan aitoa Amsterdamilaista kodikkuutta

Kaikkineen korona on täällä lujaa väistymään päin ja itsellänikin on jo rokotusaika varattuna. Kohta kehtaa taas halailla, rahalla tai ilman.

Muita omituisia holskinimiä (kelaa ristikoista ohi).

torstai 3. kesäkuuta 2021

Kauriinpelastuksia heinäpellosta

Täällä oli todella huono toukokuu, 13 astetta ja vettä ja välillä myrskysikin. "Kaikki" siis myöhässä, oman pihan laitosta luontoon ja heinäntekoon. Yleensä ensimmäiset heinät kerätään jo toukokuun puolivälissä mutta kylmässä ei kasvanut ja satessa ei korjata. Viime lauantaina keli vihdoin kääntyi ja pari päivää oli oikein mukanaa, 20 asteen pintaan ja aurinkoa. Vaan koskaan ei ole hyvä sillä överiksi veti sitten samointein, tätä kirjoittaessa (keskiviikkona) mittari varjossa 29,6 ja istun sisällä (kiukuttelemassa). Mutta heinäpoutia piisaa ja viikonlopusta lähtien peltoa on niitetty nurin joka puolella.

Heinää nurin omalla kylällä. Tuohon tulee joka kesäksi myös hevosia, ilmeisesti 2-3-vuotiaita, laitumelle (taustan lohkolla näkyy jo). On mukavaa, että lähimmät hevoset ovat linnuntietä noin puolen kilometrin päässä. Lähimmillään jopa 200m, mutta se ruoholäntti ei ole (vielä) tänä vuonna käytössä. 

En tunne hirvien elintapoja kauhean hyvin, mutta aika usein taitaa olla juttua, että emällä on vasa mukana? Hevosista tiedän varmaksi, että emä ei varsaa hylkää ja vastaavasti varsa seuraa (luonnossa) jos tarvis kilometritolkullakin. Metsäkauriilla homma toimii kuitenkin toisin, opin lehdestä (ED 2.6.2021). Vasa juo maitoa vain noin 4x/vrk ja emä hiihtelee loppuajan omia menojaan. Vasa jätetäänkin "piiloon" (metsään tai heinikkoon) ja se makaa hiljaa ja liikkumatta vaikka mikä olisi. Esim traktori.

Kauris ei kauheasti erotu. Kuva ja kaksi seuraavaa paperilehdestä.

Vuosittain useampia vasoja ajetaan kuoliaiksi heinäpelloissa, pientä (ei paljon koiraa/kissa isompaa) littanaksi laittautuvaa vasaa on heinikossa mahdoton bongata traktorin ohjaamosta. Kuitenkiin pellon etukäteistutkiminen (yksin) on mahdotonta. Aiemmin vapaaehtoisluonnonsuojelijat kulkivat ketjuina pellon yli vasaetsinnässä mutta jopa silloin saattaa vasa jäädä huomaamatta.


Uusi tekniikka tuo uusia mahdollisuuksia ja nykyisin käytössä on jo muutamakin drone joka skannaa / kuvaa pellon lämpökameralla ja merkkaa karttaan mahdolliset vasat. Parin ukkelin ja yhden dronen voimin pelto on hetkessä tsekattu. Kun vasa on paikallistettu se kannetaan turvaan ja monesti sen huuto tuo emänkin tuotapikaa paikalle.


Kuvassa kantajalla tarkoituksella ruohoa / heinää kourissaan ennenkuin nappasi vasan, ettei ihmisen haju tartu. Kuinkakohan suuri riski tälle on Suomessa? Peltojen lisäksi kauriinpiilostutilaa on kuitenkin metsissä Hollantia enemmän, onneksi.