maanantai 30. maaliskuuta 2020

Havaintoja koronasta 3

Toivotaan, ettei sarja jatku 20 osan verran... Tällä kertaa yksi vähemmän kiva ja toinen ehkä hieman hupaisampi. Vaikka ei nyt ole kyllä mikään hupaisaa, eli sanoisinko absurdi.

Täällä edelleen suht samoilla linjoilla kuin Suomessa toimenpiteet, vielä saa liikkua kunhan pitää etäisyyttä. Esim tallille voi mennä.

Ensimmäisenä viime viikolla bongattu kuolinilmoitus. Siinä kiinnittyi huomio QR koodiin.

Vaikka ilmoitukset ovat hyvinkin julkisia eli lehdessä, sensuroin jonkun verran. ED 25.3

Hautaustoimistotkin ovat ajassa mukana ja kun säännöt kieltävät kokoontumiset hautajaisia näytetään livestreameilla. Tässä sitten todella helpoimman mukaan eli QR koodi ja ilmoituksessa tunnusluku, jolla pääsi seuraamaan.

Ja sitten se kevyempi. Kuten edellisellä kerralla kerroin, Belgian raja on kiinni. Rajan tuntumassa on rajasta kuuluisa kaupunki Baarle-Nassau, missä raja kiemurtelee miten sattuu ja on siksi jopa nähtävyys.

Baarle-Nassau ja raja Google mapsissa. Belgian puoli on Baarle-Hertog
Raja on kaupugissa merkitty katukiveykseen ja kulkee talojenkin halki.


Kuvat Googlesta kuvakaapattuja. Vaikka liikkua saa en nyt lähde rajaturisteilemaan.
Koska raja on niin kummallinen tulee myös outoja tilanteita. Sillä säännöt ovat Hollannissa ja Belgiassa erilaisia. Belgiassa ei-välttämättömät liikkeet on pidettävä kiinni (esim vaatekaupat), Hollannissa ei. Baarle-Nassaun Zeeman-vaatekaupan ovi on Hollannin puolella mutta osa kaupasta rajan toisella puolen.



Kauppa saikin kirjeen Belgian viranomaisilta, että sopii sulkea. Mutta Hollaninpuolihan saa olla auki. Joten kauppaan vedettiin eristysnauhat rajaa myöten ja esim miesten kalsareita ei nyt voi ostaa.

Kuva AD.nl.
Se, että kannattaako kauppoja auki pitää on toinen asia, aika harva nyt lähee ehdointahdoin kaupungille pyörimään. Kaupoilla on myös maksimiraja / m2 asiakkaita, ruokakauppoihin jonotetaan jo paikoin.

Onneksi eilen oli jo koleampaa, joten pahimmat ranta- & puistoruuhkaat vältettänee. Poliisi / järjestyksenvalvojat (parkkipirkot yms) saivat myös lisävaltuuksia ja on lupa sakottaa jos näkevät isomman porukan, nyt saa enää "kokoontua" kaksin, pl (saman katon alla asuvat) perheet.

tiistai 24. maaliskuuta 2020

Havaintoja koronasta 2

Viittävaille kotiarestissa edelleen, melko samoilla linjoilla mennään kuin Suomessa paitsi täällä myös ravintolat, baarit ja urheilupaikat kiinni. Pari havaintoa:

Viikonloppuna oli hieno keli. Rannat, metsät ja puistot tulvivat väkeä.

Amsterdamse Bosissa (Amterdamin metsä/keskuspuisto) varoitetaan valotauluin 1,5m etäisyydestä. (Kuva Twitteristä)

Lopulta sunnuntaina lähetettiin jopa puhelinvaroitus kaikille (tosin minun puhelimeen sitä ei tullut vaikka viimeksi tulipalosta tuli), että pitäkää se 1,5m etäisyys!

Kuva Bokt.nl keskustelusta


Ruokakaupassa joku (netistä luettua) oli huomauttanut toiselle että otapa etäisyyttä niin ko ukkeli oli halannut huomauttajaa. Samoin poliisi on kertonut, että pidätetyt, esimerkkinä mainittiin rattijuoppo, kiukuspäissään yskivät poliiseja päin. Inhottavia lieveilmiöitä.



Ylläoleva kiertää facessa ja tuli minullekin Whatsapin kautta. Eilisen lehdessä asiaan oltiin paneuduttu.

ED 23.3.2020

Miksi vertailu aloitetaan reilun 20 kuolleen kohdalla? Jos vertaillaan 1 kuolleesta alkaen (kesk) tai 100 tartunnan saaneesta (oik) loppupäätelmä on ihan eri. Olennaisin pointti toki, mitään ei voi päätellä tai varmaksi sanoa.

Raja Belgiaan on poikki, pikkuteillä on ihan konttiesteitä (kävellen / pyörällä pääsee kyllä, mahdoton 100% sulkea).  Hollannin raja ei ole kiinni, joten tarkastuksia on vain yhteen suuntaan. ED-lehden toimittaja lähti tutkimaan mikä on meininki moottoritiellä.

Kuva Bokt.nl keskustelusta (linkki oli jo).

Motarilla ei ollut mitään kaikki seis-viritelmää vaan poliisi ohjasi tarpeen mukaan pientareelle, esim rekat menivät läpi ja Belgilaiset rekkarit tietty (kotiinpäin). Hollanninrekkariselta toimittajalta kysyttiin mitä asiaa Belgiaan ja kehoitettiin kääntymään takaisin. Sehän ei motarilla tosta vaan onnistu, mutta poliisi otti ajokortin ja sanoi, että 10 km päässä on liittymä. Takastullessa sai kortin takaisin. Ja varmaan jos viipyy pidempään, sakon.

(sama)

Ei voi kuin odotella, hirvittää miltä maailma näyttää viikon kuluttua.

Ps. Illalla tuli tieto, että kaikki yli 2 hlön "kokoontumiset" kielletään reilujen sakkojen uhalla. Loppuu rantaruuhkat. Ja toki häät (varmaan pääosa ja siirretty) ja hautajaisetkin (joita ei voi siirtää). Myös alle 1,5m etäisyydestä saa sakottaa (alk 400e).
Ps2. Kampaamot, kynsihoitolat yms kauneussalongit kiinni 1 kesäkuuta asti. Kohta on Beatlestukat ja karvat taas muotia. Tosin ei niitä kukaan näe kun on pääosan ajasta kotona.
Ps3. Hollannissa on nyt 2 päivää aavistuksen loiveneva käyrä (ja Italiassakin), toivotaan että pysyvä trendi!

keskiviikko 18. maaliskuuta 2020

Havaintoja koronasta

Muutama blogi oli jo valmiina, mm jokapäiväisistä ruuhkista, vaan eipä ole enää ajankohtainen. No, talliesittelyn ehkä voisi laittaa. Mutta tässä nyt hieman huomioita.

Isommat linjaukset ovat olleet jo Suomen lehdissä esillä ja esimerkiksi coffeeshop-jonot ehtivät Iltasanomiin samointein. Täällä oli eilen pääministerin (kunkku on vain koriste) puhe TVssä ja valittu linja on melko sama kuin Suomessa: mahdollisimman hallittu leviäminen ja perusterveiden sairastumisten ja tervehtymisten kauttaa joukko-immuniteetti. Hollanti on avoin maa sanoi Rutte, ja rajoja ei siis laiteta kiinni eikä myöskään aseteta ulkonaliikkumiskieltoja. (Toistaiseksi).

Pääministeri Mark Rutte

Koulut, ravintolat, urheilupaikat jne ovat kiinni (ja seksiklubit), jotta leviäminen hidastuu ja piikki loivenee. Loppupeleissä Coffeeshopit saivat luvan avata noutopisteitä, sillä oikeastaan kaikkea muuta saa kaupasta (jos ravintolat kiinni), mutta hamppu olisi mennyt laittoman katukaupan puolelle ja sekä coffeeshop-pitäjät että kaupunkien pormestarit hihkuivat samointein noutopisteiden puolesta. Katukaupassa kun laatu voi olla mitä vaan ja lisäksi kaukauppias saattaa tuputtaa muutakin, esim ekstaasia.

Coffeeshopit saavat luvan myydä noutopistestä ED 17.3 Kuvassa jono sunnuntaina kun oli juuri ilmoitettu sulkemisesta.


Liikenne on hiljentynyt huomattavasti kotitöiden myötä. Vertaapa ruuhkatilastoja pari viikkoa sitten ja nyt. Huomaa skaalan ero, nyt ruuhkia 1-4 kpl, normisti kymmeniä.

Yllä lukumäärä, alla kilometrit, lähde Rijkswaterstaat

Tuttu Pohjois-Hollannista viestittelikin - asuu Schipholin lähestymisreitin alla: Rauhallista on, ei paljon yhtään lentokoneita eikä autojakaan. 50-luvun tunnelma. Harmi sinänsä, ko tutulla on Suomituonti 70-luvun Volvo, jolla piti osallistua ajelukierrokseen ensi vkl näillä seutuvilla. Tapaaminen oli sovittu ja Volvo selvää blogiainesta (siinä on jopa Finikor-ruostesuojatarra!), vaan ei niin ei.

Sitten vielä pieni oikaisu, Iltasanomat kohuotsikoi Tehohoitoon päätyneiden nuorien osuus ryöpsähti Hollannissa ja Italiassa - taustalla synkkä laskelmointi? Ja vihjataan, että tehohoitopaikkoja arvuutettaisiin / olisi liian vähän. Valitettavasti tämä taitaa päteä Italiaan mutta ei tod Hollantiin. Rekisteröityjä tapauksia on tätä kirjoittaessa 1400 kpl. Vaikka niistä puolet vaatisi tehohoitoa (oikeampi luku 10-20%) niin petejä olisi vielä jäljellä, täällä on yht joku 1150 kpl.



Google on ystävä: Nuorten yliedustus johtunee karnevaaleista. Karnevaalit on monipäiväinen Vappu helmikuun lopulla ja nuoriso juhlii innolla. Nopein ja pahin leviäminen on Pohjois-Brabantissa, joka on karnevaalijuhlinnan huippualuetta (karnevaaljeja juhlitaan vanhastaan katolisella alueella eli ns jokien alla). Samainen juttu kertoo, että teholla on nyt 96 potilasta, taidanpa laittaa Iltikseen korjauspyynnön.

Omasta puolestani en ole kovin huolissani, kaippa terveys kestää jos osun immuniteetinrakennuslinjoille. Tosin, en kovin helpolla osu sillä olen juuri nyt työtön eli en kyllä tapaa oikein ketään. Ihan toinen huoli on tietenkin työn löytäminen, kohta meitä työttömiä voi olla enemmänkin.

torstai 12. maaliskuuta 2020

Ketunmetsästys 5/5: Toinen puolikas

Pellonlaidasta (ks ed jakso) jatketaan autolla seuraavalle taukopaikalle. Ja sieltähän ne hevoset jo klopsuttelevat, tässä kohtaa aika perinteinen metsästysnäkymä.



Linnuntietä on siirrytty kuvauspaikalta 400m, edelliseltä taukopaikalta 1,2 km ja uskoisin, etteivät hevoset pahemmin ole kierrelleet, joten 20 km tulee olemaan haaste. Tämä tauko onkin sitten isompi, paikalla on katos ja tarjotaan nakkisämpylää ja hernekeittia sekä glühweinia (hehkuviiniä). Epäilen, että olisi riittänyt minullekin mutta en syö lihaa joten en sitten hakenut annosta. Vesilasin sentään. Torvisoittokuntakin on taas paikalla.


Taitaa olla kuumaa.

Koska tauko on pitempi (vaikka tuskin pajon pitempi kuin edellinen) hevosia kevyesti loimitellaan ja useimmat tulevat selästä. Ns Enkkuloimia ilahduttavan paljon. Suomessa kuvio (kelta-puna-musta-raita) on tunnettu, ja alunperin se oli käytössä Newmarketin laukkaradalla. Itsellänikin on yksi fleece ko värein ja sitä on arvottu mm Saksan lipuksi. Tavisholskiheppailjoille ei sano mitään. Vihdoin, metsästäjien keskuudessa, loimeani ymmärrettäisiin.



Oppaani hieman kritisoi reittiä ja jakaa epäilyni, että kilometrejä ei ole turhan montaa, saati esteitä. Muutenkin pieni joukko, vain 15 hevosta, eli 13 + hajuvana + keskeyttänyt. Yleensä heidän jahdeissaan on 30-50 osallistujaa ja paremmat järjestelyt liikentenvalvojineen päivineen. Myös reitti on merkattu, että vaikka koirat tai hajuvana sekoilisivat päästään kuitenkin kiertämään se mitä pitää. Lisäksi hän kertoo, että heidän järjestämillään metsästyksillä ei ole ruokataukoa vaan hoidetaan run:it alta, hoidetaan hevoset kuntoon ja sitten vasta syödään.

Seisoskelua...

Lopulta hajuvana lähtee, veden läpi. Arvaankin, että sinne mennään, ja valokuvaajatkin ovat jo hollilla. En kuitenkaan kehtaa hylätä opastani, ja pian meidät hätistetäänkin autoon. Kuitenkin ajamme vain kulman ympäri odottelemaan kuvaajia ja näin saan veden ylityksestä vain takaapäin kuvia. Toisaalta vastavalossa on puolensa. Hevosten edettyä kuvaajat hölkkäävät autoille.

Ei se vedessä haise kuitenkaan.




Pian ohitamme hevoset, jotka juuri menevät portista metsän puolelle. Toisella puolella metsää (olemme taas siirtyneet vain reilun kilometrin) autosta ulos ja kuvaajat hölköttelevät ruohikon poikki. Tätä kuvamahista en missaa kun veden missasin joten pingon perään. Nurtsilla näkyykin kahdet kavionjäljet, hajuvana ja isänsä was here. Asemoidumme n 5m leveän veden laidalle, kohta ne sen ylittävät.

Tuosta polskien yli.

Jonkun ajan kulttua kuuluukin kavionkapsetta. Joka kohtapuoliin jo vaimenee (ehkä koska siirtyvät tieltä ruoholle?). Kunnes soi pilli - kaikki autoille.

Hevosjoukkio & koirat olivat hukanneet jäljen täysin ja ylittäneet jo junaradankin. He ohittivat kytispaikkamme n 20 m päästä, radan toisella puolen. Eikun nopsaan kotiin ja valitettavsti olimme myöhässä, "kill" (palkinto) oli jo annettu koirille. No, jotain kuvia vielä sai, varsinkin kun yksi koirista retuutti saaliin rhododendronpuskiin ja Master niitä sitten koitti saada sieltä pois / suojella istutuksia.


Master puhaltaa torveen ja koirat seuraavat. Alta aikayksikön ne olivat jo trailerissa.

Että sellainen metsästys. Käyn jos mahd maaliskuussa katsomassa toisen (sain kysyttyä yhden päivämäärän osallistujilta, kun muualta tietoa ei saa) ja katsotaan olisiko reippaampi. Toisaalta ainakin estepuoli voi olla heikko, ei täällä ole brittiläisiä kivimuureja tai pensasaitoja. Välillä kiepataan sitten jokun tallin maastoestekentän kautta tmv, mutta harvemmin kait esteitä reitille rakennellaan.

Parkkikselle sitten vaan.

Alla vielä karkeasti tämän kerran reitti, kuten sen arvioin. Piirrettynä on vajaa 10 km, vaikka olisivat jossain hieman kiertäneet niin 20 siitä ei saa millään. Hevosetkaan eivät olleet edes hikisiä, tosin lähes kaikki oli klipattu (ajeltu).

Google maps: X= alku ja loppu, 1 ekat kuvat, 2 mäen alapuolella, 3 pellon reunalla,
4 ruokatauko, 5 metsä, (ei hevosia, kulkivat junaradan toista puolta kuten piirrettykin).

Kaikkineen päivään mahtui siis paljon seisoskelua ja näinko 2 laukkapätkää? Eli sikäli alle odotusten. Mutta hyvä opas avitti paljolti (vaikka välillä oli jo hieman tylsää odotella) ja onpahan nyt koettu yksi alusta loppuun. Ja sinänsä eivät syrjineet tavista, ruokaa ja juomaa tarjottiin vaikkei Land Roveria olekaan vaan vain fillari. Ja lopuksi sain oppalta jopa heidän yhdistyksensä 2020 seinäkalenterin, kelpaa fiilistellä ammattilaiskuvien kanssa koko vuosi.

Lisätty 8.3: Eilen piti siis olla se seuraava mesästys, Croy. Croyn linna on pikkukylässäni, josko se olisi hieman tapahtumarikkaampi. Kun sain päiväksen uikittua olin siis tikkana paikalla, vaan eipä näkynyt hevosen hevosta.

Tod näk metsästys oli peruttu koronan takia, sillä ainakin keli oli mitä mainioin. Tietoa (miksi peruttu) en tietenkään mistään saa, mutta asuinalueellani (Noord-Brabant) on eniten tartuntoja. Itse asiassa ensimmäinen tartunta täällä vahvistettiin muutama tunti Suomea myöhemmin (pl Suomen ihan eka Lapin tapaus). Ts Hollanti oli pitempään puhdas. Mutta ahdas maa, kun Suomessa on reilussa viikossa (la 7.3) 19 tapausta täällä oli jo samointein 10-kertainen määrä eli 188!



Koska, kuten sanottu, en saa mesästysinfoa oikein mistään, joudun tällä erää vetämään johtopäätökset ainoan nähdyn pohjalta: Ei ollut kovin jännää. Croysta lötyy kuvia vuodelta 2018 ylläolevalta videolta, samat ukot ja akat (ja hepat) kuin nähdyssä metsästyksessä eli sama järjestäjä. Ja aika sama meininki, sillä kaikki hyppykuvat ovat parin ojan kohdalta, jonne seurantajoukot / valokuvaajat siis ohjattu.

Täällä ei ole "luonnostaan" kiviaitoja (kun ei ole kiviäkään) ja mahdolliset pensasaidat peltojen ympärillä on aikaa sitten kynitty. Jää siis ojat hypittäviksi ja joskus, jos reitti valittu sen mukaan, joku puunrunko. Tod näk jopa hurjemman näköisissä valokuvakertomuksissa kuvien esteet ovat melkein ainoat, ellei rataa ole todella rakenneltu. Alla toisen metsästyksen video, jolla sentään hypätään polvenkorkuinen puomi (videon pitäisi alkaa esteen kohdalta, n. 13 min) ja ties vaikka muutakin, pikakelauksella tosin näin lähinnä vain ojia. Tuossa sentään reilusti isompi porukka.



En sano, että itse ihan rentona edes laukkasin 30-50 hepan laumassa. Mutta ihan sellaista reikäpäänä yli esteiden -meininkiä kuin Briteissä (ehkä) on en usko että täältä koskaan löytyy. Kun ei ole korkeuseroja eikä esteitä. Ulkoiset puitteet kuntoon ja sitten ollaan olevinaan metsästämässä. Hevosille varmana ihan hyvä vaihtoehto.

Jos joskus vielä jonkin metsästyksen löydän, laitan kyllä blogiin. Niitä kuitenkin on joka vkl talvella, mutta missä??



perjantai 6. maaliskuuta 2020

Coronakamaa

Onko Suomenkin Tori-palvelu jo pullollaan koronahysteriasta hyötyviä? Täällä on lehdissä ollut suu-nenäsuojamista kiskurihintaan, käsidesit on loppu kaupoista ja joku möi jopa desinfioivaa yleisputsaria (tyyppiä Andy) 25 eurolla. Siitä oli ko kauppasivustolla lehtitiedon mukaan tarjottu jo (vitsillä) 55 000 euroa.

Ihan hurjia ylilyöntejä en löytänyt mutta muutama erikoisuus kuitenkin. Suu-nenämaskeja oli tietenkin paljon ja desinfiointiaineita. Useimpiin oli laitettu täkynä korona (eli täällä Corona).


Tonnilla kokonainen hygienia-asema. Pömpelissä tilaa spraypulloille, paperirullalle ja jopa roskiksella. Heti tilaukseen!


Käsidesin sijaan puhdistusliinat. Teksti kertoo Spesiaalit alkoholiliinat. Todistettu ja testattu parempi koronavirussuojaus. Olisi kiva nähdä virallinen tukimustulos.


Hieman järeämpi ylipainefiltterinaamari. Tekstissä vahva TV-shoppitousuus: Tietenkin voit käyttää kertakäyttömaskeja suojautuksesi koronavirusta vastaan, mutta useimmissa tapaukissa ne eivät ole tarpeeksi tiiviitä, jolloin hyöty on minimaalinen. Ne ovat myös rajoittavat hengitystä, varsinkin jos urheilet tai teet fyysistä työtä. Ja kaiken huipuksi joudut vaihtamaan maskin päivittäin, jolloin on riski että tartutat kätesi. Kaikkineen moinen maski suojaa heikosti eikä ole käytössä mukava. Näistä haittapuolista ei ole vaivaa KITE-P3-maskin kanssa. Maski on niinsanottu motorisoitu hegitysilmavisiiri, joka tarjoaa käyttäjälle jatkuvasti suodatettua ilmaa. Ja teksti jatkuu teknisin kuvauksin vielä 3x ylläolevan verran.

Coronoiden seassa oli muutamakin Corona olut, tai vaikka peltiämpäri. Ja tämä.



Toivotaan nyt että tauti talttuu ennenkuin maailmankirjat ovat aivan sekaisin. Tuolta voi seurata tilannetta aika näppärästi.