Näytetään tekstit, joissa on tunniste Haarlem. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Haarlem. Näytä kaikki tekstit

tiistai 21. kesäkuuta 2022

Siltaviilennys

Hollannissa on pal-jon siltoja. Kaupungeissa on kanavia mutta myös kaupunkien väleillä kulkee erilaisia (historiallisia) vesireittejä, kuten kanava Haarlemin ja Amsterdamin välillä, tai - samoin Haarlemista lähtevä - Leidsevaart Leideniin. Myös täällä maaseudulla on kanavia, oman kylän kupeessa kulkee mm Zuid-Willemvaart ja Wilhelminakanaal. Ja joet päälle.

Haarlemin turistein silta, 's-Gravenstenebrug (vain kävelijöille)

Lisäksi täällä on tietenkin paljon autoja ja niiden sopii ylittää kanavat siltoja pitkin. Jotta laivaliikennen ei kärsi pääosa silloista on nostosiltoja, ja huomattava osa metallisia.

Myös Haarlemissa, Catharijnebrug

Viime kesä oli heikohko, mutta edelliskeänä oli pari viikkoa lähes +40 astetta. Ja metallihan elää, kutistuu viileällä ja laajenee kuumalla. Siksi siltojen kohdalla on aina rakoset. mutta todella kuumalla rakokaan ei riitä. Jotta turvonnut silta ei jumita sitä on pakko viilentää, juoksevalla vedellä.

Taitaa olla kuuma. Bennebroekerbrug, Ringvaartin yli.

Viime viikolla oli pari päivää reilut 30 astetta ja lehdessä näkyikin jo sillanviilennyskuva. Onneksi vesipiste on lähellä, eikun pumppu päälle!

maanantai 30. toukokuuta 2022

Vuokra-asunnoista

Tällä kertaa muutama havainto asunto- ja vuokra-asuntomarkkinoista. Tämä toimii osin pohjustuksena toiselle postaukselle. Jonka jätän toiseen kertaan, jotta jutut pysyvät nopeastiluettavina.

Asuntoja (kuvituskuva), Haarlemin Bakenessergracht remontin aikoihin

Hollannissa asunnonvuokraajia suojellaan lain puitteissa hurjasti. Esimerkiksi vuokrasopimusta ei käytännöllisesti katsoen voi purkaa. Millään irtisanomisajalla. Määräaikaisesti saa vuokrata korkeintaan 2v ja sitten ollaankin jo jumissa. Jos asunto on vuokrattu ja se myydään vuokralainen "kuuluu kauppaan". Samoin vuokranantajan kuoleman kohdalla, vuokraaja on ja pysyy. Jos kuolinpesä myy asunnon vuokraaja menee mukana. Vuokratut asunnot ovatkin vähemmän arvoisia kuin tyhjät. Laki mainitsee muutaman poikkeuksen, jolloin irtisanominen on mahdollinen (tarkalleen ottaen 5 kpl):

  1. Vuokraaja toimii asiattomasti (ei maksa / tuhoaa tmv) - saa onneksi irtisanoa.
  2. Ns diplomaattipykälä - jos asunto vuokrataan ulkomaankomennuksen ajaksi on lupa irtisanoa kun palaa (oletan, että ko soppareilla on jo monesti päättymisaika jo solmittaessa).
  3. Pakottava oma käyttö. Tästä pitää olla erittäin selkeää näyttöä ja vuokranantajan tulee myös tarjota / auttaa uuden vastaavan löytämisessä. Mahdollisesti jopa maksaa muutto/sisustusavustusta, jotta vuokraaja solahtaa sujuvasti uuteen kotiin. Lisäksi, jos joku nyt meinasi, että ostanpa talon ja irtisanon vuokralaisen heti koska tarvitsen talon omaan käyttöön se ei käy. Uusi omistaja voi irtisanoa vuokralaisen vasta 3 vuoden kuluttua. Yritysten omistamissa asunnoissa tämä pykälä ei päde ikinä, tietenkään. Iso remontti tai peruskorjaus voidaan rinnastaa oman käyttöön, jos asunnossa ei voi asua sen aikana. Tai talon purkaminen.
  4. Uusi sopimus. Jos asunnolle tapahtuu jotain joka oikeuttaa uuden sopimuksen laatimisen, esimerkiksi isompi remontti (vuokrankorotus) tai vaikka vain vuokranmaksutavan muutos tai vanhojen sopimuspykälien nykyaikaistaminen. Jos vuokraaja ei suostu sopimus voidaan irtisanoa. 
  5. Kaavamuutos, jos talon yli vedetään moottorie esim.
Melko tyypillistä rakentamista (90-l)


Kaikki mahdollisuudet voidaan tarkistuttaa oikeudessa, jos vuokraja ei suostu. Niinpä pakottava käyttö todella pitää voida perustella (tai remontin tarve, oletan että voidaan myös vaatia väliaikaisratkaisua ja paluuta), myös sopimuksen muutoksen tulee olla erinomaisen perusteltu ja oikeutettu. Oikeus on aina vuokraajan puolella eli huithapeloinnilla vuokralaisesta ei pääse eroon. Ja tietenkin vuokrankorotukset ovat indeksipohjaisia, ylimääräistä ei saa nostaa (ns "vapailla" markkinoillakaan). Niinpä jos asuu hieman kauemmin asunnossa voi lopulta olla hyvinkin edukasta. 

Kun möin Haarlemin talon en saanut turhaa (huonoa) viinipulloa van kivan (aidon) akvarellin kiinteistönvälittäjältä.


Esimerkiksi viime vuosina asuntojen hinnat ovat nousseet tolkuttomasti. Kaksi omaa esimerkkiä:

  • Haarlemin kodin ostin 260t eurolla 2006. Suuren osan ajasta asunnon arvo oli 20-30t alle ko summan (eli lainani oli yli asunnon arvon). Kun möin sen 2017 asuntojen hinnat olivat lähteneet nousuun ja sain 300t. Olin iloisa, tein voittoa. Tänään ko asunto olisi tämän laskurin mukaan 475 tuhatta euroa.
  • Nykykodin ostin 2017 240t eurolla (erotuksen laitoin remppaan). Näitä samoja taloja on 4 kertaa sama pohja tässä rivissä (2x paritalo). Yksi niistä myytiin kuukausi sitten, pyynti 375t (tod näk myyty kallimmalla eli tarjottu yli, meni viikossa). Ja sitä ei ole rempattu, vaan on 90-luvun alkuperäisasussa. Oletan, että oma alkaisi jo nelosella (laskuri antaa 375 myös).
Täällä harrastetaan (mm Briteistäkin tuttuja) myydään-kylttejä. Tämä kyltti on työnsä tehnyt, kuvassa naapuritalo. Kotini on siis yhtä ruma, Haarlem oli kauniimpi. Vaan eipä sitä sisällä istuessa näe! (Minunkin talossa oli joka paikassa valoverhot, ne heivasin ensimmäisenä roskiin).


Mutta tietenkään ei kannata myydä nyt, sillä uutta ei saa yhtään halvemmalla. Ylläoleva kuitenkin kuvaa mitä markkinoilla voi tapahtua, talon arvo nousee viidessä vuodessa yli puolella, siinä ei parin prosentin indeksikorotus vuokrassa paljoa auta. Ja vuokralaista ei voi irtisanoa, eikä vuokra voi nostaa ylimääräistä. (Jos vuokralainen itse lähtee, eli vuokralaisen vaihtuessa vuokrantarkistus toki mahdollinen).



perjantai 5. marraskuuta 2021

Tarttis tehdä luontoa

No nyt! Hollannissa on kaikki luonto ihmisten luomaa  ja sitä on vähän. Luontotaustaa viiden vuoden takaa linkki ja erittäin Hollantilainen luontoyritelmä linkki 2 (luonto-tunnistetta klikkaamalla tulee vielä kaikenlaista muuta). Niin nyt ovat heränneet että tarttis olla enemmän ja jo muutaman vuoden Bloemendaalin kunta on suunnitellut dyynien reuna-alueen palauttamista luonnoksi.

Taustan metsä = dyynien reuna

Kiva idea, mutta. Kyseisellä alueella ei nyt ole luontoa vaan esimerkiksi tämä iso talli jolla pidin hevostani 12 vuotta. Ja nyt tarkoitus siis olisi lopettaa talli - kunta on jopa väläytellyt pakkolunastusta - ja askarrella tilalle kosteikkoa. Homma on viime aikoina noussut julkisuuteen, ex-tallin lisäksi pari lehmätilaa ja olikohan vielä yksi talli on poistolistalla. Tällä muutoksella vähenisivät typpipäästöt ja luonto saisi enemmän tilaa. Pahat kielet sanovat, että koko suunnitelman taustalla on asuntopula. Kunhan typpipäästöt on saatu laskemaan onkin taas tilaa rakentaa (jonnekin muualle vähemmän luontoa?).

Punainen alue on suunniteltu "uudeksi" luonnoksi. Tallin pellot ympyröity.

Ongelma on ex-tallinpitäjälle todellinen. Perhe on asunut ko maatilalla jo 500 vuotta ja tallia on pidetty vuodesta 1995, nykyisin hevosia on ilmeisesti jo 170. Paitsi perheen toimeentulo tallin katoamisesta kärsisi suoraan 170 hevosta ja välillisesti ehkä 300 (tai enemmänkin) ihmistä. Sillä minne ne hevoset sitten laitetaan? 

Portti dyyneille. Kuvan laidun on edellisen kuvan punaista aluetta.

Kun muutin Haarlemiin kartoitin ympäristön tallit. 10 km säteellä niitä on n 40 kpl. Näistä n viidellä (5!) oli tarhaus 6h/pvä tai yli. Lopuilla oli vähemmän, tai vain kesäisin, tai ei ollenkaan. Yhdelläkin maneesitallilla oli kolme tarhaa (joku 60 hevosta) ja niihin sai laittaa omansa jos on vapaana ja jos haluaa (ja odotella tunnin tmv) ja itse ottaa pois. Sellaista tarhausta. Nyt ehkä poistuvalla tallilla on yli 100 hevosta pihatoissa, 24h ulkona, ja karsinahevosilla vähintään 10h/pvä ulkoilua. Vastaavia talleja ei lähialueella yksinkertaisesti ole, eikä ainakaan tuolle hevosmäärälle. Lisäksi tallit rajautuvat dyyneihin, jos vaikka tallinpitäjä saisi jostain Schipholin kyljestä vastaavan maapläntin (ja sitten pitäisi vielä pykätä maneesit yms) niin ei siinä olisi maastoja.

Kaurispuisto

Aiheesta on jo askarreltu adresseja. Asun nyt melko kaukana tapahtumien keskuksesta mutta pari kontaktia on vielä sinnepäin, katsotaan kuin käy. Sitä en kiellä etteikö luontoa Hollannissa saisi olla lisää, mutta tämä muutaman hehtaarin ratkaisu ei kauheasti auta. Varsinkin kun tallin naapuridyynit ("luonto") ovat lähinnä aidattu kaurispuisto joka ei ole mitenkään luonnollinen (ja kuulemma kettujakin on liikaa). Ja toisaalta ihan vieressä on tästä vuodesta alkaen taas formulakisoja...

torstai 29. huhtikuuta 2021

Erilainen kuninkaanpäivä

Kuninkaanpäivästä olen jo aiemmin kirjoittanut, lyhyesti kysessä on Hollannin 'Vappu' (Vappua ei täällä juhlita) eli kevätjuhla (ja kuninkaan syntymäpäivä). Normitilanteessa on aamusta markkinat ja päivän mitaa juhlitaan puistoissa ja toreilla. Jo viime vuonna juhlat oli tietenkin koronan takia peruttu ja päivälle annettiin uusi nimi Koningsdag => Woningsdag eli kuninkaanpäivä = asuntopäivä ja kaikki pysyttelevät kotona. Homma toimi, sillä silloin korona vielä pelotti (kuten Graham Norton ohjelmassaan sanoi: Se oli aikaa kun vielä desinfioimme kaikki ostokset erikseen). 

Kaappaus kuninkaallisen perheen Twitter-tililtä, juhlakalu Willem-Alexander ja vas Amalia (vanhin tytär, melkein 18), vaimo Màxima, keskimmäinen Alexia ja laitimmaisena nuorin Ariane.

Viime kuukausina asenne on kuitenkin muuttunut ja mielenosoituksia sekä epäilijöitä piisaa. Kun kohdalle osui vielä hyvä kelikin kansaa ei pitele mikään.  Ainoa juhallisuus on Kuninkaan tutustumismatka Eindhoveniin (ja sen myötä toivo, että porukka pysyisi TV:n edessä). Kuningas viettää aina syntymäpäiväänsä eri paikkakunnilla ja normaalisti kansa on kaduilla vilkuttamassa. En ole perehtynyt ohjelmaan mutta koronaohjeiden puitteissa mennään, vierailu kesti 2 tuntia ja kustantaa 1,7 miljoonaa euroa.  

Etäohjelmaa.

Jo etukäteen tietenkin hihkuttiin, että vältelkää ruuhkaisia paikkoja. Selaan liveblogia nu.nl sivuilta ja 13:30 blogissa on jo twiitti, jossa kehoitetaan olemaan tulematta Amsterdamiin ja kerrataan ohjeet: kokoontumisrajoitus = max 2 henkeä tai perhe. Myös pyydettiin ihmisiä poistumaan Vondelpark-puistosta.

Amsterdamin Twiitti.

Myös mm Arnhem ja Breda kehoittivat ihmisiä olemaan tulematta paikan päälle. Vondelparkin sisäänkäynneille laitettiin jo poliisit pitämään ihmiset loitolla. Seuraavina tunteina lisää puistoja suljettiin ja kaupunkien sisäänkulkuväylillä suoritettiin poliisitarkistuksia ja käännytettiin ihmisiä kotiin. Mainittu on jo myös Maastricht, Utrecht ja ex-kotikaupunkini Haarlem. Puoli neljältä poliisi ilmoitti siirtyneensä aktiiviseen Vondelparkin tyhjennykseen. Käytössä oli mellakkapoliisit ja ratsut. Osa juhlijoista sytytteli vaihtarina ilotulitteita.

Vondelparkin ruuhkaa referoidusta liveblogista.

Bredassa poliisi takavarikoi musiikkilaitteiston jotta Valkenpark rauhoittuisi. Puoli viideltä sielläkin ryhdytään tyhjennystoimiin. Tässä kohtaa usein käytetty sanamuoto on schoonvegen = puhtaaksilakaista. Iso luuta. Nyt mainitaan jo lähikaupunki Eindhovenkin - puistoihin on määrätty alkoholikielto, jota myös valvotaan. Haarlemissa suurin ruuhka on joen rannalla.

Haarlem

Puoli seitsemän maissa Haarlemin kaupunki määrää, että alkoholinmyynti ruokakaupoissa on stopattava. Pian Amsterdam seuraa. Hiljaksiin touhu onneksi rauhoittuu ja ulkonaliikkumiskiellon alettua poliisi siivoaa loputkin kotiin. Onneksi isommilta mellakoilta säästyttiin. Poliisi puuttui vasta kun on pakko ja pitkälti seuraili tilannetta eikä esimerkiksi alkanut sakottaa vimmaisesti esim etäisyys- tai kokoontumissääntöjen rikkomisesta. Juhlat eivät olleet sallitut, mutta yleisen rauhan nimissä ehkä melkein suvaitut. Ja onhan se selvä, ettei poliisilla ole resursseja mahdottomiin, puistojen tyhjennys (yritys) iltapäivästä olisi voinut eskaloitua vaikka mihin.

Ongelmat toki keskittyvät kaupunkeihin, omassa kylässä on hiljaista. Juhlistin päivää oransseilla tallisukilla - ainoa omistamani oranssi vaatekappale (eli kaksi kappaletta), jotka olen joskus voittanut koulukipailuista. Käytän niitä vain joka kuninkaanpäivä joten seuraavat 30 vuotta on pulkassa.

Sukka eksyi kuvaan.

Koska porukka alkaa hiiltyä täällä myös löyhättiin eilen hieman sääntöjä, esimerkiksi terassit saavat olla auki 12-18 ja kauppoihinkin (ei ruoka-) voi mennä ilman etukäteen sovittua aikaa. Toki kaupoissa rajoitus moniko saa olla sisällä eli 1 asiakas / 25 m2. Lisäksi öinen ulkonaliikkumiskielto poistettiin. Tartuntamäärät eivät hölläämistä tue, sairaalat ovat täynnä ja tartuntoja 7-8000/pvä. Saa nähdä millainen piikki tästä seuraa. Rokotetut ovat kaikki yli 60-vuotiaita (tai sairaanhoitohenkilökuntaa) (Hollanti on rokotuksissa kovaa jäljessä vs Suomi), joten puistojuhlijoilla tuskin ainakaan oli rokotussuojaa.

tiistai 24. marraskuuta 2020

Hiljainen uusivuosi

Hollantilaiset ovat kovia paukuttelemaan raketteja. Niitä ostetaan miljoonilla ja Haarlemissa, missä on melko tiheästi populaa, ilotulittelu jatkui helposti tunnin tai ylikin, ihan tauotta. Olen siitä joskus meinannut blogiin laittaakin, tunti on aika pitkä aika. Siksipä joskus jo hieman videoin, mallia alla. Ja homma jatkui tuossa vahvuudessa tunnin tai ylikin.




Nykypaikassakin päästään yli puoleen tuntiin, vaikka kylä on paljon pienempi. Ilotulitteita saa myydä vain joulun ja uudenvuoden väliset päivät, toki paljon varmaan tilataan / varataan jo aiemmin. Lisäksi jonkinverran haetaan autoilla naapurimaista, erityisesti Belgiassa taitaa olla löyhemmät säännöt mitä tulee kova-äänisiin "tykinjysyihin" yms.

Uusivuosi 2020 nykykodin ikkunasta.

Tämä reipas paukuttelu tuo tietenkin mukanaan myös lieveilmiöitä ja esimerkiksi viime uutenavuotena ensiapuun hakeutui n 1300 ihmistä, yleisimpinä sormi- ja silmävauriot. Mutta nyt korona-aikaan (vaikkain toinen aalto ehkä on taittumaan päin) ensiavut ja sairaalat ovat ylikuormittuneita, muutamassa tunnissa 1300 potilasta ei sovi sekaan millään, kun homman voi suht helpolla välttää. 

Niinpä tulevalle uudelle vuodelle on kokonaisvaltainen ilotulituskielto. Ilotulitemyyjiä kompensoidaan 40 miljoona paketilla ja vielä pohditaan miten kaikki jo tilatut tai maahantuodut tulitteet voidaan säilöä turvallisesti (ensi vuoteen?).

Videolla kuuluisa 90-luvun ilotulitusturvakampanja.


Tietenkin nyt on pelko laittomista tulitteista mutta poliisi kekkasi aika hyvän keinon joka rajoittanee kuitenkin jonkin verran. Ensinnäkin sakkoa 100 euroa, mutta se nyt ei paljoa hidasta, jos paukkubudejetti on vaikkapa 500 niin satanen sinnetänne. Mutta lisäksi uhataan merkinnällä rikosrekisteriin. Ja se nyt voi jo haitatakin vaikkapa työnhaussa. Toivotaan, että vuodenvaihde menee ihmisiksi.

lauantai 16. toukokuuta 2020

Havaintoja koronasta 9

Täälläkin aavistuksen  puretaan rajoituksia, esim ravintolat saavat osin avata 1.6, tosin 1,5m etäisyyksillä ja sisällä saa olla maks 30 henkilöä (tuvan koosta riippumatta. Tai siis pieneen tupaan tietty vielä vähemmän koska 1,5m. Mutta isoonkaan ei enempää).

Vanhusten tapaamisiin ei vielä kauheasti joustoa ole, mutta tässä välissä on keksitty koskettelun / halauksen mahdollistava seinä. Käytännössä suunnilleen sama idea kuin keskoskaapissa, seinässä kaksi reikää ja niissä pitkät gummihanskat joilla voi koskea. Jutussa mainitaan raskaana oleva lapsenlapsi, jonka mahaa mummo ei ole vielä voinut hivellä. Nyt voi!

Vihdoin koronaturvallista halailua. ED 11.5.2020

Kuntosalit on suunniteltu avattavaksi vasta 1.9. Täällä koetaan, että ilmastointi yhdessä hikoilun yms eritteiden kanssa huono yhdistelmä. Omasta kodistani linnuntietä alle 40 km päässä on Saksan raja, siellä kyllä saa jumpata. Siinä missä Suomessa. Kuntosaliyrittäjät lobbaavatkin nyt lujaa, alla lehdessä ollut kokosivun ilmoitus.

Haluamme:
Vähemmän stressiä enemmän vastustuskykyä,
vähemmän kiloja enemmän liikuntaa,
vähemmän yksinäisyyttä enemmän yhteisöllisyyttä,
vähemmän huolia enemmän terveyttä
Mutta kuntosalit pysyvät kiinni?
#1kesäkuutakuntosalitauki.
ED 12.5.2020

Kuten jo aiemmin mainittu, nyt ollaan kotona eikä urheilemassa tai kyläilemässä ja on aikaa puuhastella. Rautakaupat elävät kulta-aikoja ja allaolevaan kylttin törmäsi normaaliaikoina vain huvipuistoissa.

Tästä jonotusaika 2 tuntia. Tämä on asuinkuntani asema, tosin kuvassa alle 2h jono (peräkärryn perä näkyy). ED 9.5.2020

Itsellänikin olisi autotallissa jotain romua, mutta odotellaan parempia aikoja.

Vielä viimeisenä pikkuhavainto Haarlemin IKEAsta. Viime lauantaina muutamaa asiakasta jouduttiin hoidattamaan lääkärillä ensimmäisen asteen palovammojen johdosta. Sisääntulossa ollut käsidesi olikin siivoojan väärin täyttämää kodin putkimiestä. Pari asiakasta on jo ottanut yhteyttä asianajajaan korvausten toivossa. " Iho on rikki ja emme saa käyttää nyt edes käsidesiä, vaikka se olisi näinä aikoina ensiarvoisen tärkeää." Vaateeseen voinee lisätä hengenvaaran.

sunnuntai 16. kesäkuuta 2019

Kielletyt kerhot

No niin sopivasti oli sitten moottoripyöräkerhoista lehdissä kun sitä hieman lupailin kommenteissa. Meinaan toukokuun lopulla ja kesäkuun alussa on kielletty kaksi kerhoa, ja kaksi muuta jo aiemmin.

Kotikylässäni on aktiivinen Harley Davidson -kerho. Huhtikuussa on aina isot viikonloppuhäpeningit. En ole käynyt paikan päällä kurkkimasa näkyykö liivejä. Ainakaan kokeminani vuosina ei ole ollut järjestyshäiriöitä.
Kuva täältä / Marcel van de Kerkhof

Kielto tarkoittaa, että kerhon nimeä ei saa käyttää, ei sovi kokoontua eikä käyttää vaatteita joissa näkyy logo tai klubin iskulause. Yksi klubeista on jo tuomittu korkeimmassain oikeudessa kielletyksi, mutta toki ovat vielä valitusprosessissa. Kiellon valvonta on vaikeaa, klubitakille ei ole selkeää sakkoa tmv, toki poliisi voi pyytää riisumaan tai kieltää (hajoittaa) kokoontumisajot tmv.

Kaikista klubesta todetaan, että ne ovet syyllistyneet rikolliseen toimintaa klubina. Tähän menessä kerhojen puolustus on ollut että he eivät sille mitään voi mitä yksittäiset jäsenet puuhastelevat (lain ulkopuolella). Nyt oikeus kuitenkin totesi tuhujen olevan siinä määrin limittäin kerhon oman tominnan kanssa, että toimintaa ei voi pitää kerhon toiminnasta irtonaisena.

Kuka, mitä, hä?



Hells Angels. Kansainvälisestkin tunnetuin. Kiellettiin 29.5.2019. Omana kokemuksena tiedän, että polttivat Haarlemin pormestarin auton, tosin näemmä viimeisin uutinen kertoo oikeusjutun tyssänneen todisteiden puutteeseen. Haarlemissa nykypormestari on vahvasti suojeltu ja vaikka syytä ei ole ihan suoraan kerrota, yleisesti syynä suojelulle pidetään moottoriklubeja (Wienen on puuttunut niiden toimintaan kovalla kädellä). Noin muuten taustalta löytyy likvidaatioita, ammuskeluja yms rettelöintiä. (lähteet Wiki, Panorama).

Saksalaisia Bandidoksia, lähde

Bandidos. Myös kansainvälinen. Kielletty Hollannissa 20.12.2017 jo, tämä myö KO vahvistanut. Kuvassa logon vieressä näkyvä 1% kertookin jo suoraan, että lakia ei noudateta, Wikipedia: 1% -merkintä viittaa Yhdysvaltojen moottoripyöräilijöiden liiton lausuntoon, jonka mukaan "99 % kaikista moottoripyöräilijöistä on kunnollisia lakia kunnioittavia kansalaisia". Hollannin Wikipedia kertoo mm Bandidos-presidentti Ramakersista, että häneen taloonsa on tehty jo parikin pommi-iskua ja että hän itse istuu linnassa huume- ja asejutuista. (Lähteet Wiki, AD).

Lähde Wikipedia


Satudarah. Alunperin hollantilainen, myös Saksa & Belgia, jopa Ruotsi. Kielletty 18.6.2018. Perustajina pitkälti indonesialaisjuurisia henkilöitä, satu darah tarkoittaa 'yksi veri' (/yhtä verta). Logossa on Alfur-soturi, Alfurit ovat Indonesian alkuperäiskansaa. Myös sana Moloko viittaa Indonesiaan, Molukit on saariryhmä. Indonesia oli Hollannin siirtomaa 1949 asti, siksi vahvat juuret & paljon siirtolaisia. Satudarah on riidoissa Hells Angelsien kanssa mutta onneksi suurempaa yhtenottoa ei ole ollut. Noin muuten netti antaa lähinnä kapakkatappeluja ja ammuskeluja. Kielto perustuukin taviksen suojeluun, moiset (katu)tappelut kun voivat osua sivullisiinkin. Ruotsin osio hajoitettiin 2014 kun kaikki jäsenet todettiin ase-tai huumerikollisiksi. (Lähteet Wiki, NOS).

Astetta mustavalkoisempi logo. Kuva täältä.

No Surrender. Myös hollantilainen ja tuorein, vuosimallia 2013. Kielletty ihan vastikään, 7.6.2019. Perustaja Klaas Otto istuu vankilassa rahanpesusta (1,3 miljoonaa euroa), pahoinpitelystä ja kiristyksestä mm. Kiellon syy samoilla linjoilla kuin Satudarah, katuammuskelut, tappelut ja järjestyshäiriöt ihan lähiöissäkin eivät paranna taviksen turvallisuutta. Lisäksi todetaan kerhon omaavan laittomia aseita ja harrastavan huumekauppaa. Tästä tuli aikoinaan ihan mielenkiintoinen dokumentti, jossa yksi silloisista silmäätekevistä eli Henk Kuipers pääosassa. Kävi äitiään tapaamassa yms. Saivat varmaan jumpata dokumentin tekoaikaan, että mitään rikollista ei tarttunut nauhalle, sittemmin Henk on irtisanoutunut klubista ja istunut vankilassa mm kiristyksestä ja rikollisjärjestön johtamisesta. (Lähteet Wiki, AD ja allaoleva lehtileike).

Uutinen No Surrenderin kiellosta 8.6.2019.
Jostain syystä klubista jo irtisanoutunut Henk istuu oikeustalopiirustuksessa vasemmalla.

Kiellot ovat tietenkin johtaneet pikkuyritelmien lisääntymiseen, ED kertoi helmikuussa (20.2.2019), että pelkästään 2017 Brabantin ja Zeelannin provinsseissa perustettiin viitisentoista uutta outlaw-kerhoa (=pitkälti rikollisia). Kerhot ovat pienempiä ja liikkuvat tutkan alapuolella joten hallinta tai seuranta on vaikeampaa kuin nyt kiellettyjen nimiklubien silmälläpito. Kuitenkaan ihan kauheasti klubirikollisuutta ei näiden uusien klubien nimiin laitettu lehdissä, olletikin klubin (tuntematon) nimi on turha julkaistakaan jos ammuskelun tmv voi laittaa muutenvaan jäjestäytyneen rikollisuuden nimiin.

torstai 9. toukokuuta 2019

Maalla on turvallista

Haarlemista muuton syy ei tokikan ollut mikään turvattomuus, mutta kyllähän sitä kuvittelisi, että maalla on rennompi meininki. Eikä Haarlemissa esim juuri tällä hetkellä kovin hehkeää ole, pormestaria (=kaupunginjohtajaa) on uhkailtu senverran, että hän oli jopa maan alla jonkin aikaa ja nyt vahvasti turvattu. Olletikin taustalla moottoripyöräkerhot.

Punainen on turvattomin, Haarlem (ylävas) ja Laarbeek ympyröity. ED 2.3.2019

Kuitenkin, kun lehdessä taannoin oli juttua turvallisista ja vähemmän turvallisista kunnista, oma nykyinen pikku lintukotonikin nousi yhden osa-alueen ykköseksi: Laarbeekissä on vuoden 2018 lukujen valossa Hollannin suurin riski joutua ryöstön kohteeksi.

Laarbeek on neljän kylän yhtymä, johon kuuluu myös minun kotini Aarle-Rixtel, muut ovat Lieshout, Mariahout ja Beek en Donk.

Suurin ryöstöriski.


Lista on tehty laskemalla erilaiset rötökset, mm auto-, asunto-, ja puutarhavarastomurrot, ryöstöt kadulla ja (pien)yrityksissä, taskuvarkaudet jne. Määrät on suhteutettu asukasmääriin ja painotettu vakavuuden mukaaan (automurto painaa vähemmän kuin asuntomurto).

Listalla johdossa ovat tietenkin isot kaupungit, ykkösenä Amsterdam, jo heti kakkosena lähikaupunki Eindhoven ja kolmosena Rotterdam. Haarlem on kaikkineen sijalla 58/350 ja Laarbeek melko tasan puolivälissä sijalla 177.

Huomattavaa on, että top-kympistä suuri osa on etelässä, eikä mitenkään isoja paikkakuntia, kuten Heerlen ja Roermond. Tämä alue on vanhaa kivihiilikaivosteollisuusaluetta. Kaivosten lopetettua 60-luvulla niitä varten rakennetut kylät ja lähiöt putosivat työttömyyskuoppaan ja edelleen työttömyys on alueella Hollannin suurinta, isältä pojalle.

Turvallisimmat ovat tuppukyliä eri puolilla maata pl etelä.


Ja ne ryöstöt? Laarbeekissa oli viime vuoden loppupuolella joku ihme putki päällä, kahdessa viikossa neljä asellista ryöstöä. Näistä kolme tapahtui Beek en Donkissa, kaksi asunnoisssa (!) ja yksi huoltoasemalla. Ja se neljäs Aarle-Rixtelissä, paikalliseen snack-bariin tunkeuduttiin pian sulkemisajan jälkeen, vorot kuitenkin joutuivat poistumaan tyhjin käsin.

Tuon yrittivät luopiot ryöstää.


Koska Laarbeek ei ole kovin suuri (asukasluvultaan) ja ryöstöjä sattui monta samalle vuodelle saimme siis kyseenalaisen tilastoykkösen paikan. Onneksi viime aikoina on ollut rauhallisempaa.

maanantai 24. syyskuuta 2018

Uudella sarella saa jo vierailla

Kirjoitin tästä jo pari vuotta sitten ja nyt on osin valmista - Hollanti on saaristoa rikkaampi. (Taustat voi tsekata edellisestä kirjoituksesta).

Satama. Kuvat natuurmonumenten-sivustolta.

Saarista suurin avattiin yleisölle 8 syyskuuta. Sinne ei vielä mene lauttaa, mutta se on hankkeilla. Toistaiseksi pitää siis olla oma tai vuokrattu vene. Suurimmalle saarista (ja se on ainoa joka on yleisölle avoin) on laitettu laiturit, näköalatorni (12m), ulkoilureitti (12 km) ja uimaranta. Pienemmät ovat vielä osin tekeillä.

Googlen karttaan saaria ei ole piirretty, mutta satelliitista näkyy.


Toistaiseksi saaret ovat jokseenkin kaljuja, mutta metsänvartijan mukaan jo viime keväänä, puolivalmiilla saarilla, pesi tuhansia lintuja.

Saariston rakenne on omalaatuinen, varsinaista kovaa maata on vain reunoilla. Keskus on mutaa / suistoa. Niinpä kävelyreitti on tarkkaan merkitty ja siltä ei kannata poiketa.

Pysy polulla!


Paitsi että saaristolla on tehtävä lintujen pesimäalueena, toivotaan, että ne toimivat luonnollisena vedenpuhdistamona. Myrskyllä saaret tulvivat ja tarkoitus olisi, että Markermeerin mutaisesta vedetä jäisi muta saarten alaville maille / keskelle, ja vesi suodattuisi puhtaana reunavallien läpi takaisin.

ED 7.9.2018. Tässä näkyy, että pitkälti vain ääriviivat kovaa maata.

Yleisölle avoimelle saarelle on vielä tulossa infokeskus, vessat ja pikku kuppila, huoltorakennuksia, talo saaren huoltajalle / vartijalle, talo tutkijoille, ateljee taiteilijoilla ja muutama mökki yöpymiseen. Näiden pitäisi valmistua ensi kevääksi.  Onkin ollut keskustelua pitääkö saarille ylipäänsä päästää ihmisiä. Mutta rahoitus on pitkälti yleisövaroin (mm paikallinen veikkaus ja verovarat), niin tuumaillaan että tarjotaan edes vierailumahdollisuus vaihtarina.

Suunnitelma, sama paikka kuin ylin kuva, saavat hieman säätää jos meinaavat vehreäksi laittaa.
Toisaalta, tuskin niitä tyhjinä saisi pidettyäkään, joten yritetään edes hieman kanavoida.

Ps. Tollainen tuli.

Jalat ovat valurautaa, ei ihan heti keikahda.

Edit: Elokuussa 2021 lensin suomenvierailun jälkeen Marker Waddenien yli ja sain ihan käypäsen kuvan. Onpahan tästäkin sentään jotain omaa kuvamateriaalia!


tiistai 7. elokuuta 2018

Leikkuulauta

Jokin aika sitten kirjoitin Haarlemin kanavan reunojen kunnostuksesta. Puut sahattiin alta pois ja koko perusta & tien pohja uusittiin. Kun muutin vuosi sitten homma oli jo yli puolivälin, valitettavasti valmista en ole vielä nähnyt. Ehkä joku päivä täytyy käydä kurkkimassa vanhoja maisemia. Siinä missä Suomessakin kurkin tietyt vakipaikat melkein joka kerta kuten ex-tallin ja kotikadun Krunikassa (joo talli ei ollut Krunikassa).

Puunpala

Mutta viime tekstissä luvatun leikkuulaudan tilasin. Sokkona, siitä ei ollut kuvia. Hinta oli suolainen, mutta meinasin, että kun kerta Haarlemin melkeinkotikadun lehmuksesta voi ostaa muistoksi palan, niin ostetaan pois.




No joo, hinta / kg ei ole kova, leikkuulauta on suurinpiirtein olohuoneen (sivu)pöydän kokoinen, ja hyvä, että yhdellä kädellä saa kannettua. Hieno, mutta ihan heti en ole keksinyt käyttöä. Toisaalta, raaskiiko puupintaa veitsellä leikatakaan? Ehkä pitää ostaa jalat alle je tehdä siitä ihan oikeasti kahvi-  (tai lonkero-)pöytä sohvan viereen?

sunnuntai 29. heinäkuuta 2018

Hellekesä

Kun muutin Hollantiin toiveissa oli ilmaston lämpeneminen. Muutinhan puoli Eurooppaa etelämmäksi! Ja talvi toki muuttui, lumi oli poikkeus ja pakkastakin lähinnä satunnaisesti öisin.

Kuvaa otettaessa 36 astetta. Paljon on ollut piennarpaloja, mutta myös hieman isompia metsä / maasto-versioita.

Ja muuttuivat kesätkin - huonompaan suuntaan. Haarlem on rannikon tuntumassa ja meri vaikuttaa reippaasti. Välillä tuntui, että keli oli saman 13 astetta kesät talvet. Satunnaisesti kesällä oli lämmin päivä (yli 30 astetta), mutta ne päättyivät poikkeuksetta ukkosiin ja helle jäi sen yhden päivän mittaiseksi. Joinain kesinä se yksikin päivä puuttui. Kaihoisasti muistelin Suomen 1-3 viikon lähes-joka-kesäisiä helleputkia.

Blogin huonoin kuva tähän mennessä? Heikohkolla kännykameralla vastavaloon aidan läpi. Lämpöä se 36 astetta ja alpakat nauttivat varjosta sekä virkistävästä suihkusta - sprinkleri pyöri ympyrää ja elukat makoilivat & kastuivat kaikessa rauhassa. Tai no, osa nousi kun pysähdyin kuvaamaan, vas reunassa makaa vielä yksi.

Brabant on vain 100 km rannikosta mutta jo selvästi sisämaampi ilmasto. Talvi oli kylmempi ja päivinä, jolloin Haarlemissa on sen 20 + merituuli täällä on 23 tai jopa 25 ja tyyntä. Ero on huomattava. Ja nyt - ekana kesänä muuton jälkeen - osui vielä kuumin kesä sitten vuoden 1976 kohdalle. Suomessakin on ollut helteitä, täällä mentiin 3-5 astetta Suomen yli (kerrankin), menneellä viikolla oli joka päivä yli 30, to & pe jopa 37 astetta! Ja tätä ennenkin jo oikeastaan sitten toukokuun ei ole satanut ja lämpötilat ovat pyörineet 25 asteessa. Ei paha, luonto tosin kaipaisi jo kosteutta.

Maissipelto (vrt. ed kesä).

Tottakai tänä kesänä on Haarlemissakin piisannut lämpöä, ex-tallilla kuulemma on jopa heinähäkit laitumilla, mitä ei 12 sielläolovuoden aikana koskaan tapahtunut. Ruoho ei kasva.

Maanviljelys kärsii reippaasti ja teolliskokoiset sprinklerit huutavat yötäpäivää. Jo viikkoja sitten kiellettiin pintaveden (ojat, lammikot) käyttö, mutta pohjavettä on toistaiseksi tarpeeksi, samoin vesijohto-. Omaa pihaakin olen siis kastellut tuntitolkulla.

Myös siltoja kastellaan. Moni nostosilta on metallia ja voisi jumittaa lämpölaajetessaan. Kuva vielä Haarlemista.

Peltojen ja siltojen lisäksi kastellaan vesipuolustusvalleja (dijk). Ne kun suojaavat merenpinnan allaolevaa maata mereltä tai joilta tai pitävät kanavat uomissaan. Jos ne kuivuvat ne hapertuvat ja voivat seuraavan sateen tai vedenpinnan nousun myötä jopa pettää. Eritoten Frisinmaalla ja Zeelandissa (Reinin suisto) valleja pidetään tarkkaan silmällä.

Huomennakin yksi pisara, saas nähdä. Kuuropäivinä sateet todella usein kiertävät pikku kyläni.

Tätä kirjoittaessa (la 28.7) on sadellut hieman ja tänään tulee kait pari mm vielä. Noin muuten lämmölle ei näy loppua. Mikä ei henk koht haittaa, olenhan tulevan viikon [kotona] lomalla. Sen jälkeen sopii kyllä taas sataa, tuo tämänpäiväinen 2 mm kun on vain pisara meressä aavikolla. Hieman harmittavan pilviseltä kyllä näyttää.

tiistai 12. kesäkuuta 2018

Mocrot ja muut mafiosot

Hollannissa on melko rapsakka alamaailma. Ryhmittymiä on monelaisia, ja rikollisuudenaloja. On ihmiskauppaa, huumeteollisuutta ja -tuontia ja -vientiä, lapsipornoa, ryöstöjä ja väkivaltaa. On hollantilaisia, marokkolaisia, turkkilaisia, surinamilaisia, itä-eurooppalaisia, moottoripyöräjengejä ja kaidalta tieltä harhautuneita nuoria.

Ulkomaalaistaustaiset (toisen tai jo kolmannen polven maahanmuuttajat) näkyvät valitettavan usein otsikoissa ja viime vuosina esiin on noussut mm marokkolaistaustainen Mocro-mafia. Joka on erityisen väkivaltainen ja ampuu vihollisiaan melko surutta - ja välillä tulee huteja ja kuolee sivullinen joka sattumalta ajoi samanlaisessa autossa tai oli viereisellä parvekkeella tupakalla.

Hamppua, kuva Sander van Gils /SQ Vision / Omroep Brabant 

Tietenkin ongelmat pitkälti keskittyvät isompiin kaupunkeihin (ykkösenä Amsterdam, missä Mocro-tyypitkin pyörivät), mutta nyky-asuinalueeni, Pohjois-Brabantin provinssi (lääni) on myös todellinen rikollishautomo. Eritoten huumeteollisuus kukoistaa ja sekä hampunkasvattamoja että extacy-laboratorioita lienee joka kylässä - tai ainakin teollisuusalueella.

Lähikylän, eli Mariahoutin, kiinalainen ravintoja suljettiin pormestarin määräyksestä. Yläkerrassa oli hamppukasvattamo.
Tarrassa lukee Huumerakennus suljettu. Sulkeminen on yleensä puolisen vuotta, jona aikana omistaja ei voi asua siellä (jos kysessä koti) taikka yritystä ei voi pyörittää tai tiloja ei voi vuokrata (ansionmenetystä). Välillä lehdessä on juttua linjalla lapset joutuvat kadulle mutta sulkemisissa ei jousteta.

Tarkkaan on joka ikkuna tarrattu.

Maaseudun tyhjentyessä ja navetoiden suurentuessa vanhoja rakennuksia jää paljon tyhjilleen. Sen jos vuokraa hampunkasvatukseen voi tienata kivasti - nykyisin rakennuksen omistajaakin rangaistaan kunnolla vaikka kuinka väittäisi ettei tiennyt. Jos tällä alueella vuokraa jollekulle talon / vajan / autotallin on oltava selvillä mitä siellä tehdään ja tarvittaessa käytävä tarkistuskäynneillä. "En tiennyt" ei kelpaa. Tietenkin, jos vuokra maksetaan käteisellä ja yli markkinahinnan homma on aikalailla selvä, ja moni otta tietoisen riskin: eihän poliisit joka latoa ehdi tarkistaa. Eikä  ehdikään.

Isompi labra Leendessä, kuva Bert Jansen / ED.nl

Tilastojenkin valossa Etelä-Hollanti on huumealuetta, 2016 20% löydetyistä hamppukasvattamoista oli alueelta, ja jopa puolet paljastuneista pillerilaboratorioista! Hamppukasvattamoita arvioidaan Hollannissa olevan n 40.000 kpl, arvio perustuu poliisin arpomisiin sekä sähköyhtiöiden lukuihin - kaiki kasvattamot ottavat sähkönsä laittomasti verkosta. Pohjois-Brabantin arviolta 6000 kasvattamoa tuottavat noin 340 tonnia hamppua vuodessa.

Pillerilaboratorioita en löydä kokonaisarviota, mutta paljastuneita on noin 70-80/vuosi (joista puolet Brabantissa). Lisäksi bongataan raaka-ainevarastoja ja huumetuotannon jätteitä dumpataan surutta luontoon, esim tänäänkin (8.6) oli maininta paikallislehdessä, että 20 tynnyriä oli löydetty Valkenswaardissa: tynnyreistä oli vuotanut nestettä luontoon. Siivous ja maaperän saneeraus maksaa kymmeniä tuhansia.

Ahtaampi labra (ex)kyyhkyslakassa. Täällä harrastetaan postikyyhkyjä, tässä tilalle uusiokäyttöä.
Kuva  Christian Traets / SQ Vision / Omroep Brabant


Huumeissa, ihmiskaupassa ja muussa rötöstelyssa liikkuu iso raha. Panokset ovat kovia ja niinpä alamaailman välienselvittelyissä myöskin tapetaan ukkeleita, välillä reippaalla tahdilla. Tästä myöhemmin. Ja tästä lähin alan myös bongailla näihin aiheisiin liittyviä uutisia paikallislehdestä, Halusin kuitenkin ensin hieman taustoittaa (toki aihetta on blogissa liipattu jo muutamaan kertaan).

Haarlemin lehdessä aiheessta oli harvoin juttua. Ammuskelut toki [Amsterdamissa], mutta 12 vuoteen muistan vain yhden huumelaboratorion, Waarderpolderin teollisuusalueella. Jaa no satunnaisesti toki löytyi hamppua. Kuitenkin aivan eri mittakaavassa. Nykyasuinpaikka on tietenkin sekä Saksan että Belgian rajan tuntumassa, mikä helpottaa tuotosten markkinointia.

Kuva lehdestä 6.6.2018, viime aikojen ammuskelut Best-kylässä.
Työkaveri asuu siellä: Kunhan ampuvat vain toisiaan, hyvä vaan jos porukka vähenee.

Lisäksi Brabantilaisten asenne on hyvin yrittäjämyönteinen. Kullakin on oikeus tavoitella onneaan ja onhan sedän kummikin naapurin Jaapilla hamppuhommissa. Joten vaikka koko kylä tietää mitä Willemin autotallissa tapahtuu, kukaan ei kerro poliisille tmv. Sitten naureskellaan jälkikäteen, työkaverin suusta Kyllähän sen kaikki tiesi, ettei se firma millään juhlatelttojen vuokrauksella pyörinyt. Tökkäsee suomalaista oikeustajua.

Lähteet: internet / lehtijutut mutta myös kirja We regelen het zelf wel / Bram Endedijk.