perjantai 22. maaliskuuta 2019

Postinumerolotto


Hollannissa on tietenkin erilaisia arpajaisia siinä missä Suomessakin, mm lotto (2 euroa/rivi) ja valtionarpajaiset (joissa ostetaan arpa 30 eurolla ja mahis voittaa ei kait ole paljon lottoa isompi). Ja sitten erikoisuus: postinumerolotto.

Voittorekka tammikuussa Friisinmaalla, lähde.

Hollannin postinumerot ovat tarkkoja. Ne muodostuvat neljästä numerosta (=alue tai kylä) sekä 2 kirjaimesta (=katu). Käytännössä postinumerossa on talon numeroa lukuunottamatta koko osoite, ja monesti hoslkinettikaupoissa tarvitseekin vain täyttää postinumero + talon numero ja kadun nimi täyttyy automatic. Vastaavasti jos lähetän postia voi kuitata lähettäjän osoitteen vaikkapa rivillä 5275HT, nr 6 ja palautusosoite on kohdillaan.

Pienemmissä kylissä numero on koko kylälle samaa, esimerkiksi oma kyläni Aarle-Rixtel on 5735. Vastaavasti ex-koti Haarlemin kaikki numerot alkoivat 20-,  kantakaupunki oli 2011 ja muut alueet mm 2024 tai 2036. Amsterdam alkaaa 10-.

Paikallisjulkimot jakavat pienemmät palkinnot. Kuvakaappaus postinumeroloton sivuilta.
Ja näistä numeroista ja kirjaimista on aikoinaan kehitetty lotto. Viikoittain arvotaan postinumero ja kaikki voittavat. Jos osallistuu. Ts halusin tai en olen mukana arvonnassa, mutta jos en ole maksanut osallistumista (13,50/kk/arpa, tuotto tietty hyviin tarkoituksiin) en tietenkään voita vaikka osuisi. Voittoja on monella tasolla, jäätelölahjakorteista miljooniin, viikoittain arvotaan 100.000 katutonni ja kerran vuodessa supervoitto, joka voi olla kymmeniä miljoonia. Se mitä oikeasti voittaa rippuu tietenkin kadun laadusta, sekä siitä moniko osallistuu ja monellako arvalla. Voitto jaetaan osallistuneiden asukkaiden kesken, jos postinumerolla vaikka vain 20 asuntoa  (esim jossain maaseudulla) voittaa tietenkin enemmän kuin jollain kerrostalokadulla. Aiemmin voitettiin myös polkupyöriä / postinumero, mutta nykyisin ne satunnaisripoitellaan, sillä yht’äkkinen 100-200 pyörän satsi tietyllä alueella vaikutti jo paikallisen pyöräkaupankin liikevaihtoon negatiivisesti.

Tommoinen pyörä. Vaihteeton ja kestävä, paljon netissä myynnissä, 150-200 e.

Systeemi melkein pakoittaa osallistumaan, vai olisiko aika tylyä jos miljoonavoitto osuisi kohdalle ja naapurit juhlivat kadulla? Esimerkiksi tammikuussa 2014  kerran vuodessa jaettava päävoitto osui pienen Vrouwenpolderin kylään Zeelannissa. Potti oli 42,9 miljoonaa.  Tietylle kadulle (postinro 4354BK) jaettiin tästä puolet ja kertaheitolla kadulla asui 9 miljonääriä. Toinen puoli jaettiin loppukylän kesken (kaikki 4354-postinumeroalueella), 80.000 / arpa, muutamilla oli useampia. Ja sitten oli vielä osa kylää joka ei osallistunut. 

Vrouwenpolderin juhlahumua, lähde

Voittoa juhlitaan aina näyttävästi, ‘shekit’ jaetaan TV-lähetyksessä ja paikalle ajaa “Cokis-rekka”. Eli mitenkään salaa ei voi voittaa. Myöhemmissä tutkimuksissa käy ilmi, että ei-osallistuneetkin hyötyivät kun mm rakennusmiehet, autokaupat jne saivat lisää töitä. Mutta kyllä ehkä nyppisi asua siellä ei-osallistujana. En silti osta arpaa. Peukutetaan ettei osu!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti