tiistai 18. elokuuta 2020

Face ja insta kieltävät mustapekan

Mainiota! Vihdoin askel oikeaan suuntaan. Uutisissa sanotaan, että siivoavat jopa takautuvasti, ainoastaan informatiiviset saavat jäädä. Eli periaatteessa tämän blogin kuvat täyttävät vaatimuksen (ovathan kaikki mustapekkajuttuni juurikin kriittisiä ja rasisminvastaisia). Tämä ei toki ole insta eikä face mutta tiedätte sitten miksi, jos katoavat.

Kuvakaappaus uutissivulta.

Ylläoleva aukeaa ehkä vain blogia kauemmin seuranneille, olenhan olut suht hiljaa mustapekoista viime aikoina. Taustaa vaikka täältä. Kaikki aihetta liippaavat jutut löytyvät klikkaamalla tagia Sinterklaas reunavalikossa.

Muun muassa seuraavanlaiset kuvat poistetaan, jos kuvassa on:
  • Henkilö jonka kasvot on meikillä tai kenkäplankilla mustattu ja on muitakin stereotyyppisiä tunnuksia (huulipuna, kultakorvarengas)
  • Perhekuvat joissa esimerkiksi lapsi istuu mustatun Pekan sylissä
  • Kuva jonka saatteena sanotaan, että Mustapekka ei ole rasistinen
  • Kuva jonka ohessa sanotaan että ennemmin tämä perinteinen kuin nokiversio.
Facebookin lähtökohta ei toki ole hollantikeskeinen vaan maailmanlaajuinen Blackface-esto.

Yllättäen vastustajien ensireaktio oli spämmätä facebook ja insta täyteen mustapekkoja. Alla oikeeistopopulisti geert Wildersin reaktio: Intoleranttien nalkuttavien vasemmistolaisten totalitaarinen valtio on aina vaan lähempänä.

Saa nähdä miten Sinterklaasin saapumisten muutenkaan käy, korona-aikaan. Tänä vuonna jo moni kylä tai kaupunki (myös omani ja viereinen, isompi Eindhoven) on ilmoittanut, että Pekat ovat joka tapauksessa nokipekkoja eivätkä enää pikimustia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti