tiistai 21. syyskuuta 2021

Uurna oikeussalissa

MH-17 lento-onnettomuus* osui lujaa hollantilaisiin. Konehan lähti Amsterdamista ja 2/3 matkustajista oli hollantilaisia (298sta 193). Kysessä siis venäläisten alasampuma Malaysian Airlinesin matkustajakone seitsemän vuotta sitten (Wikipedia).  Aiheesta ei enää pahemmin ole Suomen lehdistössä, mutta huomioonottaen uhrimäärä Hollannissa paljon ja usein. Ja nyt seurataan Den Haagissa käytävää oikeusjuttua, joka alkoi jo 1,5 vuotta sitten. Nimettyjä epäiltyjä on 4 kpl, mutta tietenkään kukaan heistä ei esiinny oikeudessa (tai ole edes Hollannissa). Vain yksi on lähettänyt asianajajan, loput sanovat etteivät kuulu asiaan mitenkään.

En tunne kansainvälistä oikeuslaitosta niin hyvin, että osaisin päätellä mitä hyötyä oikeusjutusta on, jos / kun syytettyjä ei näy mailla halmeilla. No, kerron sitten kun tuomio julistetaan - ensi vuonna?

Koneen hylky on rakennettu palasista Hollannissa, tuomarit yms tutkivat sitä aiemmassa vaiheessa. Kuva ANP täältä.

Nyt ollaan prosessissa päästy niin pitkälle, että omaiset saavat sanoa sanottavansa. En tästäkään osasta varmaksi tiedä mihin kohtaan oikeuskäytäntöä tämä osuu. Simppelisti ajatellen ymmärtäisin, että todistajia ja syytettyjä kuullaan mutta ei muita? Eli ihmisiä jotka tietävät tapauksesta jotain tai puolustautuvat. Omaisethan eivät ole todistajia, he eivät ollet paikalla tai tiedä tapahtuneesta mitään. Heille kuitenkiin suodaan mahdollisuus puheenvuoroon ja Hollannin mediassa puhutaan mm siitä, että uhrit saavat "äänen". 91 käyttää puheoikeuttaan, myös muutama muunmaalainen videoyhteydellä. Ja hollantilaiset sitten ihan paikanpäällä.

Puheoikeus tarkoittaa mm kertomista, mikä vaikutus onnettomuudella oli läheisiin. Mikä aukko syntyi, miten perha hajosi, miten tapaus aiheutti PTSDtä taikka työkyvyttömyyttä. Kertoilun ohessa katsellaan edesmenneiden kuvia yms muistelua.


Haarlemissa meni koko perhe, äiti, isä, 2 lasta ja isoäiti. Aika lähellä edellistä asumustani on pieni muistomonumentti jonne  Googlen Streetviewssä heinäkuulta 2017 on jätetty kukkia.

Onko kyseessä pieni helpotus omaisille, että ääni saadaan kuuluviin? Vai vahvistus tapauksen seurauksista, jotka ulottuvat "pelkkää" kuolintapausta peremmälle (mutta samahan koskaa kaikkia murhia yms). Vai vain lisää argumentteja syyttäjälle, että rangaistus kovenee? Vai... Lienee selvää, että en ihan heti ymmärrä miksi. Omaisia kuunnellaan täydet kolme viikkoa, voi olla raskasta aikaa tuomareille yms oikeuden jäsenille. Mitenkään tuskaa vähättelemättä, puhtaasti pragmaattista ihmettelyä.

Lehdissä oli siis aiheesta juttua ja 10.9 kerrottiin Robin ja Silenen tarina - he menettivät poikansa Brycen ja pojan ystävättären Daisyn onnettomuudessa. Antaakseen tarinalleen pontta he ottivat Brycen ja Daisyn uurnan mukaan oikeussaliin. Uurnan. Näin hekin voivat olla oikeudessa mukana.


Rob ja Silene sekä uurna jonka ympärillä osa Daisyn päällä olleesta kirjavasta paidasta. ED 10.9.2021

Mitä haen tällä kirjoituksellä? En paljon muuta kuin ihmettelyä. Blogin nimi on havaintoja ja tämä on havainto. Joka ei minulle oikein aukea, mutta en toki ole menettänyt lasta, ehkä sitten ajattelisin toisin?

ps uurnien [kotona] säilöminen on täällä melko yleistä. Kun Saksassa / Limburgissa tulvi yksikin haastateltu pahoitteli asuntovaunun menetystä - siinä meni isäkin mukana (uurnassa). Wikipedian mukaan kotisäilytys ei edes ole laillista Suomessa.

*) voikohan edes puhua lento-onnettomuudesta? Toisaalta terrori-isku on hieman kaukaa haettu, kuitenkin oletettavasti ei tarkoituksella. Lento-isku? 

2 kommenttia:

  1. Niin kauan kuin omaiset ovat hengissä, on nähdäkseni tärkeää että he tulevat kuulluksi.
    Toki olisi parempi että Putin istuisi kuuntelemassa, mutta ainahan voi haaveilla että jonain päivänä.

    Esim Lidvinenkon murhan selvittely kesti 15vuotta ja nyt tuli kai lopullinen "tuomio" että Venäjä oli syyllinen. Venäjän tuomio MH17 asiassa voi olla yhtä kaukana eikä ennen sitä liene toiveita saada ketään syyllistä vankilaan.

    VastaaPoista
  2. Näin epäilen myös, ettei syyllisiä päästä rankaisemaan. Case on hankala, sillä tuskin kukaan tahalteen matkustajakonetta alasampuu (toivon!!). Vahinko, erehdys ja virhe, jota kuvaamaan ei oikein ole sanoja (vahinko tuntuu kovin heppoiselta).

    Itse kuvittelisin, että omaisia auttausi (sen vähän kuin voi) se, että virhe myönnettäisiin tai jopa anteeksipyyntö. Tapahtuneen kieltely ja kaikkinainen räpellys aiheuttaa vain vihaa ja kiukkua ja pahaa mieltä. Toisaalta (nappia painaneiden) syyllisten rankaisukin vain rikkoo lisää perheitä, pelinappuloita lienevät nuokin pitkälti. Mutta sen nyt arvaa, että Venäjä ei myönnä ikinä.

    VastaaPoista