tiistai 26. huhtikuuta 2022

Yksiö rauhallisella paikalla

Jo joskus viisi vuotta sitten yritin kuvata tämän aiheen itse. Rotterdamissa bongasin, haikaranpesän junaradan tolpannokassa alikulkusillan päällä. Käännyin jopa huolto-asemalla ympäri ja yritin uudestaan, mutta liikkuvasta autosta (huonolla) kännykällä (ja ajoin itse eli kaikkineen vastuutonta toimintaa) kuvasta tuli vain suhmura.

Nyt vastaava on bongattu Helmondin ja Eindhovenin väliseltä radalta, joten lainaan kuvaa.


ED 12.4.2022

Haikara on suojeltu joten pesää ei voi poistaa / siirtää ennenkuin talvella. Ja silloinkin pitää tarjota vastaava mahdollisuus. Onneksi tolppia pesärakennukseen voi tilata ihan internetistä (jos ei viitsi itse askarrella).

Ja kappas, keksin kurkata Rotterdamin kohdan goole mapsista, siellä se pesä on edelleen.

Google Maps, näemmä tasan vuosi sitten.

Junayhtiön edustaja kertaa lehdessä, että pesä voi painaa satakin kiloa, joten jotain riskejä on junaliikenteellekin (sähkölinjoille), linnuista itsestään puhumattakaan. mutta nyt kun kurkin Google Mapsia niin Rotterdamin ylikulku on kuvattu jo 2008, ja sielläkin se pesä pönöttää

Miksipä muuttaisi, kulkuyhteydet mainiot, junakin ihan kynnyksellä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti