torstai 8. kesäkuuta 2017

Koulutodistus huijaamalla

Otsikosta useimmat varmaan päättelevät, että blogissa kirjoitetaan esim. lunttauksesta. Näin ei kuitenkaan ole, huijaukseen ja vääryyteen syyllistyivät opettajat!

Kuningasparin nuorin lapsi, Prinsessa Ariane (keskellä) ensimmäisenä koulupäivänään 2011 (lähde: ANP)
Kuva ei liity (huijaus)aiheeseen paitsi kuvituksena 4-v koulunaloittajasta.

Ensin hieman taustoja Hollannin koulumaailmasta. Koska omakohtaista tai edes välillistä (lasten kautta) kokemusta ei ole pysytellään ylimalkaisella tasolla. Koulu alkaa jo nelivuotiaana ja oppivelvollisuus loppuu vasta 18-vuotiaana. Alkuun koulu on kaikille sama, mutta peruskoulun (basisonderwijs, iässä 4-12v) jälkeen valitaan jo suuntia. Ko perusasteen viimeisenä vuonna on valtakunnallinen Cito-toets, joka jakaa jyvät akanoista ja lahjakkaat lahjattomista.

Tämän jälkeen koulu jatkuu joko yliopistoon suuntautuvilla/ valmistelevilla ("tieteellisillä") linjoilla taikka enemmän ammattiin suuntautuvissa kouluissa. Käytännössä aikainen jako aikaansaa siistimpiä, 'paremman väen' kouluja, sekä enemmän sekavärisiä, heikommista lähtökohdista tulevien lasten kouluja.

Koulu, jossa huijaus tapahtui, Zadkine Rotterdamissa. Lähde: Google Maps.

Tämä malli johtaa siihen, että teini-iässä on jo koulunkin takia huonoissa tai paremmissa piireissä. Toki huonommissakin kouluissa / luokissa on toivottavasti muutama asiallinenkin, innokas opiskelija. Mutta joukossa tyhmyys tiivistyy ja niinpä ammattikoululinjoilla korostuvat teiniraskaudet, alkoholi (/vanhempien alkoholismi), huumeet (/vanhempien), mamutausta, köyhyys, (pikku)rikollisuus, lintsaus, koulun keskenjättö ja kurittomuus. Koeta siinä sitten opettaa. (Toki suomessakin 15-vuotiaana on valintojen edessä, mutta 15v on jo edes hieman kypsempi kuin 12v. Että ainakin 15v asti on kaikilla samat mahdollisuudet ja luokalla sekä hyviä että huonoja esikuvia).

Huijauskoulu on alemman oppiasteen koulu Rotterdamissa, ja tarkalleen ottaen sen logistiikan laitos. Jälkikäteen kävi ilmi, että noin 40 oppilaan loppukokeet eivät päteneet. 3 opettajaa / ohjaajaa oli mm toimittanut kysymykset ja vastaukset etukäteen tai merkannut läsnäolevaksi. Tentteihin oli saatu osallistujia tunnetuista pitkäaikaislintsaajista jopa toimittamalla vastaukset kotiin asti.

Logistiikan laitoksen nettisivu, paljon tyytyväisiä opiskelijoita. Kuvakaappaus https://www.zadkine.nl/

[Tällä kertaa]  motiivina ei ollut raha, vaan silkka sääli ja lähimmäisrakkaus. Jos oppilaalla ei mene hyvin ja eväät elämään ovat heikot, nämä opettajat ilmeisesti meinasivat, että jos edes saavat jonkunlaisen todistuksen niin on paremmat mahdollisuudet eteenpäin.

Hollannissa muuten opettajakoulutus ei ole yliopistollinen. Amiksen käynyt 22vee voi jo seisoa 17vuotiaiden luokan edessä. Voi olla auktoriteetti hakusessa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti