perjantai 13. lokakuuta 2017

Ruokasarja: Juusto

Vähästä aikaa taas osa ruokasarjaa - juusto. Hollantia kuvataan usein juustomaaksi ja tulppaanien ja puukenkien ohessa vahakuorista juustoa myydään turistikaupoissakin. Kyllähän Suomessakin tunnetaan (kaupunkien mukaan nimetyt) Edam ja Gouda.

Kokonaisia juustoja. Tosin taitavat olla muovia - koristeita ruokakaupan juusto-osastolla.
Hollantilaiset ovat juustoistaa ylpeitä ja hollantilaisten oma lempinimi itselleen on kaaskop - juustopää. Ja jos hollantilaista haluaa ärsyttää, voi vaikka aloittaa kertomalla, että juustoylpeilylle ei kauheasti ole aihetta. Onhan juustoa pikkasen yleistäen vain yhtä lajia: Goudaa.

Goudaa siivuina ja paloina. 

Ja sitä sitten toki on tsiljoonana eri versiona. On epäkypsää, kypsää ja siltä väliltä. On kuminalla, pestolla, valkosipulilla ja muilla yrteillä. Ja vuohenmaidostakin.

Makuvariantteja.


Mutta loppupeleissä kaikki on Goudaa, tai ainakin Gouda-tyyppistä. Kovaa, kellervää, höylättävää juustoa. Satunnaisesti eri nimellä (Beemster, Maaslander - nyt tulisi turpiin jos Holski tämän yleistyksen lukisi) ja tottakai juustoissa on nimen tai iän mukaan makuerojakin. Siinä missä Valion ja Ingmanin Edamit ovat erimakuisia.

Edamia täällä ei muuten myydä kuin turisteille.

Edamia turistipakkauksessa.


Goudassa ei ole mitään vikaa, siinähän se menee leivän päällä. Mutta, missä ovat muut juustot? Missä on kermajuusto (Oltermanni, Turunmaa)? Ei ole. Mitään edes hieman rakenteeltaan edellämainittuja muistuttavaa ei ole. Hieman ko juustoja vastaavaa on tanskalainen Havarti ja jokunen vuosi sitten Arla toi havartin Hollannin markinoille. Innolla ostin ja söin, että "tuin" sitä (= ihanaa, että vihdoin jotain muuta kuin...). Meniköhän vuosi vai kaksi niin katosi kaupoista.

Vastaavasti puuttuu Tilsit (Kreivi) tai Luostari. Luostari on Port Salut-tyyppistä ja yksi Port Salut löytyy - muistuttaa ulkonäöltää / koostumukseltaa lähinnä sulatejuustoa.

Kah, Goudaa.

Ja tietenkin eniten jään kaipaamaan kunnon Emmentalia. Jotain malleja löytyy mutta makunsa puolesta pikemminkin Polaria kuin edes sinileimaa. Lisäksi ovat useimmiten raakamaitoon tehtyjä ja (muka) maistan navetan (Suomen emmentalit ovat pastöroidusta maidosta). Mustaleimaa tuleekin aina roudattua Suomesta mukana.

Onneksi Saksata löytyy tilsittiä (vaikkakin mietoa) ja jopa Edamia. Siellä tuleekin käytyä näitäkin hakemassa. Home- yms ei-höylättäväjuustopuolella Hollannin valikoima on sentään ihan käypänen.

Erikoisjuustoja.


Ja tietenkin, juustokaan ei ole Hollannissa puhdasta (vrt vaikka leipäjuttu), ainakin väriainetta on, että kellertää kivasti, satunnaisesti myös säilöntä- yms lisiä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti