sunnuntai 10. joulukuuta 2017

Suomimusaa maailmalla

Suomen tunnetuinta artistia maailmalla haastateltiin Linnan juhlissa pariinkin otteeseen. Eli Almaa. Almaa?

Kuva MTV3n sivuilta / All over press.

Google on ystävä. Toki olin häneen jo pari kertaa törmännyt Iltasanomissa. Nyt on Karma kuunneltu ja näemmä ollut brittilistoilla. Hollannissa Almaa ei tunneta, sinänsä hassua jos/kun naapurimaassa jonkintason hitti.

Sen sijaan viime aikoina Bomfunk MC’sien Freestyler on soinut radiossa ahkeraan. Se on ollut ilmeisen iso hitti ja nyt vastikään se oli käytössä radiomainoksessakin. En saanut gooletettua mitä mainostettiin, mutta mainos alkoi Freestylerillä ja tekstillä “Mitä tämä musiikki tuo mieleen? Ensimmäisen kouludiskon?”. Olisko myyty vakuutuksia? Vielä tämän vuoden keväältä löytyy ‘missä hän on nyt’ juttu Snellmanin pojasta.



Toinen vastíkäinen suomimusabongaus oli Eindhoven Effenaarin (vrt Tavastia paitsi himpan pienempi) postitus Rasmuksen kiertueesta. Aika ajoissa ollaan lippuja myymässä, ensi vuoden syyskuulle. Harvakseltaan In the Shadows tulee radiosta.

Kuvakaappaus Effenaarin sivuilta

Nyt loppuvuodesta kaikilla asemilla on TOP 2000 tai jopa 4000-listoja. Silloin kuulee harvinaisempia biisejä ja Daruden Sandstormkin vilahti kerran.

Mutta muuta Suomimussa ei kyllä kuule. Holskit eivät ole metallikansaa, joten myös jossain määrin maailmalla nimeä tehneitä Nightwishiä / HIMiä / Apocalypticaa ei soiteta. Satunnaisesti näitä näkyy keikkajulisteissa, bongattu myös mm Korpiklaani ja Children of Bodom – huippuna jokunen vuosi sitten Eläkeläiset olisi ollut Haarlemissa. Satunnaisesti = noin kerran 12 vuodessa/bändi.

Kuvakaappaus Patronaatin sivuilta. Näemmä Eläkeläiset kävi täydet 3 kertaa Haarlemissa. Itse muistin vain yhden. Enkä mennyt kertaakaan katsomaan! Sivun scriptissä on jotain häikäää, jos vuosille 2012 ja 2014 voi vielä muka ostaa lippuja.



Alman uutta levyä odotellessa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti