lauantai 15. joulukuuta 2018

Ratsastavat kuninkaalliset

Brittikuninkaallisista on tiedossa, että harrastavat paljon hevosia, ikään katsomatta. Holskeillakin hevoset kuuluvat elämään, nykykunkkukin on kauansitten jopa hieman kisannut esteitä. Samoin lapsensa ratsastavat, vanhassa poseerauskuvassa (ilman kypärää!) näkyy koko poppoo ja 2016 vanhin tytär Amalia bongattiin myös esteillä.

Kuva vuodenlta 2015, Jeroen van de Myde / RVD
Amalia esteillä 2016.

Innokkain hevosihminen lienee kuitenkin ex-kuningata Beatrix (80 v, eli vasta teini Elisabethiin verrattuna). Hän käy melko usein aikaisin aamusta Wassenaarin rannalla ratsastamassa, välillä paikalliskekustelun tyypit hänet bongaavatkin, kuulemma aina tervehtii. Alla vanha video jolla myös rantalaukkaa (alk 1:33).



Viime sunnuntai-aamuna ratsiretki ylitti kevyesti uutiskynnyksen, kun mukana olleiden turvamiesten auto jumittui rantahiekkaan. Harmi, ettei kuvaa kuningattaresta, mutta Hollannin kunikaallissuojelulaki on todella tiukka, vain virallisissa / julkisissa esiintymisissä saa kuvata, joten kuninkaallis-paparazzimeininkiä ei ole ollenkaan. Siksi kuvat ylläkin vanhoja tai ikivanhoja.



Onneksi hevosella pääsee!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti