tiistai 10. joulukuuta 2019

Valkoiset pekat ja musta hevonen

En ole tänä vuonna kirjoittanut Mustapekkarähinöistä, ne kun toistavat itseään. Ainoa hyvä puoli on, että vuosi vuodelta hieman kerrallaan paikkakunnat siirtyvät umpimustista pekoista ns  nokipyyhkäisypekkoihin. Tarinahan on, että eivät ne oli ihonväriltään mustia vaan koska tulevat savupiipusta (itse Sinterklaas ei kuitenkaan mustu ja missä kohtaa savupiippua mukaan tartuu punainen huulipuna, kihara tukka ja kultakorvikset?). Ja puolestamellakoijat alkavat olla aina vaan oikeistolaisempia, viittä vaille uusnatseja tai tappelunhaluisia (jalkapallo)huligaaneja, joihin kansan syvät rivit eivät sitten enää haluakaan samaistua.

Pegida-liikkeen johtaja pidätettiin Mustapekaksi maalautuneena Apeldoornissa Sinterklaasin saapumisen aikana.
Pegida on myös Saksassakin toimiva,  täysin muslimivastainen (ja ulkomaalais-) oikeistolainen liike.

Sinterklaasin pääjuhlapäivään mentäessa, sedän saavuttua eli n parin viikon ajan, TVssä pyörii Sinterklaas-uutiset (Sinterklaasjournaal). Jatkosarja, jossa mukana pientä draamaa lapsille (ehtiikö Sinterklaas ajoissa perille?) mutta myös napakoita näpäyksiä aikuisille juonen sekana piilotettuna. Jo muutaman vuoden ajan Pekat on haalistettu ko tv ohjelmassa. Ja tänä vuonna oli kaksikin hienoa oivallusta:

Ensinnäkin sivallus Mustapekka-mielenosoitusten suuntaan. Mies haluaa mielenosoittaa Pekka Musta -ryhmän nimissä. Kysytään, että siis Mustapekanko puolesta? Ei kun Sinterklaas-makeisia vastaan, ne ovat aivan liian aikaisin kaupoissa! Mistä sitten nimi mielenosoitukselle? Minun nimeni on Pekka Musta, onko siinä joku ongelma??!


Kuvakaappaus ohjelmasta, Pekka Musta räyhää.

Ja kakkosena. Yleensä Sinterklaas saapuu höyrylaivalla, mutta tänä vuonna junalla koska virallisessa saapumiskaupungissa Apeldoornissa ei ole vesistöä. Tämä oli sitten ujutettu uutisten tarinaa, siten, että laivalla ei tultu koska Sinterklaasin uudella hevosella on vesipelko. Vanha Amerigo on eläkkeellä ja uusi ei siis halua laivalle. Mutta oikeasti tämä olikin Pekkojen juoni, sillä uusi hevonen on musta mutta kun Sinterklaasin hevonen on aina valkoinen se maalataan telalla valkoiseksi ja siksi on välteltävä vettä.

Kuvapkaappaus ohjelmasta

Suorastaan nerokas keksintö, apurit mustasta valkoiseksi ja hevonen  toisinpäin! Puoltajien vahva vastalause on, että lapset meenvät sekaisin / juhlat pilalla, jos apurien ulkomuotoa rukataan, Mikä on huuhaata, lahjoja ja karkkeja ne ipanat vain kyttäävät. Ja nyt jo toinen ikoni - hevonen- laitettiin uuteen uskoon. Seuravaksi nais-sinterklaasitar?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti