lauantai 13. helmikuuta 2021

Hollannin suurin urheilujuhla peruttu!

 ... koronan takia! Jo marraskuussa Elfstedentochtin järjestäjät kertoivat, ettei tapahtumaa järjestetä tänä vuonna tammi/helmikuussa.

Voi että, nyt on suuri maansuru ja iso aukko kalenterissa. ...eiku?


Kuva vuodelta 1997. Paljon käytetty netissä, en löytänyt kuvaajan nimeä.

Viimeisin Elfstedentocht oli 1997. Kyseessä on Hollannin suurin urheilutapahtuma, luistelukilpailu yhdentoista Friisinmaan kaupungin välillä (elf-steden-tocht = yhdentoista-kaupungin-retki) joka luisteltiin ensimmäisen kerran 1909. Pituutta reitillä on noin 200 km matkalla pitää jonkinverran myös kluunata, eli kävella luistimilla. Reitti seuraa vesiteitä, kanavia ja jokia, lähtö ja maali ovat Leeuwaardenissa. Siltoja alitetaan 189 kpl. Jotta homma onnistuu tarvitaan tietenkin jäätä eli pakkasta n viikon ajan. Eikä vain öisin.

Reittikartta 1942 täältä

Kisa on 112-vuotisen historian aikana käyty 15 kertaa. Viime kerrasta on aikaa jo 24 vuotta, sitä ennen  pisin väli oli 1963-1985 eli 22 vuotta. Ensimmäiset 12 luisteltiin vuoteen 1963 mennessä, päälle se 22 vuoden tauko, sitten 1985 ja 1986 ja viimeisenä 1997. Talvet ovat lämpimämpiä ja minun täälläoloaikanani (16 vuotta) vain kahdesti on voinut ylipäänsä luistella kunnolla, 2009 ja 2012. 

Friisinmaan lämpötilojen kehitys, ylh kesä, keskiarvo, talvi. En saa lähteestä selvää (vas alareuna) mutta bongasin kuvan unkarilaisesta sisarblogista joka kertoili elfstedentochtista kahden postauksen verran jo viime vuonna. 2009 näkyy viimeisin matala piikki.

Aina kun pakastaa ei mene kuin puoli vuorokautta niin Elfstedenkomiteaa jo pommitetaan, että miltä jää näyttää ja radiot ja tv:t tungetaan täyteen jäämestareita yms spekulaatiota. 2009 oli liki, muutaman päivän pakkasten jälkeen järjestäjätaho tiedotti joo/ei. Oli sitten ei. Silloinen pomoni (mies) meni viikonloppuna väkisin ko retken luistelemaan ja sanoi että aika raskasta oli ja paljon sulaa (sillan ympärykset yms). Megatapahtuma vaatii kuitenkin hieman enemmän jäätä ja olosuhteita kuin kevyt kanavaluistelu, jota itsekin innolla harrastin sinä vuonna.

Kostea maaliintulo 1985 (Wikipedia / Rob C. Croes)

Wikipedia kertoo viimeisimmästä, 1997, versiosta: Ulkomaalaisia osallistujia oli vain vähän. Paras oli 24. sijalla maaliin tullut L. Paalasmaa Suomesta. Tietenkin Suomesta! (Laurista lisää täällä). Nykyinen kuningas Willem Alexander osallistui salanimella vuonna 1985, allaolevalla videolla hän "paljastuu" (selostajat ihmeissään) ja näkyy hieman luistelua. Huomaa ajankuva eli kuninkaan (silloisen prinssin) takki.


Onkin kohtalon ivaa, että keskustelu joo/ei Elfstedentocht ei tänä vuonna olekaan puhtaasti akateeminen. Kuten yllä jo kerron, luistelukuume valtaa Hollannin pienimmästäkin pakkasjakosta. Saati siitä mikä on tänä viikkona koettu. Sunnuntaina tuli lunta ja se ei ole vieläkään sulanut. Ensimmäiset luisteluyrittäjät bongasin jo tiistaina ja torstaina maastolenkille osuvalla lätäköllä (kokoa korkeintaan jääkiekkokaukalon verran) oli reippaasti hulinaa ja tungosta. Monin paikoin kunnat joutuivat puuttumaan asiaan kun luisteluhullut holskit sinkoavat luonnonjäille, mm katkaisemalla teitä, ettei suosituille luistelupaikoille päässyt (enempää, vs korona).


Luistelijoita, kuva otettu hevosen selästä reippaasti zoomaten. 

Entä Elfstedentocht? Sekin oli alkuviikosta hetioitis tapetilla, jopa poliitikot hihkuivat TV:n puheohjelmissa että eikös sen nyt jotenkin voisi? (Toim huom nyt on vaalivuosi). Nykytekniikalla saa hyvin kuvattua (kotikatsomoille)? Jos vaikka vain 100 kilpaluistelijaa (koronakuplassa)? 

Lehdessä oli kokoaukeaman juttu Elfstedentochtista tiistaina, otsikolla Retki ilman yleisöä on myös fantastinen. Jutun kuvituksena oli myös jäänpaksuusspekulaatio, lauantaina (tänään, za 13) ehkä olisi ollut tarpeeksi. (ED 9.2.20121)

Mutta eihän se onnistu millään. Reitti kulkee yhdentoista kaupungin läpi ja vaikka koko Friisinmaa suljettaisiin ulkopuolisilta jo pelkästää näiden kaupunkien sadattuhannet asukkaat olisi mahdoton pitää koronarajoissa - kokoontumisrajoitushan on kaksi (2!) henkeä, myös ulkona.  Ja muutenkin, sellaista väkijoukonhallitsemisstrategiaa ei ole, jolla 17 miljoonaa luisteluhullua pidettäisiin aisoissa. Viikon mittaa kohina on hieman laantunut, torstaina myös komitean puheenjohtaja vahvisti, että tapahtuman järjestäminen on koronarajoitusten puitteissa mahdotonta - tehty päätös pysyy voimassa.

Vähemmän hollantilainen maisema. Ja lumi on vielä pakkaslunta! Kuvattu to ip.

Onneksi alkuviikosta pitäisi jo mennä plussan puolelle, ja homma ratkeaa itsestään.


 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti