keskiviikko 18. maaliskuuta 2020

Havaintoja koronasta

Muutama blogi oli jo valmiina, mm jokapäiväisistä ruuhkista, vaan eipä ole enää ajankohtainen. No, talliesittelyn ehkä voisi laittaa. Mutta tässä nyt hieman huomioita.

Isommat linjaukset ovat olleet jo Suomen lehdissä esillä ja esimerkiksi coffeeshop-jonot ehtivät Iltasanomiin samointein. Täällä oli eilen pääministerin (kunkku on vain koriste) puhe TVssä ja valittu linja on melko sama kuin Suomessa: mahdollisimman hallittu leviäminen ja perusterveiden sairastumisten ja tervehtymisten kauttaa joukko-immuniteetti. Hollanti on avoin maa sanoi Rutte, ja rajoja ei siis laiteta kiinni eikä myöskään aseteta ulkonaliikkumiskieltoja. (Toistaiseksi).

Pääministeri Mark Rutte

Koulut, ravintolat, urheilupaikat jne ovat kiinni (ja seksiklubit), jotta leviäminen hidastuu ja piikki loivenee. Loppupeleissä Coffeeshopit saivat luvan avata noutopisteitä, sillä oikeastaan kaikkea muuta saa kaupasta (jos ravintolat kiinni), mutta hamppu olisi mennyt laittoman katukaupan puolelle ja sekä coffeeshop-pitäjät että kaupunkien pormestarit hihkuivat samointein noutopisteiden puolesta. Katukaupassa kun laatu voi olla mitä vaan ja lisäksi kaukauppias saattaa tuputtaa muutakin, esim ekstaasia.

Coffeeshopit saavat luvan myydä noutopistestä ED 17.3 Kuvassa jono sunnuntaina kun oli juuri ilmoitettu sulkemisesta.


Liikenne on hiljentynyt huomattavasti kotitöiden myötä. Vertaapa ruuhkatilastoja pari viikkoa sitten ja nyt. Huomaa skaalan ero, nyt ruuhkia 1-4 kpl, normisti kymmeniä.

Yllä lukumäärä, alla kilometrit, lähde Rijkswaterstaat

Tuttu Pohjois-Hollannista viestittelikin - asuu Schipholin lähestymisreitin alla: Rauhallista on, ei paljon yhtään lentokoneita eikä autojakaan. 50-luvun tunnelma. Harmi sinänsä, ko tutulla on Suomituonti 70-luvun Volvo, jolla piti osallistua ajelukierrokseen ensi vkl näillä seutuvilla. Tapaaminen oli sovittu ja Volvo selvää blogiainesta (siinä on jopa Finikor-ruostesuojatarra!), vaan ei niin ei.

Sitten vielä pieni oikaisu, Iltasanomat kohuotsikoi Tehohoitoon päätyneiden nuorien osuus ryöpsähti Hollannissa ja Italiassa - taustalla synkkä laskelmointi? Ja vihjataan, että tehohoitopaikkoja arvuutettaisiin / olisi liian vähän. Valitettavasti tämä taitaa päteä Italiaan mutta ei tod Hollantiin. Rekisteröityjä tapauksia on tätä kirjoittaessa 1400 kpl. Vaikka niistä puolet vaatisi tehohoitoa (oikeampi luku 10-20%) niin petejä olisi vielä jäljellä, täällä on yht joku 1150 kpl.



Google on ystävä: Nuorten yliedustus johtunee karnevaaleista. Karnevaalit on monipäiväinen Vappu helmikuun lopulla ja nuoriso juhlii innolla. Nopein ja pahin leviäminen on Pohjois-Brabantissa, joka on karnevaalijuhlinnan huippualuetta (karnevaaljeja juhlitaan vanhastaan katolisella alueella eli ns jokien alla). Samainen juttu kertoo, että teholla on nyt 96 potilasta, taidanpa laittaa Iltikseen korjauspyynnön.

Omasta puolestani en ole kovin huolissani, kaippa terveys kestää jos osun immuniteetinrakennuslinjoille. Tosin, en kovin helpolla osu sillä olen juuri nyt työtön eli en kyllä tapaa oikein ketään. Ihan toinen huoli on tietenkin työn löytäminen, kohta meitä työttömiä voi olla enemmänkin.

1 kommentti:

  1. Kiinnitin huomiota tuohon samaan Iltasanomien ihmeelliseen kohuotsikkoon. Toimittelija esittää totuutena pelkkiä karmeita arvailuita ja laittaa vielä kysymysmerkin perään. Todella asiatonta!

    Tilburgin iso edustus tartunnoissa valitettavasti myös liittyy karnevaaliin.

    VastaaPoista