keskiviikko 14. huhtikuuta 2021

Osanotot satanismin uhreille

Helmikuussa Bodegraven hautausmaalle alkoi kertyä kukkia tietylle haudalle. Siinä lepää 2007 32-vuotiaana kuollut mies. Eipä aikaakaan niin kukkia oli jo sadoittain ja lopulta kunta perusti muistopaikan hieman hautausmaan ulkopuolella. Perhe ei kuitenkaan ilahtunut ja lopulta kukat siivottiin kokonaan pois ja hautuumalle laitettiin vartiointi. Voimassa on kolmen kuukauden hätäasetus: vain asianomaisilla on asiaa hautausmaalle, vartijat kysyvät henkilöllisyystodistuksen ennenkuin alueelle pääsee.

Siivottu hautausmaa.

Mitäs vikaa siinä on, jos joku tuo kukkia? No on, jos taustalla on satanismimipedofiilisalaliitto ja siihen uskovat uskovat, että kuollut nuori mies on yksi uhreista.

Satanismipedofiliatouhu on ameriikoista (internetitse) täälläkin jalansijaa saanut salaliittoteoria, joka uskoo eliittiin ja verkostoutuneeseen pedofiliaan. Taustoja vaikkapa Wikipediasta, teorialla on linkki kuuluun pizzagateen. Korona-aikaan kaikenmaailman vajailla on aikaa surffata internetissä ja algoritmit Youtubessa tai Facessa tietenkin nopsaa tarjoavat vain linkkejä jotka tukevat jo nähtyä. Ts jos joku hieman alkaa tutkia teorioita alkaa näyttää siltä, ettei netissä muuta tietoa olekaan. 

Bodegravenin hautaan teoriat liittyvat seuraavasti: Bodegravenissa kasvanut (ja nykyisin Espanjassa asuva) Joost Knevel 'muisti' yhtäkkiä vuonna 2019 kuinka hän oli alakoulussa vuosina 1982-83 joutunut kolmen muun pojan kanssa todistamaan rituaalista satanistista lasten hyväksikäyttöä. He todistivat myös mm kuinka tyttö satanistisesti murhattiin. Tämän takia hekin olivat tappolistalla ja kolme muuta ovatkin jo kuolleet (tapettu, sanoo Joost). Hän on ainoa joka voi tuoda tapauksen päivänvaloon.

Kieltokyltti


Hän siis tuuppaa jatkuvalla syötöllä videoita youtubeen ja on nimennyt jo useita uhreja. Lisäksi hän pitkään puhui "punaisesta miehestä" tekijänä. Koronan alettua paikallisen THL:n (RIVM) johtaja on paljon uutisissa ja niinpä Joost muistikin, että sehän se oli, se tekijä. RIVM:n johtaja on nostanut Joostia vastaan kanteen, hän on Amsterdamissa syntynyt ja Leidenissä opiskellut eikä ole koskaa oleillut Bodegravenissa.

Joost käytti jo nuorena huumeita ja oli poliisin tuttu. Lisäksi hänellä on dissosiatiivinen persoonallisuushäitiö (joka sekoittaa ajattelun, muistin ja tunteet), joten hänen 'muistaminen' on kaikkineen kyseenalaista. Hänen perheensä on katkaissut kaikki yhteydet Joostiin. Yksi Hollannin innokkaimmista salaliittokannattajista, Irlanntiin vankilatuomiota (toimittajien uhkailusta) paennut Mischa Kat, nappasi Joostin tarinan ja alkoi vahvistaa sitä. Ja näin saatiin aikaiseksi kansanvaellus haudalle, jossa makaa (muka) hiljennetty satanismipedofilian todistaja.

Van Dissel in RIVM'n johtaja, hästäg ei vaatine suomennosta.
Viesti alkaa tekstillä pormestarin suuntaan: "häpeä jos siivoat nämä kukat",
kukat on asetettu "uhrien kunniaksi" ja Joost Knevel on "sankarien sankari!".

Lehtijutussa haastatellaan haudalla kävijää. Ymmärtääkö hän, että perhe ei pidä siitä että haudalla käydään? Jos perhe ei sisäistä mitä oikeasti on tapahtunut, voin ymmärtää heidän suuttumuksensa. Haastatellun loppukaneetti lehden toimittajalle: Me emme ole vatipäitä vaan taistelutahtoisia, huolestuneita kansalaisia. Jatkatteko uhrien demonisointia vai oletteko valmiita kirjaamaan totuuden ja olemaan Hollanin sankari? Tuomiopäivä on lähellä.

Lähde: Eindhovens dagblad 24.3.2021, myös kuvat.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti