torstai 23. helmikuuta 2017

Hollannista Euroopan hamppulato?

Edellisessä (ja tähän mennessä ainoassa) hamppukirjoituksessa kerroin Hollanin kierosta ajattelusta. Hamppu on laissa kielletty, mutta suvaitaan, eli hampunkäyttäjää tai myyntipisteen (coffeshopin) kautta myyjää ei rangaista. Kuitenkin hampun kasvatus ja maahantuonti on kiellettyä. Hollannissa puhutaankin käsitteistä etuovi / takaovi. Etuovi on jotenkuten säännelty mutta kuppilan sisäänosto ja tavarantoimitus on virallisesti kielletty, ts takaovi on laitonta touhua.

Kuva Wikipediasta.
Aiheesta on keskusteltu vuosi(kymmen)tolkulla ja nyt sosiaali-liberaalin D66 - puolueen Vera Bergkamp on laittanut alulle lakialoitteen takaovenkin sääntelyksi. Käytännössä hampunviljely Hollannissa tulisi (tietyissa rajoissa) lailliseksi.

Nykyisellään arvioidaan, että Hollannissa on noin 30 000 hamppuviljelmää. Viime vuonna (2016) paljastui 5856 kpl, mutta yhtä nopeaan kuin yksi suljetaan toinen jo avataan. Niitä on ladoissa ja teollisuushalleissa, mutta myös kodeissa ja puutarhavajoissa. Viljelmä syö paljon sähköä, joka yleensä otetaankin laittomasti sähkötolpasta tai -kaapista. Se tuottaa myös lämpöä ja kosteutta. Esim muutama viikko sitten oli lunta muutaman päivän ajan ja poliisit saivat heti Den Boschissa yhden plantaasin haaviinsa, koska lumi katolla oli sulanut.

Bongaa kuvasta hamppuviljelmä. Kuva ylläolevan linkin uutisesta, ottanut Bart Meesters.
Lakialoite on sisällöltään seuraavanlainen:

  • Coffeshopinpitäjien tulee pyytää kunnalta suvaitsevaisuusmenettelytapaa (gedoogbeleid), pormestari arvioi anomuksen. Pormestari määrittää kuinka paljon varastoa coffeeshoppi saa pitää.
  • Kannabista saa ostaa vain valtion suvaitsemilta kasvattajilta
  • Kannabis toimitetaan suljetuissa pakkauksissa, joissa max 5 grammaa. Pakkausessa on oltava pakkausseloste.
  • Viljelijät saavat toimittaa kannabista vain suvaituille coffeeshopeille.
Edelleen mm vienti - jota suuri osa nykykasvatuksesta on - olisi laitonta.

Hollannissa on kaksikamarijärjestelmä eduskunnassaan, ensimmäinen ja toinen huone. Lakialoitteen täytyy läpäistä molemmat. Poliittisten puolueiden osuudet huoneissa vaihtelevat. Lakialoite meni tiistaina 21.2.17 läpi Toisesta huoneesta äänin 77 - 72. Kuitenkin puolueet, jotka olivat lakialoitteen puolesta Toisessa huoneessa ovat vähemmistönä Ensimmäisessä.

Lobbaus Ensimmäisen huoneen (jota joskus myös senaatiksi kutsutaan) suuntaan on tietenkin heti käynnissä. Kristillisdemokraattien kansanedustaja kysyy miten lapsille voi selittää kannabiksen haitat, jos valtio sen sallii? Lain vastustajat pelkäävät, että Hollannista tulee "Euroopan hamppulato".

HD 22.2.2017. Kuvassa lakialoitteen jättäjä Vera Bergkamp

Laki siirtyy nyt hiljaksiin Ensimmäisen huoneen suuntaan. Kuitenkin välissä on mm vaalit (15.3 on Toisen huoneen vaalit. Toinen huone (Twede kamer) valitaan suorilla kansanvaaleilla. Ensimmäinen huone (Eerste kamer) provinssien valitsijamiehillä) ja tähän voi tulla vielä kyselykierroksia yms. Tämä on kuitenkin ensimmäinen kerta, että takaoven säännöstelyyn puuttuva aloite on ylipäänsä mennyt läpi edes kakkoshuoneesta. Palaan aiheeseen kun kerrottavaa on.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti