perjantai 20. huhtikuuta 2018

Ihmistarha

Tämän kertainen bongaus osuu ennemminkin Belgian puolelle, mutta toki bongattu paikallislehdestä, eli saa kelvata. Opin uutta.

Toki olen "aina" tiennyt, että erikoisuuksia esiteltiin kaunsitten sirkuksissa ja markkinoilla. Oli perinteinen parrakas nainen, ylilihava, kääpiö tai epämuodostunut. Ainakin loppuaikoina semi-vapaaehtoisesti. Semi - sillä silloin ei tunnettu työkyvyttömyyseläkkeitä tai muita valtionapuja ja itsensä näytteillepano saatti olla ainoa tienaamis / hengissäpysymiskeino. (Jopa alkuun blogissa seikkaillut Hollannin kuuluisin suomalainen Cajanus, lähes 2,5-metrinen jättiläinen, hankki elantonsa niin 1700-luvulla).

Eindhovens Dagblad 17.4.2017


Voisi myös kuvitella, että välillä näissä näyttelyissä oli mukana tummaihoisia, niitäkään kun ei joka päivä nähnyt.

Mutta en tiennyt - enkä osannut kuvitellakaan - että siirtomaista raahattiin (orjien lisäksi) ihmisiä myös ihmistarhoihin. Joihin rakennettiin "alkuperämaan elinolosuhteet" ja pyydettiin ihmisiä esittämään alkuperämaan tapoja, tansseja tmv riittejä, jousiampumista ja melomista jne. Porukkaa roudattiin paljolti Afrikasta (yksi joutui jopa asumaan apnoiden kanssa!!) mutta myös mm filippiineiltä.

Näyttelyitä oli ympäri Eurooppaa (myös Amsterdamissa, 1883 maailmannnäyttelyn yhteydessä) ja esimerkiksi Pariisissa sai ihmetellä Hottentotteja ja Zuluja Jardin d'Acclimatation:issa  useamman vuoden ajan, 1877-1912.



Viimeisin näyttely oli Blegiassa, brysselin maailmannäyttelyn yhetydessä 1958. Congo oli Belgian siirtomaa aina vuoteen 1960 asti, joten viime tingassa sieltä vielä haettiin 600 ihmisen ryhmä (183 perhettä) jotka laitettiin maailmannäyttelyn ajaksi näytteille. Näyttelyihmiset nukkuivat yönsä ahtaissa tiloissa ja päivisin piti sitten "esittää alkuasukasta". Aika nopeasti kongolaiset saivat tarpeekseen ja palasivat kotimaahansa kesken näyttelyn.

Katsojat antoivat kongolaisille kolikoita - ja banaaneja!


Googlesta (Wikipediasta) löytyy aiheesta enemmän tietoa. Suomea en nähnyt mainittavan mutta Norjassa on myös ollut Congo Village vuoden 1914 juhlanäyttelyssä (juhlittiin perustuslain satavuotisuutta. Hmm... lukeekohan siellä mitään ihmisoikeuksiin tai vapauteen liittyvää...?). Olletikin norjalaisilla oli (kuningasperheen kautta?) yhteyksiä Belgiaan (/kuninkaallisiin?), että saivat kongolaisia lainaksi.

Tämä kuva on vain 60 vuotta vanha! Belgialainen poika paijaa eksoottista alkuasukasta 1958 Brysselissä.


Ja mikä oli lehtijutun tausta / uutinen? Belgian Kuninkaallinen Keski-Afrikkamuseo remontoidaan ja samalla käydään läpi museon sanomaa. Jatkossa ei tulle enää kertomaan, että Belgia toi Kongoon sivistyksen. Belgia (ja erit silloinen kuningas Leopold II) toimi Kongossa erittäin törkeästi - jopa sen ajan mttapuiden mukaan - tyhjäten luonnonvarat ja halliten julmasti. Belgian Kongo-menneisyys on kaikkineen herkkä ja ihmisnäyttelytkin lakaistaisiin mieluiten maton alle.

Hollannillakin on ollut siirtomaita. Ehkä niistäkin / suhtautumisesta nykyisin voisi tehdä juttua.

3 kommenttia:

  1. Olen kyllä tiennyt, että ihmistarhoja on ollut "joskus" olemassa, mutta oletin että nämä ovat olleet satoja vuosia sitten, eikä kymmeniä!

    Tosin, isäni jaksaa kertoa "hauskaa" juttua lapsuudestani joka mielestäni kertoo enemmän isästäni ja hänen kasvatuksestaan kuin minusta ihmisenä.... Olin 4-vuotiaana Korkeasaaren lipputiskillä kuulemma kysynyt, että "onko täällä niitä neekereitä", että kyllä sitä Suomessakin on ollut ihan 90-luvullakin aikamoisia käsityksiä tummaihoisista ihmisistä... Muistelen myös lastenkirjoissa verratun tummaihoisia ihmisiä apinoihin tai muuta vastaavaa? Ei ehkä niissä "uusissa" minun ollessa lapsi, mutta perityissä.

    Olen hiljaa seurannut blogiasi, kiitos pohtivista ja oivaltavista teksteistä!

    VastaaPoista
  2. Muistelisin että Saamelaisiakin on joskus ollut Euroopassa näytteillä. Ja vastikään olen lukenut jonkun kirjan tai nähnyt dokumentin, joka käsitteli Grönlanti/Kanada -akselilta Euroopan näyttelyihin lähteneitä alkuperäiskansaperheitä.

    Siirtomaakysymys on kyllä mielenkiintoinen aihe tänä päivänä.

    VastaaPoista
  3. Kiitos kommenteista! Saamelaiset itseasiassa mainitaan englanninkielisessä wikipediassa, että 1800-luvun lopulla Hampurissa. Luulisi (toivoisi!), ettei näitä ole kaapattu tmv vaan haettu "töihin". Mene ja tiedä. Tekstistä ei käy ilmi minkä maan saamelaisia.
    Ihan oikeastihan nykyisin monet "alkuasukaat" ovat melkein näytteillä omassa maassaan, eli elävät turismista ja kuvausryhmistä. Antroblogissa oli vastikään tästä juttua.

    VastaaPoista