tiistai 24. syyskuuta 2019

Panokset kovenee

Rikollisuudesta olen pariin otteeseen kirjoitellut. Että ammuskelevat toisiaan jne. Nyt sitten ensimmäistä kertaa ammuttiin oikeuden edustaja, kruununtodistaja Nabil Bakkalin asianajaja.

Ikävä ensikerta maassamme, otsikoi ED 19.9.2019

Nämä kruununtodistajat (kroongetuige) ovat rikollisia jotka vaihtarina jonkuntason vapauteen (yleensä ihan oikeasti linjalla ulkomaat ja ulkonäönmuutosleikkaukset, uusi nimi ja jäähyväiset perheelle yms, turvallisuussyistä) kertovat / todistavat alamaailman rikosjutuissa. Ns vasikoita.

Niitä pitää siis suojella huimasti, vankilassa jo ja sen jälkeen "uudessa elämässä". Ja näemmä heidän asianajajiaankin sopisi suojella. Tässä tapauksessa kyseistä kruunutodistajaa peloitellaan oikein tosissaan, tapettiinhan hänen veljensä jo aiemmin, kerroin siitä likvidaatiojutussa.

Asianajaja ammuttiin autonsa viereen keskiviikkoaamuna 18.9 klo 7:30. Olletikin matkalla töihin tmv. Lehden mukaan hän puuhasteli ykstyistä suojelua, koska ei luottanut poliisin ja oikeuslaitoksen suojelun riittävyyteen. Toisaalta sanotaan, että hän ei itse halunnut mitään älyttömiä turvatoimenpiteitä Täytyyhän minun voida pyöräillä kauppaan, jos haluan. Tämä asianajajan tappo järkyttää oikeusvaltiota hieman reippaammin ja asia aiheutti heti saman päivänä mm hätäkokouksen Oikeusministeriössä.

Lehdessä oli juttua viiden sivun verran. Piirretty reitti on 'arveltu' pakoreitti.

Murhaajaa kuvaillaan mustan huppariin pukeutuneeksi nuoreksi, joka poistui juosten paikalta. Mitään johtolankoja ei ole.

Lisätty (vasta) 27.7.2021: sittemmin tekijät saatiin kiinni, ampuja ja kuljettaja. Oikeutta käydään parhaillaan. Tekijät ovat kuitenkin pikkutekijöitä kokonaisuudessa, toimeksiantajia ei saada selvitettyä. Vaikka toki varma on, mihin vyyhtiin ammunta liittyy.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti