perjantai 27. elokuuta 2021

Naapuria ei kytätä

 Olen kirjoittanut Brabantista huume- yms rikollisuuskeskuksena jo aiemmin. Ko tekstin lopussa totean: "Lisäksi Brabantilaisten asenne on hyvin yrittäjämyönteinen. Kullakin on oikeus tavoitella onneaan ja onhan sedän kummikin naapurin Jaapilla hamppuhommissa. Joten vaikka koko kylä tietää mitä Willemin autotallissa tapahtuu, kukaan ei kerro poliisille tmv. Sitten naureskellaan jälkikäteen, työkaverin suusta Kyllähän sen kaikki tiesi, ettei se firma millään juhlatelttojen vuokrauksella pyörinyt. Tökkäsee suomalaista oikeustajua."

Yllä kuvattu näkemys vahvistui heinäkuisen lehtijutun myötä. Poliisi "istutti" huumepakun useiden kylien keskustaan. Paku oli räjähtänyt ja ruosteinen, repsikan penkillä on letkunpätkä ja bussin ympärillä tuoksahtaa anis. Ecstacy-tuotannon tunnusomainen haju. Tarkempi tarkastelu paljastaa pienen aukon takaikkunoiden teippauksessa, siitä näkyy sinisiä kemikaalitynnyreitä.

ED 30.7.2021

Paku asemoitiin neljän viikon ajan useamman kylän keskustaan, useimmiten vielä hyvin tökerösti, poikittain parkkiin. Se seisoksi myös esim ulkoilualueen kupeessa. Tarkoitus oli tsekata, kuinka hereillä kansa on, tuleeko ilmoituksia tod näk huumetuotantoon liittyvästä ajoneuvosta.

Tuli. Yhteensä1 kpl. Tämä vahvista paikallispoliisinkin näkemyksen, että toisten asioihin ei puututa eikä ainakaan soitella poliisille. Eräänkin puolen vuoden aikana anonyymiin vinkkilinjaan tuli yksi vinkki: joku ajeli ilman ajokorttia. Samaisen kuuden kuukauden aikana alueelta löytyi kaksi isoa ammattimaista huumelaboratoriota. Toinen oli vaja Hapertissa jossa tuotettiin miljoonia ecstacy-pillereitä ja hieman myöhemmin ratsastuskoulu Eerselissä paljastui Crystal meth-valmistamoksi. "Siellä pyöri ties mitä heppatyttöjä mutta kukaan ei soittanut". (Vastaava tapaus blogissa). Toki, syynä voi olla pelkokin, parempi olla sekaantumatta (voiko anonyymiinkään linjaan luottaa?).

Lehti kävi bussin laitamilla notkumassa ja kysyi yhdeltä ohikulkijalta miksei hän soita. Jos soittaisin aina kun näen jotain epäilyttävää, en päivässä ehtisi paljon muuta tehdäkään. Hyvä Brabant!

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti