keskiviikko 11. toukokuuta 2016

Hamppusuvaitsevaisuutta

Monilla tulee heti tulppaanien jälkeen Hollannista mieleen hamppu ja Coffee Shopit. Hollanti on ainoa euroopan maa, jossa hamppua (kannabista) saa myydä avoimesti. Myyntipaikkoijen nimi on eufemistisesti Coffee Shop eli kahvila. Ulkopuolella leijuu imelä haju ja trafiikki ovella on ripeää. Näyttäisi siltä että enemmän myydään mukaan kuin paikanpäällä käytettäväksi.

Lähimpään olisi alle 100 m.

Hollannin huumelainsäädäntö, opiumwet, vuodelta 1928 kuitenkin kieltää kaikkinaisen myynnin, käytön ja hallussapidon. Artiklat 2 ja 3 käsittelevät kahta eri listaa, ns kovia huumeita ja lievempiä. Sanamuoto on molemmissa sama (käännös minun):

Artikla 2 (ja 3)
Tähän lakiin liittyvällä listalla I (art 3: II) olevia aineita on kielletty:
  1. tuoda tai viedä Alankomaiden maa-alueen ulkopuolelle/-lta;
  2. kasvattaa, valmistella, muokata, tuottaa, myydä, toimittaa, jaella tai kuljettaa;
  3. hallussapitää;
  4. valmistaa.

Melko selkeää tekstiä. Kuinka sitten on mahdollista, että Coffee shopit kukoistavat? Olen jo aiemmin käyttänyt sanaa 'pragmaattinen' kuvaamaan holskien maailmankuvaa. Miksi tehdä asiat monimutkaisesti, miksi tuhlata aikaa turhuuksiin? Jos kerran hamppua poltellaan pitkin poikin (ja se ei loppujen lopuksi kauheasti aiheuta haittaa vs kovemmat huumeet) niin turha sitä vastaan on taistella.



Niinpä huumelainsäädännön oheen on tehty erillinen viittaus, jossa määritellään milloin rikosseuraamus on paikallaan - ja milloin ei. Tämä kulkee nimellä "gedoogbeleid" eli suvaitsevaisuusmenettelytapa taikka sormien välistä katselu. Artikla 2.1 viittauksessa kertoo seuraavaa:


Linjauksen lähtökohtana on huumelainsäädännössä tehty erittely huumaaviin aineisiin jotka ovat huomattava riski kansanterveydelle (kovat huumeet) ja muut huumaavat aineet (lievemmät huumeet). Lainsäätäjä luo täten eron näiden kahden ryhmän välille myös muodostaakseen selkeän eron kovien ja lievien huumausaineiden markkinoille. Niinpä kannabikselle, joka kuuluu II-listalle, suvaitaan erityiset myyntipisteet. Tausta-ajatuksena on, että hampunpolttaja ei näin joudu tekemisiin suurempien terveysriskien eli kovempien huumeiden kanssa.

Coffee Shopeille on sitten vielä reipas litania sääntöjä, ja varsinkin kun huumeiden tuotanto tai maahantuonti on edelleen laitonta touhu on kaikkineen paradoksaalista. Pientä grammamäärää saa pitää varastona, tietyn määrän saa myydä / asiakas, mutta hamppua ei saa kasvattaa eikä maahantuoda. Taivaastako se sinne Coffee Shopin varastoon tipahtaa?

Palaan aiheeseen.

Lähteet:
Valtion infosivut huumemenettelytavoista
Wikipedia (tämä toki on aihe, jonka Wikisivuin kohdalla on hyvä olla varuillaan)
Opiumlaki ja sen viittaus



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti