maanantai 5. joulukuuta 2016

Hiljaisuus on hyväksi ihmisille

Näin toteaa Provinssienvälinen Neuvottelukunta. Niinpä jo 1979 päätettiin, että Hollannin provinssien (vrt läänit) on määritettävä hiljaisuusalueita. Alueita, joilla ei kuulu moottoritien humu, ei kolise junarata eikä lennä koneitakaan yli (kovin usein).



Koska Hollannin luonto on mikä on, tehtävä ei ole helppo. Niinpä, kun Ruuhka-alueiden laskukammari (Randstedelijke Rekenkamer) tutki hiljaisuusalueiden tilan tänä vuonna, ei auttanut kuin todeta, että ovat ne vähenemään päin.

HD 2.11.2016. Tummat alueet ovat ruuhka-Hollannin (provinssit Pohjois-Hollanti,
Etelä-Hollanti ja Utrecht) hijaisuusalueet.
Laskukammari neuvookin provinsseja kiinnittämään tähän kutistumiseen enemmän huomiota. Toisaalta käyttämällä melua torjuvia toimenpiteitä (hiljaisempi asvaltti tai meluaidat/ -puurivistöt), mutta myös edistämällä hiljaisuusalueiden käyttöä, jotta useammat ihmiset voivat nauttia hiljaisuudesta (eikö tämä ole paradoksi, jos luontoalue on täynnä populaa siellä tuskin voi hiljentyä?).

Melutason rajana on 40 dB, joka vastaa kuiskimista tai vaikka jääkapin (uudehkon!) hurinaa. Eli pieni taustahumina on sallittu. Hiljaisuusalueiden ympäristöä valvotaan ja esim Eemnesissä ei annettu lupaa joillekin latojuhlille, kun taas toisella alueeella [ilmeisesti hiljaisempi] gondoliajelu sallitiin.



Pohjois-Hollannissa, missä itse asun, alueita on eniten: 39. Kuitenkin nyt on meneillään kartoitus - moni alue ei enää täytä hiljaisuusnormia.

Kannattaako edes yrittää? Kaikki vaan Suomen Lappiin hiljenemään!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti