perjantai 4. lokakuuta 2019

Muutama traktori

Typpipäästöt ovat olleet täällä viime viikkoina lujaa tapetilla. Rajat paukkuu yli ja tuhansia rakennusprojekteja on laitettu jäihin. Jotain tarttis tehdä. Poliitikko Tjeerd de Groot sen sitten viikko sitten lohkaisi: "Puolitetaan maatalouskarjan määrä".

Tästä maanviljelijät eivät ilahtuneet ja tiistaina olikin suurprotestin paikka. Kymmeniätuhansia maanviljelijöitä kokoontui parlamentin (Tweede Kamer) tuntumassa olevaan puistoon osoittamaan mieltään.

Traktoreita Den Haagin keskustassa. Kuva täältä / ProShots


Aiheesta oli tietenkin medioissa etukäteen ja mm ilmoitettiin, että puistoon mahtuu maksimissaan 75 traktoria. Vaan eipä siinä poliisi kummempia mahtanut kun menopelejä alkoi vyöryä Den Haagiin. Koska traktorilla ajellaan n 30-40 km/h ja maanviljelijöitä tuli joka puolelta maata aamun ruuhkat olivatkin ennätykselliset: pahimmillaan 1200 km seisovaa jonoa.

Paikoin oli laitettu metalliaitoja mutta helpollapa siitä traktori menee (ks video). Keksivät sitten laittaa teitä poikki, aamun kuvakaappauksessa yllä jo yksi, myöhemmin enemmänkin. Vaan eihän se maajusseja pidellyt sekään, eipä aikaakaan niin kiersivät rannan kautta ko puistoon.

Ruuhkat puoli ysin pintaan.


Lopulta paikalla oli arviolta 2200 traktoria + jokunen rannalla ja ehkä osa saatu ohjattua muualle. Ihmiset suhtauivat tapahtumaan suht tyynesti, mitään liikenneraivoa ei ole raportoitu vaan pikemminkin iloista vilkuttelua ohivyöryville kolonnille. Ilmeisesti yleinen mielipide tukee maanviljelijöitä. Myöskin itse protesti sujui 'nätisti', mitään mellakoita ei syntynyt ja iltapäivästä itse kukin suuntasi taas takaisin maalle.

Olivat valmiina, onneksi ei tarvetta tositoimiin.


Tilaisuudessa puhui maatalousministeri, joka sanoi, että ainakaan hänen hallintokaudellaan karjaa ei puoliteta. Hmmm... ja se kausi oli max 6 vuotta...? Kohun aikaansaanut kansanedustaja totesi, että tavoite saavutettu aihe on tapetilla.

Maanviljelijöiden argumentit ovat mm jos heitä ei ole, kuka Hollannin ruokkii? Ja toisaalta miksi juuri he, kun lentoliikenne senkun kasvaa? Tallilla kuulin tallinpitäjän äidin manailevan että jos maanviljely loppuu kaikki maatyöntekijät joutuvat muualle töihin ja ajavat esim 30 km työmatkaa. Että se niistä typpisäästöistä!



Itse olen kaupunkilainen joka nyt 2 vuotta asuu [ulkomaalaisena] mukamas maalla. En alkanut väittää vastaan, turha tapella. Mutta:

Maatalousyrityksiä on Hollannissa 'vain' 1500 kpl. Tämä on vähän tuotantoon nähden, eli tilakoko on iso tai tosi-iso. Esim broilereita ja munijakanoja on yht 88 miljoonaa kpl. Sioista olen kirjoittanut aiemminkin.

Typpipäästöistä maatalous tuottaa 46%. Kakkosena 'ulkomaat' 33%, teollisuus vain 1% (!), tieliikenne 6% ja muu liikenne 2,2% (lienee junat & lentäminen, laivat on erikseen vajaa 3%). Olletikin ulkomaanpäästöt myös vähintään puolet maataloutta, mutta niihin toki vaikeampi puuttua. Maataloudesta naudat suurin, 38% ja kakkosena peltoviljely (keinolannoite) 25%.

ED 2.10.2019

Eli mitä tulee argumentteihin. Käytin yli tunnin aikaa löytääkseni jonkunlaisen numeron kokonaismaataloustuotanto vs -vienti. Vientiä oli 2018 yli 90 miljardia, mutta montako % se on kokonaistuotannosta? Ei löydy millään, vaikka yritin englanniksikin. Ihme homma. Mutta se löytyi, että sianlihasta 75% on vientiä (Lähde) ja kukista ja koristekasveista 80% (jälkimmäisiä harvemmin syödään, lähde). Vaikka nyt en ihan tarkkoja lukuja löydä niin tuskin täältä ruoka loppuu, edes karjamäärää puolittamalla. (Ja aiheen ulkopuolelta, kaikkineen lihansyöntiä kannataisi vähentää vs ilmasto).

Vastaavasti sekä lento- että työmatka-argumentti ovat aika heppoisia, jos maatalouden typpipäästöistä vähenisi vaikka 30 % se olisi 14% kokonaisuudesta. Ja maatilayrityksia on 1500, 500 lopettaisi ja työntekijöitä n 20/yritys (oikeasti kait pikemmin 10) = 10 000 lisä-autoilijaa. Työkansalaisia on nyt 9 miljoonaa, osa toki pyöräilee eli sanotaan, että 50% autoilee niin  autoillun työmatkaliikenteen lisäys olisi  0.2% luokkaa eli kokonasiliikenne nousisi 6,1% => 6,11%. Nousu olisi siis 0.01% (tai ehkä puolet siitä, eihän kokonaisliikenne pelkkää työmatkaa ole vaan esim rekat) joka on hieman pienempi kasvu kuin 14% lasku. Lentoliikenteeseen toki sopii puuttuakin, mutta jopa totaalilopetus olisi pikkujuttu (prosentti vai puolitoista) vs -14% maatalous (tällä 30%-mallilla).

Enemmän populaa kuin Trumpin virkaanastujaisissa.
Ylä-vas ympyrä on Cirque de Soleilin rakentelun alku - joutuivat odottamaan päivän. Kuva: poliisi

Vaikea asia, toki, sillä yritykset ovat perheiden ja historia ja elinkeino jne. Kuitenkin tuotanto on niin suurisuuntaista ja ei-eläinystävällistä että kaupunkilaisnäkökulmasta varaa pienentää on. Paras ratkaisu olisi tietenkin pienempi tilakoko, eläinystävällisempi hoito ja parempi hinta maanviljelijälle. Yritys voisi jatkaa kannattavasti ja luonto ja eläimet kiittäisivät.

Vaan saatanpa olla naiivi tässä.

4 kommenttia:

  1. Mahtavaa toimintaa, pisti naurattamaan. Mitä jos Helsinkiin pölähtäisi vastaava määrä traktoreita!

    VastaaPoista
  2. Mä kanssa luin jostain tästä tempauksesta, että meni liikenne aivan sekaisin traktoreiden vuoksi. Varmaan ollut ainakin näyttävät näky kun kaikki isot traktorit isoine renkaineen menevät ohi kaikkialla. Itse olen nähnyt vain sellaisia pikkutraktoreita livenä. Saipahan ainakin näkyvyyttä tuolla tempauksella koko Euroopan laajuisesti!

    VastaaPoista
  3. Itse maanviljelijän tyttärenä kiinnostaa paljon myös muiden maiden maatalouselämä. Olen moneen kertaan käynyt vierailemassa eri maiden tiloilla, käynyt seuraamaassa lehmien hoitoa, viljelyä, traktorin korjausta ja mitä milloinkin. Että Hollannissakin yli 1500 maatalousyritystä. Ehkä siellä voisi vierailla seuraavaksi.

    VastaaPoista
  4. Traktoriprotestit ovat jatkuneet koko lokakuun, eri kaupungeissa on poikkoiltu ja tukittu. Hieman alkaa kansan mielialat jo kääntyä negan puolelle, sillä esim 14.10 Groningenissa ajeltiin jo suht edesvastuuttomasti aitojen läpi ja pyöräilijät saivat hyppiä alta (ks kuva) ja vallattiin provinssitalo (vrt kaupungintalo mutta läänille). 16.10 Haagissa oli myös pientä käsirysyä ja pari pidätystä. Ja ylipäänsä jatkuvat ruuhkat tökkivät.
    17.10 yrittivät sitten hieman hyvitellä Haagissa tarjoamalla aamiaisen: munia, leipää ja jugurttia yms. Kuviakin

    Viimeisimmälle anonyymille: Hollanti on kait aikalailla tehomaatalouden kehto Euroopassa, eli varmasti kannattaa tutustua. Toinen asia on, missä määrin tavat täällä ovat linjassa suomalaisen kuitenkin edes hieman (tai ehkä aika paljon) luonnonläheisemmän / luontoa huomioivan touhun kanssa.

    VastaaPoista