maanantai 13. huhtikuuta 2020

Havaintoja koronasta 5

Terkkuja taas täältä semikaraneenista. Viikon mittaan oli taas bongattavaa, jopa heppa-asiaa.

Ensin hieman faktoja ja lukuja. Hollannissa sairastuneiden ja sairaalaanmenijöiden määrät ovat laskussa. Myös kuolinmäärät ovat laskussa, mutta viralliset koronakuolemat tiedetään tietenkin vain testatuista. Viime kerralla kerroin kokonaiskuolemista ja ne olivat viikolla 14 (27.3-3.4) aika tylyt. Normaalisti Hollannissa kuoee n 3000/vko, nyt 5100,  +70%. Vain osa kasvusta virallisesi (todetusti) koronaa mutta 98% varmasi loputkin. Joukossa korkeintaan muutama kevään sokaisema motoristi. No, suunta on oikea (kuolemiin vaikutus viiveellä) ja teho-osastopaikat riittivät ainakin ekan piikin kohdalla. Kai tämä tästä.

Sitten ensimmäisenä mukavampi uutinen, tällä erää vanhin koronasta selvinnyt (maailmassa) on 107-vuotias Cornelia Ras Hollannin Sommelsdijkistä. Teräsmummo sairasti lievän version kuumella ja yskällä ja vielä(kään) ei ollut aika.

ED 8.4.2020

Sitten mummoille apuja. Kun vanhainkodit on vierailuilta kiinni jo viikkoja mummoille ja papoille on tehty ties mitä parvekekohtaamisia (perhe pihalla hihkumassa). Niin nyt alkanut ilmaantua myös tapaamiskopperoita. Kontteja tai puutarhamajoja joissa pleksilasiväliseinä ja omat sisäänkäynnit. Vain jenkkivankiloista tuttu puhelinluuri puuttuu, kakkoskuvassa sen sijaan radiopuhelin eli itkuhälytin, näemmä.



ED 8.4.2020

Tvssäkin on mm muutettu jutteluohjelmien sisustusta, katsomo on tyhjä ja vieraiden välillä tilaa. Ajankohtaisohjelmat saavat poiketa kokoontumirajoitteista (max 2 hlöä), kunhan 1,5 m etäisyyssääntöä noudatetaan. (Temptation Islandilla 1,5 m säännön noudatus voisi hieman latistaa fiilistä). Viime viikolla bongasin erään visailun ja näemmä sekin on aika tuoreeltaan kuvattu. Siinä pelataan (pikku)rahasta, pottiin lätkitään kymppejä ja pelinvetäjä sitten siirtelee rahoja voittaneille.

Ohjelmassa kaikilla oli hanskat, pöytää oli suurennettu (se 1,5m) ja raha siirretiin kepinnokassa olevan laatikon avulla. Hätä keinot keksii!

Alkuperäiset istumapaikat heti numerotaulujen takana, vihreä levennys.

Ja vikana se heppapuoli. Olen aiemmin kertonut koulukisojen pisteidenkeruusta. Vasta tietyllä määrällä voittopisteitä saa startata seuraavaa tasoa jne. No, nythän kisatkin poikki niin johan paikallinen SRL (KNHS) kekkasi videokisat, ja näin on pisteidenkeruu edelleen mahdollista.

Kenttä 40*60 + kirjaimet, filmiä ei saa editoida, leikata tai tsuumailla. Alussa näytetään hevosen passi ja kierretään hevosen ympäri ja näytetään merkit ja kannukset jonka perään (videota välillä stoppaamatta) rata. Ilman esilukijaa - eihän paikalla saa olla kokoontumissääntöjen puitteissa kahta enempää, tässä tapauksessa kisaaja ja kuvaaja. Lopussa vielä kuvataan pärstää lähietäisyydeltä, että on varma ettei ratsija vaihtunut lennossa. Ja eikun postiin ja viralliset piseet + arvostelu tulee paluupostina. Linkissä lyhyt videointiohjevideo.

Kuvakaappaus ilmoittautumisohjevideosta.

Aika jännä, voihan tuossa kuitenkin tehdä aika erilailla kuin kisoissa. Ollaan kotona (hevoselle tuttua), rata voi olla himpan isompi tai pienempi tai sinnepäin, radan voi ottaa uusiksi ja lähettää parhaan jne. Rusetteja sentään ei jaeta. Ja esteille ei ole vastaavaa.

Good old days.

Hieman ihmetyttää kyllä moinen  vaiva, siis että KNHS keksii ja kehittää jopa sovelluksen. Jos hyvin käy tämä tilanne ei montaa kuukautta kestä. Ja kaikki muu lajit ovat seis, joten eiköhän tässäkin olisi voitu olla vaan, varsinkin kun näitä on vain n. HeA-tasolla eli harrastelijoille. Jotka tuskin tauosta kärsivät.

Vaan niihin kuulun minäkin, eli eikun treenaamaan!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti