keskiviikko 1. heinäkuuta 2020

Havaintoja koronasta 11 - Kaikki sallittu

No, ei ihan kaikki, mutta kuitenkin. Esim urheilukilpailut, kuntosalit, teatterit, seksityö... Diskot ja yökerhot vielä sulki.

Kunhan pidetään 1,5m etäisyys. Ja huutaa tai laulaa ei sovi. Tämä tarkoittaa, että esim jalkapallo voitaisiin pelata aidon yleisön kanssa. Mutta montako mahtuu 50 000 ihmisen stadionille 1,5m välein? Ja milläs pidät huligaanit ja huutosakit aisoissa? Pääministeri Rutte ehdotti, että kaikki ottavat äänitorven mukaan (sellainen painepakkaus) hurraahuutojen sijaan.

Jopa festivaaleja saa olevinaan järjestää, tosin istumapaikoilla ja mukana ei saa laulaa. En usko, että kovin moni peruttu häpeninki herätetään kuolleista. Vaikka voin olla väärässäkin.

Cottonbro / Pexels


Myös lomalle (Euroopan sisällä pl mm Ruotsi) saa mennä ja niitä myydäänkin kiihtyvään tahtiin. Kuitenkin suositellaan kotona pysymistä ja jos jää jonnekin jumiin (koska virus nostaa päätään) valtio ei kotiuta.

Jopa vanhainkodit on vapautettu, kyläillä sopii taas, tosin 1,5m välimatka pidettävä. Ei hirveän kätevää huonokuuloisen vanhuksen kohdalla.

Ravintoloissa 1,5m on myös edelleen voimassa, paitsi jos on pleksiä pöytien välissä. Ja istua pitää, eli ei vaellella naapuripöytiin tmv seisoksita terassilla.

Julkisessa liikenteessä on maskipakko.
Anna Shvets / Pexels

Myös on käynyt ilmi, ettei Amsterdamin BLM-mielenosoituksesta ole lähtenyt mitään tartuntaaaltoja liikkeelle, vaikka porukkaa oli aivan liikaa ja liian tiuhassa. Osalla oli toki suusuoja, mutta epäilisin, että sekin jo jeesaa kun on enemmän tietoisuutta ja joku reippaampi kröhijä on tajunnut jäädä kotiin (vaikka olisikin vain heinänuha). Toisaalta usko, että iskulausehuutelu lisää tartuntavaaraa on vahva (vs laulu- ja huutokielto), eli ehkä oli vain tuuria matkassa.

Kesäkuun alusta testikapasiteettia on lisätty rajusti ja drive-in testilinjoja on melkein joka kylässä. Tämäkin auttaa sillä jos jokainen epäilys testataan / testauttaa itsensä niin mahd jatkotartunnat voi minimoida ja karanteenin tarpeellisuus on kantajalle selvä eikä mikään ehkä on / ehkä ei joka ei motivoi.

Töihinkin voi jo mennä, muta vain jos 1,5 m toteutuu.
Niinpä monilla työpaikoilla on jonkilaisia puolet etänä puolet paikalla-vuoroja.
Julia M Cameron / Pexels


Sitten ihmetellään tuleeko toinen aalto ja minne ja milloin. Ja toki meininki täällä Hollannissa, siinä missä koko Euroopassa, on varsin lintukotomaista kun katsoo muun maailman lukuja. Tilanne ei ole vielä ohi!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti